Janne Ojasen maajoukkueura oli aikuisten tasolla 205 ottelun mittainen, mutta silti laadun voitaneen sanoa korvanneen määrän. Ojasen tilille kertyi MM-kullan, MM-hopean, olympiapronssin ja olympiahopean lisäksi nuorten MM-kulta.
Ojanen debytoi maajoukkuetasolla 19-vuotiaana vuonna 1987 ja pelasi hyvin MM-kisoissa ja Kanada-cupissa, mutta todellinen menestys tuli pikku-Leijonien paidassa, joukkueen kapteenina.
-Kisat pelattiin Tsekkoslovakiassa. Meidän alkulohkomme pelattiin pienessä tehdaskaupungissa, jossa oli kisojen ajan aivan hurja meno. Kanadan ja Neuvostoliiton välisessä pelissä tuli kunnon tappelu ja kamppailu keskeytettiin. Hurja kokemus voittaa siellä kisat.
-Mestaruus oli suomalaisille jääkiekkoilulle iso asia. Ensimmäinen mestaruus. Liitto otti komeasti vastaan ja mediakin oli kiinnostunut meistä eri tavalla kuin normaalisti, hehkuttaa Ojanen.
"Neuvostoliiton voittaminen oli mahtava hetki. Tihonov tuli vielä pelin jälkeen koppiin kättelemään jokaisen pelaajan."
Lehterä ja Enlund kuin 80-luvun nuoria
Ojanen siirtyi Pohjois-Amerikkaan kesällä 1988 ja jätti Tapparan taakseen.
Sitä ennen Ojanen teki keväällä 1988 Calgaryssa Suomen avausmaalin legendaarisessa voitossa Neuvostoliitosta ottelun toisessa erässä. 2-1-voitto takasi Pentti Matikaisen valmentamalle ryhmälle Suomen jääkiekkohistorian ensimmäisen arvokisamitalin, olympiahopean.
- Neuvostoliiton voittaminen oli mahtava hetki. Tihonov [Viktor] tuli vielä pelin jälkeen koppiin kättelemään jokaisen pelaajan.
- Pelistä en juurikaan muista, mutta maalin taisin tehdä maalin takaa polkkeen kautta. Voitto toi suomalaisille uskoa, joka on kantanut nykypäiväänkin.
Suomen nuori joukkue matkusti Suomeen stetsonit päässä nuorta uhoa uhkuen.
-Aina sanotaan, että nykynuoret ovat niin erilaisia, mutta kun seurasi esimerkiksi Jori Lehterää ja Jonas Enlundia täällä muutama vuosi sitten niin samanlaisia me olimme 80-luvulla. Menestysvuosina ennen Pohjois-Amerikkaan lähtöä aika meni nopeasti, en miettinyt yhtään mitään ylimääräistä ja pelasin vaan ja nautin kavereiden kanssa elämästä, hymyilee Ojanen.
Maajoukkueen huikea kaksivuotinen – "maajoukkuepaikka oli heti tavoitteenani"
NHL:n siirtyminen toi epätasaisuutta nuoren sentterin maajoukkuekutsuille. Tapparan sukellettua joukkueena, Ojanenkaan ei päässyt niin lujasti esille maajoukkuetta ajatellen.
Ojanen päätti kahden kauden taukonsa maajoukkuetehtävistä keväällä 1994.
Ruotsalaisen Curt Lindströmin tultua Suomen maajoukkueen peräsimeen Leijonat nousivat vuoden 1993 MM-kisojen seitsemänneltä sijalta tuplamitalisteiksi. Mukaan tarttuivat -94 olympiapronssi ja MM-hopea.
"Pelasimme mielestäni vuoden 1994 olympialaisissa parasta jääkiekkoamme."
- "Kurre" otti minuun yhteyttä ja sanoi, että tulen olemaan iso osa hänen maajoukkuettaan. Se oli minulle iso boosti. Maajoukkuepaikka oli heti tavoitteenani ja parin aiemman päävalmentajan jälkeen "Kurre" antoi mahdollisuuden.
- Pelasimme mielestäni vuoden 1994 olympialaisissa parasta jääkiekkoamme. Hävisimme vain yhden erän ja saimme pronssia sieltä. Tyttökin syntyi ja näin tytön vasta viikon vanhana, kun tulimme Lillehammerista, muistelee Ojanen.
Leijonat hiljensi Globenin – "Ei mestaruushulinassa ollut mitään järkeä"
Vuosien 1994-95 menestyksekäs maajoukkue koostui sekä tiiviistä että laadukkaasta pelaajaringistä ja Suomi oli Risto Dufvaa lainaten "paras paikallaolijoista" vuoden 1995 MM-kisoissa.
- Joukkueemme oli niin yhtenäinen "Kurren" tultua. Pelaajat eivät juurikaan vaihtuneet, vaikka Saku [Koivu], Ville [Peltonen] ja Jere [Lehtinen] tulivat nuorina siihen. Oli meitä keski-ikäisiä ja sitten oli konkareita kuten "Juti" (Timo Jutila) ja Virran "Hantta" [Hannu]. Siihen vielä "Jamo" (Jarmo Myllys) maailmanluokan maalivahtina niin meitä oli todella vaikea voittaa.
- Ja "Kurren" pelityyli sopi meille hyvin, olihan meillä liukkaita laitureita ja järkeviä senttereitä. Tai aika hitaitahan me oltiin, nauraa Ojanen.
Ojasen kultakevät meinasi jäädä väliin pahan vamman jäljiltä, mutta silkka tuuri vei isokokoisen sentterin lopulta keskelle suurjuhlia.
- Tapparan kauden jälkeen minua pyydettiin pudotuspelejä pelaamaan Luganoon Sveitsiin. Siellä heti ekassa erässä luistin viilsi ranteesta niin, että meinasi koko ura loppua. Luganossa sattui olemaan sellainen spesialisti paikalla, joka sai sen parsittua. Viisi viikkoa siitä niin sain peliluvan ja olin mukana kisoissa. Ranne oli vahvasti tuettuna ja ei se juuri mihinkään taipunut, mutta oli se sen arvoista.
- Ei siinä mestaruushulinassa ollut mitään järkeä. Ensin Tukholman torilla oli hullunmylly päällä, yö siellä, sitten tulivat jo suihkuhävittäjät vastaan ilmassa ja Suomessa oli lentokentällä aivan valtavasti porukkaa. Matkalla keskustaan kaikkien talojen ikkunat ja parvekkeet olivat täynnä väkeä.
34-vuotiaana viimeisiin MM-kisoihin
Ojanen nousi vuoden 1995 maailmanmestaruudellaan ensimmäiseksi suomalaiseksi tuplamestariksi saavutettuaan MM-kultaa sekä nuorissa että aikuisten tasolla.
Hannu Aravirran tultua Suomen maajoukkueen päävalmentajaksi Ojanen putosi säännöllisestä kisakävijästä satunnaiseksi turistiksi. Viimeinen kisamatka sijoittui kevääseen 2002, jolloin 34-vuotias Ojanen pelasi vielä Ruotsin kisoissa. Suomi sijoittui neljänneksi ja jäi mitaleitta ensi kertaa vuoden 1997 jälkeen.
- Aravirta otti kisoihin mukaan, vaikka "Ara" oli pariin otteeseen pudottanut viime hetkillä joukkueesta. Pysyin nuorempien perässä sentään, kertoo Ojanen, joka viimeisteli kisoissa tehot 2+2 yhdeksässä pelissä.