Titaanit ja TuTo lähtevät perjantain keskinäiseen kohtaamiseen varsin erilaisista lähtökohdista. Isännöivän nousijajoukkueen syyskausi on ollut repaleinen, loukkaantumisten ja muiden vastoinkäymisten sävyttämä. Valmentajaakin jo vaihtanut ryhmä on kerännyt vaivaiset kuusi pistettä ja möllöttää sarjassa viimeisenä.
TuTo taas porskuttaa ennakkosuosikin asemansa mukaisesti sarjan kärjessä tasaisen varmasti. Tilillä on 30 pistettä enemmän kuin kotkalaisilla ja huolia aiheuttaa korkeintaan taustaorganisaation sisäinen hiekkalaatikkokinastelu. Itse joukkue on pelillisesti kuosissa ja terve.
Joukkueiden päinvastaisia asetelmia kuvastaa se, että TuTo on tehnyt sarjassa eniten maaleja, 76. Titaanit on päästänyt saman verran. Kääntäen tilastot ovat samansuuntaiset, Titaanien maalisaldo on sarjan pienin, kun taas TuToa vähemmän maaleja on päästänyt vain Jukurit.
Kuviot kuntoon huolellisella harjoittelulla
Yhdessä suhteessa joukkueet ovat kuitenkin samalla viivalla, kumpikin on saanut valmistautua kohtaamiseen huolella. Lokakuinen valmentajanvaihdos ei sanottavammin parantanut Titaanien tuloksellisuutta, mutta nyt Kari Rauhanen on saanut jakaa oppejaan joukkueelle parin viikon intensiivisellä harjoitustauolla.
- Vedettiin todella kovaa ensimmäinen viikko ja keskityttiin hiomaan fysiikkaa paremmalle tasolle. Viikonloppu huilailtiin ja kuluvalla viikolla on keskitytty pelillisiin asioihin. Pelituntuman puute näkyy varmasti, mutta kunhan selvitämme ensimmäiset kymmenen minuuttia kunnolla ja pääsemme sisään otteluun, peli lähtee kulkemaan aivan varmasti, lupaa valmentaja Rauhanen.
TuTo puolestaan on edennyt jo pidempään peli per viikko -tahtia ja Ismo Lehkonen on saanut keskittyä joukkueen valmistamiseen ja isompien linjojen hiomiseen rauhassa. Tämä on näkynyt turkulaisten otteissa vaihtelevalla tavalla. Pientä kankeutta peleihin lähdössä on ollut havaittavissa, mutta toisaalta ongelmallisia pelin osa-alueita on saatu korjattua.
- Luottavaisin mielin sinänsä ollaan, viikko on taas harjoiteltu hyvin, eikä meillä pitäisi olla suurempia huolia. Valmentaja on tietysti aina tyytyväinen, kun saadaan treenata enemmän. Viime viikkojen pelitahti on ollut hyvä meille, kun nyt alkaa 30 päivän tiivis putki ennen taukoa. Uskon, että me olemme valmiita siihen rypistykseen, pohtii Lehkonen.
Vyöryttämistä ja vastaiskuja
Kotkan vierailu ei ole antanut aihetta erityistoimenpiteisiin TuTo-leirissä. Lehkosen ryhmä keskittyy tiiviisti omaan pelaamiseen ja sen hiomiseen pala kerrallaan. Odotettavissa on siis tuttuun tapaan kontrolloituun, mutta hyökkäysvoittoiseen kiekolliseen pelaamiseen pyrkivä TuTo. Valmentaja itse odottaa koitosta innolla.
- Tämä on uusi kokemus meille, eka kerta Kotkassa. Heidän vaikeuksista huolimatta siellä on mielenkiintoinen paikka ja ryhmä vastassa, innokkaina lähdetään reissuun, Lehkonen summaa.
Rauhanen tietää, että taitavaa kärkijoukkuetta vastaan pelkkä peruuttelu käy nopeasti turmiolliseksi.
- Lähdemme pelaamaan yksinkertaista peliä, ilman turhia kikkailuja. Puolustuksen kautta mennään, mutta emme ala peruuttelemaan. Vastaiskujen kautta pyrimme iskemään tarvittavat maalit, jotta voitamme ottelun. Eli varsin klassista kiekkoa pyrimme pelaamaan, ei jääkiekko kuitenkaan mitään avaruusteknologiaa ole. Pelaamme nöyrästi, mutta emme todellakaan nöyristele.
Vaikka sarjajohtajan haastaminen on motivoiva haaste jo itsessään, oman mausteensa soppaan tuovat turkulaisillekin tutut nimet kotijoukkueen riveissä. Valmentaja Rauhasen ansioluettelosta löytyy aiempi pesti TuTosta. Kotkalaisten rivistössä taas viilettävät muun muassa kesken viime kauden Turusta lähtenyt Oskar Essen ja vastaavan maisemanvaihdoksen tänä syksynä tehnyt Tobias Kauppinen, joka jatkaa Titaaneissa kauden loppuun.
- TuTossa on monta tuttua kaveria, joita aikanani pääsin koutsaamaan, kun kakkosvalmentajana seurassa toimin. Jengistä löytyy taitavia, nopeita ja kokeneita kavereita, jotka ovat toisilleen tuttuja monen vuoden takaa. TuTo on kova bändi ja pelaajia ei hirveästi tarvitse etukäteen motivoida pelaamaan kovia joukkueita vastaan, arvelee Rauhanen.
Isäntien sairastuvalla ruuhkaa
Rauhasen ja Lehkosen urakoiden erilaisuutta korostaa joukkueiden terveystilanne. TuTo pääsee otteluun parhaalla mahdollisilla miehistöllään. Petri Koivisto jatkaa maalinsuulla ja kenttäkoostumuksissa nähtäneen lehkosmaisia pikkuviilailuja sekä ennen peliä että pelin aikana.
- Aina viilaillaan pikkaisen kokoonpanoa, en taida olla koskaan ihan tyytyväinen kaikkeen. Tavoite on, että runkosarjan loppuun mennessä löytyy oikeat koostumukset joka paikkaan, ”Ika” tuumaa.
Kotkalaisten riveistä puuttuvat turkulaislähtöinen puolustaja Mikko Haapanen sekä hyökkääjät Jaakko Viljanen, Jaakko Niemensivu ja Vili Mustonen. Sen sijaan Mikko Horto palaa vaivojensa jäljiltä kokoonpanoon. Lisäksi joukkueessa on useita puolikuntoisia, enemmän tai vähemmän ikävistä vaivoista kärsiviä pelaajia. Titaanien puolustuskalusto kapeutui muutoinkin ottelutauon aikana Tommi Heinosen saatua lähtöpassit joukkueesta.
Kotkalaisten maalivahtivalinta oli vielä torstaina hämärän peitossa.