Los Angeles Kingsin fanit saivat jännittää pääsyä Stanley Cup -finaaliin aina viime sunnuntain seitsemännen konferenssifinaalin jatkoajalle asti. Minua kyseinen pudotuspelisarja kiinnosti poikkeuksellisen paljon – osittain samasta syystä kuin Kings-fanejakin.
Kun kesäkuun ensimmäiset puolitoista viikkoa pitkä työmatkani Los Angelesiin varmistui, johti Kings otteluvoitoin 3–1. Ajatus finaalien seuraamisesta paikan päällä tuli tietysti mieleen välittömästi.
Kun Chicago Blackhawks sitten vei pari seuraavaa peliä, jäi ratkaisu samalle päivälle, jonka käytin matkustamiseen Helsingistä Kalifornian lämpöön. Koska mielessä pyöri paljon muitakin asioita, paljastui seitsemännen ottelun lopputulos lopulta aivan sattumalta illallispaikan TV-skriiniltä.
Seuraavaksi piti selvittää, mistä lippuja saisi. Suoraan Kings ei myynyt lippuja kuin seuraavan kauden kausikortin ostajille. Muille tarjottiin mahdollisuutta osallistua arvontaan, jonka voittajat saisivat oikeuden ostaa lippuja.
Arvonta ei varsinaisesti muutenkaan kuulostanut kovinkaan houkuttelevalta vaihtoehdolta, mutta lopullisesti siihen osallistuminen kaatui yhdysvaltalaisen puhelinnumeron puutteeseen.
Lippuja ilmestyi lähes välittömästi konferenssifinaalien ratkeamisen jälkeen myyntiin pääsylippujen jälkimarkkinoihin erikoistuneelle StubHub-kauppapaikalle. Parhaimmillaan lippuja ensimmäiseen finaaliotteluun oli StubHubissa myynnissä samanaikaisesti reilusti kolmatta tuhatta. Lisäksi Kings tiedotti, että NHL saattaisi vapauttaa myyntiin jonkin verran lippuja pelipäivän aamuna.
Saatavuutta merkittävämpi rajoittava tekijä lippujen hankkimisessa olikin hinta. Pääsystä finaalisarja otteluihin joutuu tänä vuonna pulittamaan selvästi enemmän rahaa kuin koskaan aiemmin. Tärkein syy – inflaation lisäksi – on tietysti se, että vastakkain ovat kahden Yhdysvaltain suurimman kaupungin joukkueet.
Halvimpia olivat luonnollisesti yläkatsomon ylimpien rivien liput. Päätyyn olisi päässyt hieman edullisemmin kuin pitkälle sivulle, mutta erot eivät olleet merkittäviä.
Alun perin olimme asettaneet henkisen kipurajan 200 dollarin (noin 147 euroa) kohdalle. Kun kaikki yritykset järjestää sisäänpääsy jotenkin muuten epäonnistuivat, ja lippujen hinta StubHubissa alkoi pelipäivän mittaan uudelleen nousta, tilaisuuden ainutkertaisuus vei kuitenkin voiton. Lopulta kolmesta pääsylipusta yläkatsomon pitkän sivun ylimmälle penkkiriville pulitettiin karvan yli tuhat dollaria (noin 735 euroa).
Työpäivän loppu sujui hiukan levottomissa merkeissä, kun mieli karkaili jo kohti Staples Centeriä. Lopulta sitä kohti lähdettiin reilua tuntia ennen ottelun alkua. Pienestä ruuhkasta huolimatta parkkeeraus sujui rivakasti, vaikka hintaa sillekin tuli vähintäänkin kohtuuttomat 40 taalaa (noin 29 euroa).
Hallin ulkopuolella pronssiin valetut Magic Johnson, Kareem Abdul-Jabbar, Oscar de la Hoya, Jerry West ja Chick Hearn olivat saaneet päälleen Kingsin pelipaidat. Maisema oli muutenkin varsin mustavalkoinen, vaikka mahtui joukkoon myös runsaasti faneja Rangersin sinipunavalkoisissa asuissa ja joitakin Kingsin vanhoissa kelta–purppuroissa hirvityksissä.
Itse hallissa ei sinänsä ollut paljon näkemistä. Vuonna 1999 valmistunut Staples Center muistuttaa rakenteeltaan paljonkin saman aikakauden Areenaa Helsingissä, mitä nyt katto on korkeammalla, kaikki hiukan isompaa ja vessoja käytävillä huomattavasti harvemmassa.
Ennen ottelua tunnelmaa nostatettiin lasershow'lla ja videokoosteella, jossa kerrattiin Kingsin kivinen taival konferenssimestareiksi. Avauskiekon kävi pudottamassa itse Wayne Gretzky, joka tietysti sai yleisöltä raikuvat suosionosoitukset.
Kotijoukkueen peli takelteli ottelun avauserässä, ja Rangers loi runsaasti hyviä tekopaikkoja Kingsin kiekonmenetyksistä. Jonathan Quick joutui antautumaan kahdesti ennen kuin Kyle Clifford kavensi tilanteeksi 1–2.
Yläkatsomossa viriteltiin muutamaan otteeseen myös "Let's go Rangers" -huutoa, mutta jäi se joka kerta äkkiä "Go, Kings, go" -metelin alle. Tiukan paikan tullen paikallisyleisö reagoi kenttätapahtumiin hyppäämällä pystyyn, mikä pakotti takarivin turistitkin välillä jumppaamaan.
Erätauko sujui kolmannen kerroksen terassilla, jonka kulmaan oli varattu savuton alue lähinnä ruokailijoille. Savullisella puolella sieraimiin iski heti sisältä tullessa voimakas kannabiksen tuoksu, vaikka kannabistuotteiden hallussapito ilman lääketieteellistä syytä onkin Kaliforniassa vastoin lakia. On hiukan hankala kuvitella samaa tilannetta Suomeen.
Toisessa erässä Kings nousi vieraidensa kanssa tasoihin, mutta muuten peli ei suuria tunne-elämyksiä tarjonnut. Pelikatkojen monenkirjavat mainostempaukset sen sijaan herättivät ainakin huvitusta, myötähäpeää ja epäuskoa.
Ottelun päätöserä oli kotijoukkueen totaalista näytöstä, mikä näkyi ja kuului myös kannustuksen vahvistumisena. Ratkaisumaalin Kings sai lopulta aikaan vasta ensimmäisessä jatkoerässä. Korviahuumaavaksi meteli ei yltynyt edes voittomaalin jälkeen, vaikka se luonnollisesti nostikin tunnelman kattoon. Ihmiset löivät ulos menneessään yläfemmoja paitsi kaveriensa, myös satunnaisten vastaantulijoiden ja henkilökunnan kanssa.
Loppuseremoniat olisivat toisaalta kiinnostaneet, mutta jääminen liikenneruuhkaan 18 000:n muun katsojan kanssa ei houkutellut. Niinpä palasimme parkkipaikalle mahdollisimman nopeasti. Matkalla korviin tarttui vielä hauskahko väännös vierasjoukkueen kannattajien huudosta: "Go home Rangers!"
Kokonaisuudessaan tapahtumasta jäi ehkä hieman valju kuva, eikä se varmasti ollut läheskään samaa tasoa kuin jossain perinteisemmässä jääkiekkokaupungissa. Silti kahden erittäin laadukkaan ja keskenään hyvinkin erityylisen joukkueen mittelö maailman parhaan liigan mestaruudesta oli hintansa arvoinen kokemus.
Toinen finaaliottelu pelataan Los Angelesissa lauantaina, mutta kyseiselle iltapäivälle seurueellamme on jo muita suunnitelmia. Lisäksi lauantain ottelun lippujen hinnat ovat ainakin toistaiseksi täysin poskettomia. Sen jälkeen sarja siirtyy itärannikolle, eikä palaa Los Angelesiin ennen kuin oma kotimatkani alkaa.
