Kuilun partaalta kärkitaisteluun? - Jokipojat 2012-13

MESTIS / Artikkeli
Joensuulaisryhmä on valmis.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen
Joensuun Jokipojat on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä sarjan parhaista joukkueista oltuaan neljänä edelliskautena kolme kertaa finaaleissa. Viime kaudella hopeamitalit saavuttaneella joensuulaisseuralla on tulevallakin kaudella kaikki ainekset menestykseen.

Edelliskaudelle päävalmentajaksi Oulusta saapunut Mikko Haapakoski oli kuin olikin mies paikallaan johdattamalla joensuulaiset aina hopeamitaleille asti. Kärpissä apuvalmentajana menestystä niittänyt ex-puolustaja päättikin jatkaa joensuulaisseurassa allekirjoittaen keväällä kahden vuoden jatkopahvin.

Kesäkuun puolivälissä joensuulainen kiekkoväki sai aihetta jännitykseen, kun Jokipojat ei ainoana Mestis-joukkueena saanut sarjapaikkaan oikeuttavaa lisenssiä. Muutamaa viikkoa myöhemmin seura oli saanut hoidettua velvoitteensa kuntoon ja lisenssi irtosi. Toiminnan jatkuminen ja sarjapaikan säilyminen oli suuri helpotus monelle taholle.

Haapakosken lisäksi toista perättäistä kauttaan organisaatiossa aloittaa Pentti Matikainen, joka ei esittelyjä kaivanne. Puheenjohtajan pallilla napottava kiekkolegenda on tuonut eittämättömän vaikutuksensa joensuulaisseuran pyörittämiseen ja oli suuri tekijä esimerkiksi kesän ongelmista selviämisessä.

Jokipoikien A-junioreiden, Nuorien Ärjyjen, liiganousu on taatusti hieno asia joensuulaiselle kiekkoilulle. Vanhin juniori-ikäluokka on viimeksi esiintynyt korkeimmalla sarjatasolla yli kymmenen vuotta sitten kaudella 2001-02.

Mielenkiintoista väriä kauteen tuo vastikään sovittu yhteistyö Riian Dinamon kanssa. Ulospäin yhteistyökuvio on näkynyt jo pelaajavaihtona, jonka myötä latvialaissentteri Vitalijs Pavlovs ja -puolustaja Martins Jakovlevs ovat nyt osa joensuulaisten pelaajistoa.

Maalivahtiosasto timanttia Voldenin myötä

Viime kaudella Jokipoikien maalivahtiosasto eli pudotuspelien kynnyksellä. Espoon Blues sai lainattua joensuulaisten silloisen ykkösveskari Antti Oren riveihinsä vaihtokaupassa norjalaiseen Lars Voldeniin. Useimmat joensuulaiskannattajat olivat jo heittäneet hyvästit menestyshaaveille, mutta Voldenista nousikin yksi hopeakevään suurimmista sankareista esiinnyttyään joensuulaismaalilla uskomattomalla varmuudella. Kakkosveskarina toiminut Eemeli Sivonen siirtyi puolestaan Suomi-Sarjaan S-Kiekon riveihin.


Mikko Haapakoski aloittaa toisen kautensa Joensuussa.
Joona-Pekka Hirvonen - http://jphirvonen.net/

Ykkösveskarikseen Jokipojat hommasi jo hyvin aikaisessa vaiheessa 24-vuotiaan Antti Rautiolan. Aiemmin muun muassa K-Laserin ja Peliittojen maalia vartioinut isokokoinen Rautiola on ollut esiintymissään otteluissa kuitenkin melkoisen epävarma. Harjoituskauden lopussa joensuulaisseura tiedotti, että hopeakauden sankari Volden palaa joensuulaismaalille joulutaukoon asti kestävällä lainasopimuksella.

Voisikin sanoa, että Jokipojilla on kaksi ykkösveskaria ainakin syyskauden ajan. Kaksikko Volden-Rautiola ei jättäne hirveästi peliaikaa Timo Niemelle, joka norjalaisveskarin lainasopimuksen myötä auttanee suurimman osan kaudesta A-nuorten liigamiehistöä.

Mahdollisia paikkaajia löytyy SM-liigaan nousseiden A-junioreiden rosterista, kuten edustuksenkin meininkiä jo haistellut Paavo Hölsä sekä pääkaupunkiseudulta Joensuuhun täksi kaudeksi siirtynyt Miska Sydänmaa. Niemi lienee kuitenkin ensisijainen edustusjoukkueen veskareiden tuuraaja.

Puolustuksessa omien poikien johdolla

Suurimman aukon tiiviiseen joensuulaispuolustukseen aiheuttivat Jukureihin siirtynyt Rony Ahonen, joka oli ja tulee olemaan yksi sarjan parhaista puolustajista sekä takaisin Lempäälään lähtenyt Jarkko Näppilä. Savonlinnan Pallokerho kaappasi puolestaan kauden mittaan rutkasti parantaneen Ville Hyvärisen ja joensuulainen kakkosdivarijoukkue Kiekkokopla tyhjensi pajatsoa Ville ja Antti Väänäsen verran.

Jatkopahveihin viime kauden puolustajista nimensä kirjoittivat ylivoimapelote Matti Näätänen sekä kapteeni Jarkko Immonen, joka monissa huhuissa oli jo lopettamisaikeissa. Luotettavaa puolustustyötä illasta toiseen raatava pienikokoinen Jani Oinonen jatkaa myöskin joensuulaisseurassa, mutta joutunee tyytymään pienehköön rooliin.

Nimekkäimmät hankinnat löytyvät peräpäästä. Kaksivuotiseen pahviin nimensä raapusti SM-liigasta ja Tshekin pääsarjasta runsaasti kokemusta saanut joensuulainen Esa Lehikoinen. Lehikoinen, 26, muodostanee ykköstykin tukikaksikon yhdessä Näätäsen kanssa.

Kakkosketjun pakkiparin harjoituspeleissä ovat muodostaneet viime kaudella KalPaa ja SaPKoa edustanut Matti Koistinen sekä Tampereelta kotiin palaava 22-vuotias Aleksi Elorinne. Immosen parina kolmosparissa on toiminut latvialainen Martins Jakovlevs, joka taistellee pelipaikasta lähinnä Oinosen kanssa.

Harjoituspeleissä parit ovat pysyneet pitkälti samoina. Tasaisen kova ja leveä puolustus takaa sen, että vaikka ylemmistä pareista jäisi joku kova luu sivuun, korvaajia löytyy varmasti. A-nuorten liigamiehistöstä lähimpänä paikkaa edustuksessa lienevät jo aikoinaan harjoituspeleissä debytoinut kovan 1993-ikäluokan Markus Pietarinen sekä vuotta nuorempi Joni Muranen.

Rajala johtaa mielenkiintoista hyökkäysarsenaalia

Hyökkäyspään lähtijöiden lista on lyhyt, mutta nimekäs. SaiPaan siirtyneen Olavi Vauhkosen lisäksi liigavauhtia pääsee kokeilemaan 38 pinnaa taituroinut 23-vuotias Mikael Ruohomaa, joka solmi liigasopimuksen Jyväskylään. Koko aiemman uransa Joensuussa pelannut Samu Pitkänen siirtyi TUTOn riveihin ja Ville Silvast puolestaan hänkin Kiekkokoplan kokoonpanoon.

Viime kaudella sarjan parhaaksi pelaajaksi valittu tähtisentteri Juuso Rajala päätti sorvata jatkopahvin joensuulaisseuran kanssa, mikä on Jokipoikien kannalta luonnollisestikin äärimmäisen merkittävä asia. 41 runkosarjaottelun saldoksi muodostui lopulta 11+34. 24-vuotiaan sentterin namupassit olivat osasyy muun muassa Vauhkosen loistokauteen ja liigasopimukseen.

Rajalan ketjukaverina on pysynyt Espoon ja Joensuun väliä vuosien mittaan sahannut Roope Ranta, joka on tulevalla kaudella Jokipoikien sopimuspelaaja. Aiemmin vain lainalla ollut Ranta tullee pelaamaan paljon Rajalan rinnalla, sillä kaksikko tuntee toisensa ja on osoittanut tunnetun vaarallisuutensa harjoituskaudellakin.

Ykkösketjun toiseen laitaan on kokeiltu jokipoikaa jos toista. Tuttuun tyyliin isossa roolissa harjoituspelit operoiva Heikki Puustinen oli ensimmäinen kokelas, mutta joutui jättämään paikkansa loukkaantumisen vuoksi. Kovaa läpimurtoa tekevä HIFK-kasvatti Otto Karvinen on ollut mainio kaksikon rinnalla jo ominaisuuksiensakin vuoksi. Siinäkö tämän kauden komeetta, uusi samimutanen?

Alemmissa ketjuissa kova kilpailutilanne

Lappeenrannassa ja Mikkelissä vuosien ajan viihtynyt keskushyökkääjä Juuso Kaijomaa johtanee joensuulaisten kakkosketjua. Jokipoikien oma kasvatti tahkosi viime kaudella 26 ottelua SM-liigaa tehoin 0+5. Kausi 2010-11 kului kokonaan Jukureissa lainalla, joissa 46 ottelussa syntyi mukavat 25 tehopinnaa.

Kaijomaan rinnalle puolestaan on useampia vaihtoehtoja. Jo viime kaudella ärjypaitoja edustaneet Ilmari Pitkänen sekä Joona Karevaara lienevät todennäköisimpiä nimiä kakkosen laitaan. Treenipeleissä Kaijomaan rinnalla on kokeiltu muun muassa Jesse Jormanaista ja Janne Nivaa, jotka ovat hyvinkin mahdollisia isomman roolin pelureita tulevalla kaudella.

Alempien ketjujen pelaajahierarkia on vielä melkoisen epäselvä. Kolmannen ketjun rooleissa esiintynevät pääosin latvialainen Pavlovs, Joona Manninen, Niva ja Jormanainen.

Pitkän linjan jokipoika Janne Häikiö siirtyy Kontiolahden Kajastuksen riveihin, joten jo yli puoli vuosikymmentä hänen ympärilleen kasattu nelosketju saa uuden muodon. Ville Halonen ja Oula Uski lienevät nelosketjun vakionimiä, samoin HIFK:n testistä Joensuuhun saapunut Miikael Arkimo.


Ykkösketjun ruuti oli kuivaa jo harjoituskaudella. Roope Ranta iski kaksi häkkiä Jukureita vastaan.

Myöskin Puustinen tullee saamaan hyvän tontin joko kolmos- tai nelosketjun laidasta. Vasta 18-vuotiaan, jo viime kaudella debytoineen Jesse Paukun nimi kannattaa painaa viimeistään nyt mieleen. Paukku saattaa hyvinkin saada kelpo roolin edustusjoukkueessa, mutta A-nuorten ollessa SM-liigassa, on nuorukaisen panos Nuorille Ärjyille korvaamaton.

Vaikka joensuulaisseuran taloustilanne on tunnetustikin hankala, on se saanut kasattua jälleen nimekkään miehistön, joka kamppaillee tänäkin vuonna kärkisijoista. Viime kauden tärkeät runkopelaajat saatiin pidettyä joen kaupungissa ja kun kovia paluumuuttajia on virrannut täydentämään toimivaksi todettua runkoa, tulee joensuulaisjoukkue olemaan jälleen vaikea voitettava.

Jokipoikia on perinteisesti veikkailtu sarjan kirkkaimman kärjen alapuolelle, sijoille 3-5. Neljän viime kauden sijoitukset ovat 4, 10, 2, 1. Jos mitään kauden 2010-11 -tyylistä Esa Tikkasen näköistä sirkusta ei Joensuussa nähdä, yllä mainittu sijahaarukka on hyvinkin todennäköinen, mutta mahdollisuuksia on vaikka mihin.

Arvio: Jokipojat pystyy haastamaan kirkkaimman kärjen mukavasti, mutta jää pitkin kautta enemmän ja enemmän jälkeen runkosarjan voittokamppailusta. Ärjylauma tavoittelee kotietua ja sijoitus neljän sakissa on hyvin realistinen.

» Lähetä palautetta toimitukselle