Päivän ensimmäisessä ottelussa Saksa peittosi Japanin puhtaasti 4-0. Japanilaiset veivät laukaisutilaston lukemin 30-25 ja pääsivät kerran Saksaa useammin ylivoimalle, mutta saksalaiset hyödynsivät maalipaikkansa paremmin. Saksan maalintekijöinä kunnostautuivat Manuela Anwander, Franziska Busch kahdesti ja Kerstin Spielberger.
Päivän toisessa ottelussa emäntämaa Venäjä kaatoi Ruotsin lukemin 3-1. Venäjä oli ottelussa kaiken kaikkiaan hallitsevampi osapuoli ja laukoi lähes tuplamäärän laukauksia maalia kohti. Ruotsi otti myös seitsemän kaksiminuuttista, mutta onnistui pitämään maalinsa puhtaana alivoimalla.
Ruotsin ainoasta maalista vastasi Pernilla Winberg. Venäläisten maalintekijöinä kunnostautuivat Anna Shukina, Aljona Homitš ja Jekaterina Smolentseva.
Tulokset tarkoittivat sitä, että Venäjä vei B-lohkon puhtaalla pelillä. Sijalla kaksi on Ruotsi ja sijalla kolme Saksa. Japani jäi hännänhuipuksi hävittyään kaikki kolme peliään maalierolla 1-7.