NHL:n pudotuspeleihin kovin odotuksin lähtenyt St. Louis Blues tuulettaa maalivahtiosastoaan palaamalla aiempiin pelimerkkeihinsä. Seura julkistin maanantaina tehneensä jatkosopimuksen Brian Elliottin kanssa. Sopimus on kolmivuotinen ja arvioidaan olevan arvoltaan 2,5 miljoonaa dollaria per kausi.
Seura ilmoitti samalla, ettei se aio tehdä jatkosopimusta Ryan Millerin kanssa. Miller hankittiin keväällä Buffalo Sabresista vaihtokaupassa, jossa toiseen suuntaan matkasivat Jaroslav Halak, Chris Stewart, William Carrier, kesän 2015 ensimmäisen kierroksen varausoikeus ja ehdollinen kesän 2016 kolmannen kierroksen varausoikeus.
Kyseisen varausoikeuden ehdollisuus sisälsi mahdollisuuden muuttua kesän 2014 ensimmäisen kierroksen varausoikeudeksi, mikäli Blues olisi selvinnyt konferenssifinaaliin tai tehnyt Millerin kanssa jatkosopimuksen ennen kesän varaustilaisuutta. Kumpikaan ehdoista ei kuitenkaan täyttynyt, sillä Blues putosi jatkosta ensimmäisellä kierroksella hävittyään ottelusarjan Chicago Blackhawksille.
Bluesin ensi kauden maalivahtikaksikkoon kuuluvat näillä näkymin Elliott ja Jake Allen, joista jälkimmäinen on seuran lupaavin nuori maalivahti.
Elliott on pelannut Bluesissa nyt yhteensä kolme kautta. Hänen 16 nollapeliään on NHL:n ykkössaavutus kyseisenä ajanjaksona.