Kolmen pettymykseen päättyneen kauden jälkeen, Kärppien tavoitteena oli mitali. Ennen kauden alkua joukkue näytti paperilla vahvalta eikä suuria heikkouksia pitänyt olla. Joukkueesta löytyi sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Oli tarpeellinen määrä pelintekijöitä, viimeistelijöitä ja duunareita. Kysymysmerkkejä toki oli, mutta niinhän niitä aina on joka joukkueessa.
Kärpät pelasi tutuksi tullutta kiekkokontrollipeliä, joka toimiessaan tuotti valtavasti maalintekopaikkoja. Parhaimmillaan kauden aikana Kärpät olikin eniten maaleja tehnyt joukkue. Siitäkin huolimatta paikkoihin nähden maalin tekeminen oli välillä yhtä tuskaa.
Pelitavan suurimmaksi ongelmaksi muodostui kuitenkin pelaaminen rikkovia ja suoraviivaisia joukkueita vastaan. Kärppävalmennukselta ei löytynyt toista vaihtoehtoa pelaamiseen eikä ideoita noita joukkueita vastaan.
Maalivahtipeli
Asetelma kauteen lähdettäessä oli maalivahtiosaston osalta selvä. Johan Backlund oli selkeä ykkönen ja Tomi Karhunen komppasi hyvänä kakkosena. Maalivahteihin ei Kärppien peli kaatunut. Maalivahdit antoivat joukkueelle mahdollisuuden voittoon, mutta valitettavan monesti heidät myös jätettiin varsin yksin.
Backlund pelasi jälleen hyvän runkosarjan, mutta mitään huippukautta ei hänkään pelannut. Odotusarvot olivat kuitenkin kovat ja siihen nähden Backlund oli pettymys. Viime kauden kaltaista romahdusta ei tänä vuonna nähty muttei se kaukanakaan ollut. Epävarmuus ratkaisupeleissä oli yhä läsnä.
Karhunen sai kauden mittaan useita näytön paikkoja, mutta otteita vaivasi ailahtelevaisuus. Karhunen on vielä nuori maalivahti, joka ei vain ole valmis ykkösmaalivahdin saappaisiin. Vielä. Hänen aikansa koittaa kyllä.
Siipirikkoinen puolustus
Puolustajien osalta kausi oli värikäs. Puolustusta leimasi vakavat loukkaantumiset, tiettyjen pelaajien väsyminen ja lukuisat karkeat virheet. Esimerkiksi Atte Ohtamaa pääsi parhaimmillaan pelaamaan maajoukkueessakin, mutta kauden edetessä hän katosi kuvasta pahan kerran. Eikä hän ollut ainoa.
Kapteeni Ilkka Mikkola pelasi kauden aikana paljon ja välillä suorastaan liikaa. Mikkola oli kuitenkin mies paikallaan ja näytti joukkueelle esimerkkiä kuten kapteenin kuuluukin. Kauden loppuminen kesken oli korkealla kapteenin pettymyslistalla.
– Kolmen kärkeen menee. Minulla oli kovat odotukset tästä kaudesta, ei tätä pysty vielä oikein edes käsittämään, totesi vaisu Mikkola kauden päätyttyä.
Jälkikäteen on myös helppo löytää puolustuksesta suoranaisia rakennusvirheitä. Viivapelotetta Mikko Lehtosen lisäksi ei löytynyt ollenkaan. Tämä puute näkyi varsinkin ylivoimapelissä.
Oman maalin edessä pelaamiseen ei myöskään tuntunut löytyvän voimaa eikä tarvittavaa ilkeyttä. Vastustajat rokottivat Kärppien nuoria puolustajia paraatipaikoilta isolla prosentilla.
Puolustus joutuikin tällä kaudella venymään välillä todellisiin ihmesuorituksiin. Niin kovalla prosentilla miehiä oli välillä poissa. Jopa hyökkääjiä jouduttiin peluuttamaan puolustuksessa. Loukkaantumisia kuitenkin tulee joka joukkueelle eikä niitten taakse voi piiloutua. Niistä pitää vain selvitä. Ja puolustus klaarasi vaikeimmat hetket yllättävänkin hyvin.
NHL-pelaajat kääntävät suunnan
SM-liigassa nähtiin tällä kaudella useita NHL-apuja. Kärpissäkin nähtiin näistä kolme: Jussi Jokinen, Jason Demers ja Kyle Turris. NHL-miehet paikkasivat suurimpia puutteita ja poissaoloja pääosin loistavasti. Heidän ansiokseen voidaankin lukea, että Kärppien syöksy saatiin oikenemaan ja voittoja alkoi tulla.
Kärkisentterien loukkaantumisherkkyys ja suorittaminen yleensäkin oli kauden alla yksi suurimpia kysymysmerkkejä. Epäonnensoturi Jari Viuhkola loukkaantui heti kauden ensimmäisessä pelissään eikä Tomas Plihalista ollut ykkös- tai edes kakkossentteriksi koko kaudella. Jokinen ja vuorollaan Turris paikkasivat puuttunutta lenkkiä esimerkillisesti, mutta heidän jälkeensä sopivaa palasta ei ykköskentän keskelle löytynyt.
Hyökkäyksestä erottui NHL-miesten lisäksi tutkapari Juha-Pekka Haataja ja Ivan Huml. Haataja oli koko liigan maali- ja pistepörssin voittaja. Huml puolestaan oli pistepörssissä viides. Nuo ovat todella kovia suorituksia.
Tutkapari oli syyskaudella varsinkin todellisissa liekeissä, mutta kevätkaudella tahti joukkueen mukana hiipui. Välillä kaksikko pelasi valtavia minuutteja ja se näkyi väsymyksenä pelissä. Kärppien runkosarjapelien lisäksi Haataja uurasti maajoukkueen mukana eikä ylimääräisiä taukoja suotu.
Kultakypäränä Haataja sai vastaanottaa paljon taklauksia ja välillä suorastaan jopa vahingoittamisyrityksiä. Haatajan kunniaksi on sanottava, ettei mies jää missään tilanteessa makaamaan, vaan nousee nopeasti ylös ja vaihtoon.
Huml pelasi osan kautta jopa keskushyökkääjänä, mutta Humlin luonnollinen pelipaikka on laidassa. Hän hävisi sentterinä suurimman osan aloituksista eikä tuollaista etumatkaa ole varaa antaa vastustajille. Mielialapelaajana Huml oli myös arvaamaton. Parhaana päivänä maaginen pelintekijä, huonona päivänä ei kelpaisi edes nelosketjuun.
Entäs ne muut?
Toni Kähkönen oli Kärpille elintärkeä pelaaja. Ennen kaikkea hän toi Kärppiin kovaa asennetta ja laadukasta tekemistä. Siinä sivussa Kähkönen teki myös ison kasan pisteitä. Kähkönen ei löytänyt kuitenkaan omaa paikkaansa eikä ketjukavereita saatu vakiintumaan missään vaiheessa kautta.
Nuoriso-osastolta Julius Junttilalta, Joonas Donskoilta, Mikko Salomäeltä ja Joonas Komulaiselta odotettiin tasonnostoa edelliskaudesta. Junttila tekikin uransa maaliennätyksen ja Komulainen piste-ennätyksensä. Valitettavasti Donskoi oli lähes puolet kaudesta sairastuvalla eikä Salomäki päässyt koko kaudella kunnolla vauhtiin. Paljon odotettiin ja jotain saatiinkin mutta potentiaali jäi taas kuitenkin lunastamatta ihmenelosilta.
Mitä pitäisi tehdä, jotta potentiaali saadaan esille? Auttaako uuden valmennuksen opit vai pitäisikö peliaikaa hakea muualta? Toisaalta kyseessä ovat kuitenkin vielä varsin nuoret miehet. Ehkä odotusarvot ovat vain liian kovat? Myös heillä itsellään?
Joonas Kemppainen vakuutti illasta toiseen tasaisilla suorituksillaan. Vahva aloittaja pelasi nurkumatta tärkeitä alivoimia ja Kärppien alivoima olikin koko liigan parasta tällä kaudella. Kärppien alemmat ketjut hoitivat tonttinsa kauden aikana suorastaan erinomaisesti. Ihmetyttää kuitenkin miksi niin monessa pelissä heidän peliaikansa jäi todella vähälle, kun samaan aikaan kärkiketjujen peli tökki pahemman kerran.
Valmennuksen ongelmat
Jos oli joukkue välillä suorastaan horroksessa, niin sitä oli myös valmennus. Varsinkin käsittämättömät kotiotteluiden aloitukset jäivät kaudesta erityisesti mieleen. Miten voi olla mahdollista, että kaveri päästetään heti pelin alussa karkuun? Takamatkalta on pelejä huomattavasti vaikeampi voittaa.
Peluuttaminen herätti usein muitakin kysymyksiä. Miten erien loppuun oman pään aloituksiin laitettiin herroja Huml tai Komulainen, kun vastassa oli vastustajan parhaat aloittajat? Kuinka aikalisiä ei käytetty, kun joukkuetta olisi pitänyt herätellä? Miksi Huml pelasi paljon myös silloin, kun kaikki näkivät ettei pelaaminen kiinnosta ollenkaan.
Kausi päättyikin liian aikaisin jälleen kerran. Mutta ei kauteen täysin tyytymätönkään voi olla. Paljon mielenkiintoisia tapahtumia pelistä toiseen ja muutamien herrojen suoritukset jäivät ikuisesti kärppäfanien mieleen. Niin hyvässä kuin pahassakin. Risto Dufvaa lainaten:
- Helppoa olisi ollut vain antaa periksi ja hävitä. Mutta ei suostuttu.
Kärpät taisteli upeasti varsinkin silloin, kun joukkueesta puuttui iso liuta pelaajia. Kriisipelaaminen sopi Kärpille kaikkein parhaiten. Pelaajat olivat terävimmillään alusta asti eikä vapaamatkustajiin yksinkertaisesti ollut varaa. Helppoa olisi ollut vain hävitä mutta Kärpät ei suostuneet siihen. Bensa vain taisi loppua kesken raskaan kuorman alla.
Ensi kaudeksi on luvassa isoja muutoksia koko joukkueeseen. Valmennus meneekin kokonaan uusiksi ja joukkueesta puuttuu vielä erittäin tärkeitä palasia. Mutta jos aikaisempia kausia on uskominen, uuden joukkueen rakentaminen on aloitettu ajoissa. Rakentamista ja miettimistä tosiaan riittää. Kärppien kotiyleisö suorastaan vaatii menestystä. Rahaa Kärpillä riittää, mutta se ei yksistään takaa mitään.