Aleksis Kivi kirjoitti aikanaan runon nimeltä Pohjatuuli, ja sen tuulen kylmyydestä lauloi eräs kansantaiteilijakin. Tällä kertaa tuuli on puhaltanut Oulusta päin, kun Kärpät sivalsi voittoputkiennätyksen uusiin lukemiin. Suoritus on hieno, eikä onnitteleminen ole ollut turhaa.
Silti kannattaa muistaa, että loka-marraskuun voitoilla on korkeintaan historiallinen arvo. Mitaleita ei jaeta marraskuun päätteeksi, eikä ennätys ole edes mikään itseisarvo. Hyvä tunnelmanluoja se kuitenkin saattaa olla, ja varmuudella siitä voi päätellä, että joukkue on tehnyt paljon asioita oikein.
Haaveet voivat kaatua yhtä nopeasti kuin nousivatkin. Juhamatti Aaltosen jääminen Ouluun on toki merkittävä asia koko Liigan kannalta, mutta KHL voi silti viedä osan, joka sille kuuluu. Yksikään joukkue ei toipuisi esimerkiksi Jussi Rynnäksen tasoisen ykkösmaalivahdin lähdöstä edes spekulatiivisella tasolla. Ei edes Kärpät.
Jos Kärpät ei anna ennätyksen sumentaa todellisuutta ja jatkaa tavoitteeseen sitoutuneita esityksiään, kaikki on mahdollista. Silloin routainen sydän saattaa oikeasti sulaa kevätjuhlassa ensimmäisen kerran sitten dynastian aikojen.
Ainakin oululaisilla on riveissään nippu kokeneita pelimiehiä, jotka tietävät, mitä voittaminen vaatii. Kunhan vielä malttavat hetken odottaa ennen kuin alkavat neuloa mestaruuspaitoja.
Oulua etelämpänä länsirannikolla juhlatunnelma on vaihtunut alkavaan kriisiin. Porissa maaottelutauolle lähdettiin melko rauhallisissa olosuhteissa, vaikka neljän ottelun voittoputki katkesikin Rauman paikallisottelussa. Oli helppoa ajatella, että sattuuhan sitä pitkässä juoksussa, isot virheet ratkaisivat pelin.
Isot virheet ovat kuitenkin jääneet yhtä ottelua pysyvämmäksi ilmiöksi. Ässät on taivaltanut koko marraskuun ajan synkkiä korpiteitä ilman todellisia valonpilkahduksia. Kuulostaa muuten yllättävän tutulta. Vaikka sarja on pitkä, yhtä kymmenettä osaa ei kannata hävitä ainakaan peräkkäisissä otteluissa. Kymmenen ottelun tappioputki olisi jo kuudesosan verran koko runkosarjasta.
Vaikka jääkentällä ei tarvita ylilyöntejä, haluaa maksava yleisö kuitenkin nähdä voitosta taistelevan joukkueen. On ymmärrettävää, jos raivoisa taistelu ei riitä voittoon asti. Kilpaurheilussa joskus hyvällä pelillä häviää, ja toisinaan huonollakin pelillä voittaa. Halutonta ja tappioon alistuvaa esitystä ja ilmettä ei silti tarvitse hyväksyä.
Juhlahumusta ja vilpittömästä riemusta on hämmästyttävän lyhyt matka siihen hetkeen, kun meno hallilla ei kiinnosta enää Voiton kiveäkään. Tämä on todellisuutta, joka ei voi ohjata liiketoimintaa, mutta jota täytyy kuitenkin jollain tasolla kunnioittaa.
Joukkuelajissa yksilöiden kautta etenemisen aika on ohi. Yksilöt hinaavat joukkuetta sen verran kuin pystyvät, mutta pitkän runkosarjan aikana väkisinkin voimat loppuvat kesken.
Kuten Kärppien kohdalla, tässäkin kannattaa muistaa se, että elämme vasta loppusyksyn tai alkutalven vaihteessa. Liigan jämäsijojakaan ei jaeta vielä loka-marraskuussa. Viimeisen kolmenkymmenen ottelun voittaminen riittää vallan mainiosti hyviin sijoituksiin. Sellaisen suorituksen toistaminen vaan ei ole niin varma arpa, että sen varaan voisi laskea mitään.
