Ässät vierasvoittoon vahvan kolmannen erän turvin
Pudotuspelihaaveensa menettänyt Ässät saapui Jokerien vieraaksi. Kotijoukkueelta jäivät pudotuspeliasetelmien kannalta tärkeät pisteet saamatta vieraiden ollessa valmiimpia puolustamaan kunniaansa omien mahdollisuuksiensa karattua.
Teuvo Teräväinen palkittiin ottelun alussa Liigan tammikuun pelaajana.
Jere Karalahti tarjoili avojään pommia Sami Lähteenmäelle.
Leland Irving ohitettiin ensimmäisen kerran kymmenen minuutin pelin jälkeen.
Ässien pistetilin avasi Tuomas Huhtanen neljällä neljää vastaan pelatessa.
Jokerit tuli tasoihin erän lopussa ylivoimalla.
Maalista vastasi Jere Karalahti Ladislav Nagyn ja Riku Hahlin syötöistä.
Karalahti tarjoili avojään taklauksiaan myös toisessa erässä. Tällä kertaa vastaanottavana osapuolena Sami Mutanen.
Ässille tarjottiin mahdollisuutta siirtyä johtoon rangaistuslaukauksen myötä. Oskari Lehtinen ei onnistunut ohittamaan Irvingiä.
Steve Mosesin tasapaino horjuu.
Ässät puolusti kunniaansa tarmokkaasti.
Leland Irving nappasi pelivälineen haltuunsa.
Nichlas Hardt otti Jyri Marttisen kainaloonsa.
Marttinen ja Nagy kinastelivat keskenään. Jäähyiltä kuitenkin vältyttiin.
Eero Elo vei Ässät johtoon kolmannen erän alussa ylivoimalla.
Vain kaksi minuuttia edellisestä Ässät siirtyi jo kahden maalin johtoon niin ikään ylivoimalla.
Ville Uusitalo psyykkasi Mikko Kousaa.
Jokerit otti erän lopussa aikalisän ja kavensi tilannetta tämän jälkeen pelatessaan ilman maalivahtia.
Maalista vastasi kolmikko Hardt-Teräväinen-Nagy.
Austin Smith viimeisteli lopputuloksen iskemällä maalin tyhjiin ottelun viimeisellä minuutilla.
Vieraat olivat valmiimpia illan kamppailuun ja saivat mukaansa kolme pistettä.
Kaikki kuvakoosteet
HIFK:n ja KooKoon ottelu venyi uskomattomalla tavalla − 38:s yritys onnistui
LIIGA | 2.10.2024 22:39
Ilves kuritti Sportia ex-vaasalaisen Jens Lööken johdolla
LIIGA | 1.10.2024 21:39
Yksi paikkakunta, useita sarjoja − Vauhdikas jääkiekkoviikonloppu Espoossa
LIIGA, Muut Sarjat | 29.9.2024 21:01
- 1 / 1364
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Ilveksen putki päättyi seitsemään, Helsingissä 19 kierroksen voittomaalikilpailu
LIIGA | 2.10.2024 21:29
Uutinen
Liiga-kierros: Mannerin avausottelu HPK-penkin takana toi pisteen, Ilveksen Lööke ja Kärppien Gardiner jatkoivat tehoiluaan
LIIGA | 25.9.2024 21:21
Haastattelu
Filppulan paluu Jokereihin yllätti niin kannattajat kuin itse hyökkääjänkin: "Voittanut aivan kaiken ja sitten tällainen paluu"
MESTIS | 20.9.2024 12:05
Haastattelu
Kaiken muuttanut kolmetuntinen – Risto Dufva ei palannut ainoastaan kotiinsa vaan myös päävalmentajaksi yhden puhelinsoiton välissä
MESTIS | 18.9.2024 8:05