Molemmat tamperelaisjoukkueet saapuvat otteluun mielenkiintoisista ja täysin erilaisista lähtökohdista. Isännäksi asettuva Tappara ei ole onnistunut voittamaan vielä yhtään kotiotteluaan ja kahden ottelun tappioputken katkaisemiselle on varmasti suuri tarve. Ilves puolestaan riutuu kabineteissa, mutta kaukalossa joukkue on lanseerannut omakseen päävalmentajansa Raimo Helmisen lauseen ”taistelevasta Ilveksestä”.
Lähtökohtien ollessa erilaiset löytyy joukkueista kaupungin lisäksi samaakin. Molemmat ovat keränneet kuudesta ottelustaan kasaan seitsemän pistettä ja jakavat yhdessä Pelicansin kanssa SM-liigan kahdeksannen tilan.
Joukkueet kärsivät molemmat tappiot torstain liigakierroksella. Tappara punnersi vielä viimeisen erän aikana kahdesti Pelicansin rinnalle, mutta lahtelaisten kolmas rykäisy toi Pelicansille sen kotiyleisön kaipaaman voiton lukemin 6-3. Ilves tuli Tampereella Jokereita vastaan kahden maalin takaa-ajoasemasta tasoihin ja voittomaalikilpailussa kärsitystä 3-4-tappiosta huolimatta tupsukorvat saivat mukaansa tärkeän taistelupisteen.
Kumman jalat liikkuvat?
Torstai-illan pelien painaessa vielä jaloissa ottelun ratkaisun avaimeksi nouseekin joukkueiden jaksaminen.
Kauden aloittaneessa paikallisottelussa Ilves pysyi kirvesrintojen perässä vielä ottelun ensimmäisen erän, mutta tämän jälkeen Tapparan joukkueen laajuus vei voiton. Lähtökohtaisesti Tapparan laaja materiaali tarjoaa kirvesrinnoille edun, mutta toisaalta Ilves-pelaajien alla ei ole rankkaa vieraspelireissua Lahteen.
- Ilves oli erittäin hyvä ensimmäisessä erässä. Tuli kovaa kiinni ja oltiin vähän ahdingossakin siinä välillä, Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi analysoi kauden avausottelua syyskuun 14.päivä.
Fyysisen kunnon mennessä tasoihin, paikallispelien tunnelma ja tunnelataus astuvat isoon rooliin. Esimerkiksi Tapparan Ville Niemisen ja Ilveksen Kai Kantolan kaltaiset ikitaistelijat eivät anna paikallispelin koittaessa aiempien pelien rasituksen häiritä. Psyykkaamisen ollessa iso osa ottelun lopputulemaa, latauksen on oltava kohdillaan.
Molemmat joukkueet ovat kärsineet aiemmissa otteluissaan maalinteon vaikeudesta. Tamperelaiset kaipaavatkin esiinastujia, jotka johdattavat joukkueensa menestykseen. Viime paikallisottelussa Ville Niemisen johtama "yksi konkari, kaksi untuvikkoa" -kenttä takasi useamman maalin Tapparalle. Kuka astuu esiin perjantai-illan huumassa?
Toni Niemi paikkaa Ilveksen pakkipulaa
Tappara sai Lahteen mukaansa loukkaantumisista kärsineen amerikkalaishyökkääjä Chris Connollyn. Hyökkääjien alavireisyyteen mietitään varmasti ratkaisua Lempäälästä, sillä huippuvireinen Olli Palola odottaa nälkäisesti kutsua takaisin kirvesrintoihin. Tuukka Mäntylä kärsii kahden ottelun pelikieltonsa jälkimmäisen ottelun perjantaina.
Ilves puolestaan paikkaa orastavaa puolustuspään vajettaan LeKin Toni Niemellä. Kokenut Niemi on Ilveksen kasvatti ja pelannut yli 200 SM-liigaottelua käsittävällä urallaan mahtiosuuden liigapeleistään juuri tupsukorvissa. Kuluneella kaudella rauhallinen puolustaja on pukenut LeKi-nutun päälleen viidesti ilman pistemerkintöjä.