Piippuhyllyn vakijäsenistä nähdään tällä kertaa mukana Mestis-toimituspäällikkö Tero Liikanen ja Vantaan toimituksen Mikko Roivas. Vierailija saapuu kaukaa idästä, Savonlinnasta saakka. Kyseessä on SaPKo-toimituksen Markus Suhonen.
1. erä: Sarjajumboksi valahtanut Heinolan Peliitat on jo kolmen ottelun voittoputkessa ja viimeksi perjantaina kaatui sarjakakkonen Jukurit. Onko Heinolassa sittenkään vielä syytä heittää pyyhettä kehään?
Tero Liikanen: Vaikka se vielä hetki sitten näyttikin siltä, niin nyt täytyy sanoa, ettei ole syytä. Heinolassa on käynyt perinteinen kuvio, että onnistumiset ruokkivat lisää onnistumisia ja joukkueen itseluottamus alkaa kasvaa, mikä helpottaa voitoista taistelemista.
Tällä hetkellä häntäpäässä marginaalit ovat sen verran pieniä ja kausi vasta noin puolessa välissään, että mitä vaan voi tapahtua sarjataulukon osalta, jos Peliittojen otteet jatkuvat tälläisinä. Täytyy myös toivoa, että heinolalainen yleisö löytää tiensä hallille tukemaan joukkuetta.
Mikko Roivas: Heinolassa ollaan oikeilla raiteilla. Joukkueen tehokkain mies löytyy pistepörssin sijalta 29. Christian Silfverillä on 30 pelatussa ottelussa tehopisteet 8+13. Peliitat pelaa viisasta jääkiekkoa. Se jauhaa ja jauhaa hyvillä syötöillä, kunnes punalamppu syttyy.
Keskiviikkona Peliitat kävi hakemassa kolme sarjapistettä Kiekko-Vantaan vieraana lukemin 3-1. Marraskuussa joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran Vantaalla ja Peliitat hävisi jatkoajalla 5-4. Sarjataulukossa Peliitat on valahtanut viimeiseksi. Pudotuspelipaikkaan on matkaa viisi pistettä.
Markus Suhonen: Ei missään nimessä, sillä joukkueen tappioista suurin osa ovat tulleet joko yhden tai kahden maalin erotuksella. Peliitat pelaa melko ehjiä 60-minuuttisia, mutta tuloksellisesti kovien pelaajien puuttuminen on verottanut useasti kolme sarjapistettä.
Joukkueessa piilee hyviä aihioita, mutta pelilliset yksityiskohdat kaipaavat vielä runsaasti hiottavaa. Pudotuspelipaikka ei ole karannut kauas, joten Heinolassa uskalletaan haaveilla pidemmästä keväästä.
2. erä: Myös alkukaudesta sarjan pohjilla ollut SaPKo on tehnyt syksyn aikana vahvaa nousua Miika Roineen ja Mikko Nuutisen johdolla. Ovatko tämän kaksikon tehot elinehto savonlinnalaisille?
TL: Tällä kaudella useamman pelin Jukureiden ja SaPKon välillä nähneenä täytyy todeta, että näin on. Molemmat pelaajat pelaavat piste per peli -tahdilla - Miika Roineen lukema jopa hieman korkeampi, joten tämän kaksikon merkitystä ei voi mitenkään vähätellä.
SaPKon täytyy todella toivoa, että tämä kaksikko pysyy ehjänä, sillä se tarjoaa tehoillaan joukkueelle oivan mahdollisuuden päästä pudotuspeleihin pitkän tauon jälkeen.
MR: SaPKo on löytänyt sopivan sekoituksen osaamista ketjuihinsa. Roine ja Mikko Nuutinen ovat todella tärkeitä pelaajia, kun pudotuspelipaikkoja varmistellaan kevään korvalla. Joukkue joutuu kasvamaan, jos se aikoo päästä runkosarjasta jatkoon.
Savonlinnalaiset ovat voittaneet kaksi ottelua putkeen: LeKin vieraissa 6-0 ja TUTOn Turussa 5-2. Joukkue voi menestyä kahdellakin kovalla pelaajalla, mutta on tärkeää, etteivät vastuunkantajat rasitu liikaa tai loukkaannu.
Täydet pisteet viikonlopun otteluista @SaPKo1929, maaliero 11-2. Way to go! #mestis
— Teemu Hirvonen (@TeemuHi) 13. joulukuuta 2014
MS: Kaksikko on päävalmentaja Janne Sinkkosen ehdoton ykkösvaihtoehto jäälle, kun pelin ratkaisuhetket ovat käsillä. Elinehdosta voidaan puhua, sillä Roineen ja Nuutisen yhteispisteet kattavat peräti neljäsosan koko joukkueen pisteistä.
Nostaisin esille myös Kai Lehtisen sekä Teemu Suhosen, jotka jakavat yhteistuumin puolustajien pistepörssin kärkipaikan. Heidän pistetehtailunsa on myös pitkälti Roineen ja Nuutisen ansiota. Nelikko nimittäin saa jatkuvasti pitkiä hyökkäyksiä vastustajan päätyyn. Tällöin maaleja syntyy väistämättä.
3. erä: Mestiksen pistepörssin kärkisijoista käydään kiivasta kamppailua ja mukana on myös muutamia yllättäviäkin nimiä. Kuka on ollut sinulle syksyn yllättävin tehomies?
TL: Jo edellä mainittu Roine on ollut itselleni pienoinen yllätys. Toki teki jo JYP-Akatemiassa hyviä pisteitä, mutta tällä kaudella maisemanvaihdoksen seurauksena on ilmeisesti löytynyt se viimeinen vaihde peliin.
Puolustuspäässä jo mainitun Lehtisen lisäksi on yllättäjän viitta lyötävä myös KooKoon Jarno Lippojoen harteille. Imatralaislähtöisen puolustajan uran aiempi piste-ennätys on 11 pistettä, eivätkä kaksi edelliskautta Kouvolassakaan ole tuottaneet yhteensä kuin 17 pistettä.
Nyt 28-vuotiaana Lippojoki pelaa elämänsä syksyä ja on latonut jo ennen ensilumia 12 maalia ja 21 tehopistettä, joilla sijoitutaan puolustajien pistepörssin kolmanneksi.
Ja vaikka kyseessä ei olekaan varsinainen tehomies, niin pakko on mainita myös SaPKon maalilla pelannut Petteri Similä, joka on heikosti sujuneen jukurivisiitin jälkeen näyttänyt löytävän oivan vireen naapurikaupungin joukkueen maalilla. Tässäkin tapauksessa nähdään, että maisemanvaihdos todella kannattaa.
MR: SaPKon Roine on yllätys kaikkien mittareiden mukaan. Myös Kiekko-Vantaan Iikka Kangasniemi ja Tomi Tuomisto ovat yllättäneet. Kangasniemi on tehnyt 31 ottelussa 3+20 ja Tuomisto 25 ottelussa 9+17.
Alkukauden Artem Iossafovin varjossa pelannut Tuomisto on osoittanut pelaajankykynsä ja pitänyt kultakypärää tiiviisti päässä. 19-vuotias taskuraketti Kangasniemi puolestaan on todistanut syöttötaitonsa 20 syötöllä.
MS: Aivan terävimmillä kärkisijoilla keikkuvat nimet eivät yllätä, mutta sijalta kymmenen on nostettava esiin Hokin Tomas Mikus. Slovakialainen on kansalaisuutensa vuoksi eksoottinen lisä Mestikseen. Hokin valmennusjohto istutti päättäväisesti Mikuksen heti alusta lähtien ykkösketjuun, joten penkin takana potentiaali on ollut tiedossa.
Mikus on vastannut huutoon, jonka ansiosta hänet löytänyt henkilö ansaitsee sulan hattuunsa.
Jatkoaika: Viikon toppi ja floppi?
TL: Viikon topit ovat ehdottomasti edellä mainitut Peliitat ja SaPKo. SaPKo taisteli keskiviikkonakin miehekkäästi Jukureita vastaan kaksi erää, ja peli kääntyi vasta päätöserässä isännille. Viikon kahdesta muusta ottelusta pässipaidat sitten nappasivatkin komeat voitot ja kohentelivat asemiaan pudotuspeliviivan tuntumassa.
Flopiksi nimeäisin LeKin. Lempäälässä tilanne on melkoisen tukala, sillä kuluneella viikolla päävastustajista KeuPa onnistui siltä nappaamaan pisteen ja SaPKo kävi kylvettämässä joukkuetta 0-6-numeroin.
Edellisistä kymmenestä pelistä joukkueella on vain kolme voittoa, joten pistepussin pitäisi alkaa karttua tiuhemmin, tai muuten niskaan hengittävät joukkueet karauttavat kylmästi ohi.
MR: Viikon topiksi nostaisin SaPKon voiton TUTOsta numeroin 5-2. Savonlinnalaiset ovat seitsemänsinä runkosarjassa ja osoittaneet piristymisen merkkejä.
Flopin tunnusmerkit täyttää kyllä KeuPan häviö TUTOlle kotiyleisön edessä maalein 4-11. Mestiksessä ei pärjää, jos päästää 11 maalia ottelussa. Onkin syytä ihmetellä Suomi-sarjan tasoa, jos kyseiset lukemat alkavat toistua jatkossa.
MS: SaPKon Mikko Nuutinen oli joukkueen kahden voiton ja yhden tappion viikon yksi pääarkkitehdeistä. Alkukaudella KalPassa muutaman liigaottelun pelannut Nuutinen teki itse yhden maalin ja alusti viisi. Samalla hän jatkoi piste per ottelu -tahtiaan.
Viikon floppi oli ehdottomasti KeuPan perjantainen esitys kotiyleisön edessä TUTOa vastaan. Turkulaiset latoivat peräti 11 maalia, vaikka eivät hekään aivan olleet parhaimmillaan.
Huh tuota KeuPa-TUTOa. Ei se tulos 4-11, vaan että TUTO laukoi ainoastaan 33 kertaa maalia kohti. KeuPa-vahtien torj% 67. Tehokasta. #mestis
— Teemu Eirtovaara (@TeemuEirtovaara) 13. joulukuuta 2014
Normaalisti syyttävä sormi osoittaisi valmennuksen suuntaan, mutta maalivahdit Petri Pitkänen ja Erno Suomalainen eivät saaneet rantapalloakaan kiinni. Ja kun koko muukin joukkue pelasi kirjaimellisesti Suomi-sarjan tasolla, oli penkin takana melko tekemätön paikka.