Nuppi jumissa ja mailaa puristetaan? HPK, tammikuu 2015.
Hämeenlinnan kiekkoylpeys HPK on tällä hetkellä pelillisesti jumissa, mutta umpisolmusta on turha puhua. Valmentaja Kari Lehtosen sanoin HPK:n on työstettävä palettiaan yksi, pieni askel kerrallaan. Tarjoan siksi omat lääkkeeni parannukseen.
Kohta yksi: HPK:n on hillittävä jatkuvaa ketjurumbaansa.
Syksyllä ketjukokoopanoissa riitti enemmän malttia, mutta nyt voittojen metsästys on sekoittanut HPK:n valmennusjohtoa ketjujen osalta liikaa.
Ketjujen sekoittaminen on välillä pakollista, sillä loukkaantumiset sotkevat aina peluutusta. Ymmärrän myös sen, että HPK haluaa keinolla millä hyvänsä enemmän irti esimerkiksi Zach Hamillista. Sähäkkä kanadalainen on välillä näyttänyt menevän hukkaan liian puolustusvoittoisten pelaajien kanssa.
Miten olisi samojen ketjujen pitäminen edes viikon ajan?
Se, mikä HPK:n johdolta on mielestäni jäänyt liian vähälle huomiolle, on ketjurumban vaikutus viisikkopuolustamiseen. Kun pelikaveri rinnalla vaihtuu illasta toiseen, voi joku ketju klikata joskus maalinteossa, mutta tällä hetkellä sentterien siirtely laituriksi ja toisinpäin pistää viisikkojen tiiviyttä sekaisin.
Miten olisi samojen ketjujen pitäminen edes viikon ajan? Sentterit sentterinä ja laiturit laiturina, ok? Kaksi maalia illassa riittää, jos viisikot ja maalivahti pitävät hanat kiinni omassa päässä.
Kohta kaksi: Pakit mukaan nousuihin hyökkäysalueelle.
Tappioputkessa HPK:n siirtyminen hyökkäysalueelle ei ole toiminut enää kuten alkukaudesta. Tuolloin laiturit saivat kerta toisensa jälkeen tuotua kiekon hallitusti hyökkäysalueelle. Välillä kiekon toi pakki, joka ehti mukaan nopealla kaistanvaihdolla käynnistettyyn hyökkäykseen.
Nyt HPK:n pelaaminen hyökkäyspäätyyn jää lyhyeksi, ja tätä valitteli torstaina myös Jyri Niemi.
Tähän HPK tarvitsee lisää tiiviyttä. Koko homma perustuu puolustajan, laiturin ja sentterin etäisyyksiin. Kiekko pelataan hallitusti päätyyn tai hyökkäysalueen laitaan, ja kiekko pysyy "pitkillä juoksuilla" hyökkäävän joukkueen kontrollissa. Keskiviikkona HIFK:ta vastaan Kerho onnistui pitkissä hyökkäyksissä pari kertaa, ja tuloksena oli yksi maali alkukaudelta tutusta kuviosta.
Homman juju on ollut se, että nopeajalkainen HPK on saanut tällä pilkottua vastustajan puolustusta, sillä laitapeliin osallistuminen on usein avannut tilaa HPK:n syötöille useaan suuntaan. Päädyssä ja laidassa alueellista tukea tarjoavat sentteri ja pakki, joista jälkimmäinen pääsee usein hyvään vetopaikkaan puolustavan viisikon yrittäessä riistää kiekkoa nurkassa hääriviltä hyökkääjiltä. Joskus syöttöpaikka avautuu puolustusviisikon läpi. Hyvä tempo saa myös vastustajan sortumaan jäähyihin.
Nyt hyökkäykset ovat jääneet lyhyeksi, tai kiekkoa on jouduttu pelaamaan keskustan kautta. Puolustaja ehtii tilanteisiin tueksi liian harvoin, ja nopea kiekonmenetys laiturilta jättää myös sentterin usein yksi. Seurauksena on nopeita vastaiskuja − vastustajalle.
Kohta kolme: Laatua laukauksiin.
Populistisin kohta kolmesta ei ole pelkkää sanahelinää. Joukkueen tilastointikin paljastaa tällä hetkellä ongelman, joka on täysin sidoksissa joukkueen hyökkäyspelin tempoon ja pelinopeuteen.
Kun viisikon peli ei ole tiivistä, ajautuvat hyökkäykset sooloiluksi ja vaikeaan kulmaan. Määrä ei korvaa laatua, jos hyökkäykset ovat hitaita ja ajautuvat huonoille sektoreille. Hei, tässä auttavat kohdat yksi ja kaksi. Hyökkäyksiä pitää jauhaa niin pitkään, että laukaisupaikat avautuvat parhaalta sektorilta. KalPa- ja HIFK-peleissä HPK laukoi mielettömiä määriä ohi maalin, ja siihen olennainen syy on hyökkäysten laatu, ei pelkkä myytti huonosta laukaisutaidosta.
Heikosta sektorista ampuminen korostaa mailasta puristamista ja väkinäisyyttä. Malttia, HPK, pitäkää hyökkäyksenne käynnissä.
Onni seuraa hyvää pelinopeutta − sitä, että hyökkäys etenee aina kohti maalintekoa. Joskus sitä pitää vain hieman jauhaa.
