Vincent Manngardin siirryttyä syrjään Ilveksen pääomistajan paikalta, aloitti seura suunnatun osakeannin. Sen aikana väliaikaisessa hallituksessa vaikuttaa muun muassa Jukka Hirsimäki.
Omaa rooliaan omistajavaihdoskuviossa mies ei nosta korkeimmalle jalustalle.
− En ole ollut pääjumppaaja, mutta kova pohjustus tässä on ollut ja tästä se työ vasta alkaa.
Ilveksen taloudellinen tilanne on herättänyt keskustelua viime vuosina. Hirsimäki uskoo, että valoa tunnelin päässä on näkyvissä.
− Jatko riippuu siitä, kuinka hyvin osakeanti onnistuu. Ennuste on kuitenkin hyvä.
Uusi Ilves-johto ei kuitenkaan lähde mopolla moottoritielle, vaan asioita pyritään laittamaan kuntoon yksi kerrallaan.
− En usko, että vielä tämän kauden aikana tapahtuu merkittävästi. Kaikkemme teemme, että Ilves-perhe saa sen, mitä kaipaa.
Ilveksen hallitus menee uusiksi sen jälkeen, kun osakeanti päättyy.
− Olen todennäköisesti käytettävissä uuteenkin hallitukseen, mutta se on omistajien päätettävissä, millainen porukka suunnatun osakeannin jälkeen jatkaa.
Viimeisimpinä keskustelunaiheina tamperelaisseuran ympärillä on ollut muun muassa Michael Keräsen hankkimisesta aiheutunut sakko. Myös ennen kauden alkua polemiikkia herättänyt lisenssiasia otetaan tarkkaan käsittelyyn Ilveksessä.
− Uskon, että Ilves tulee sitoutumaan Liigan yhteisiin pelisääntöihin jatkossakin. Seuraavan kerran, kun Liiga-lisenssi on tapetilla, uskon, että taloustilanteemme on sellainen, että saamme lisenssin mutkitta.
Siitä, maksaako Ilves lopulta sadantuhannen euron sakkoja Liigalle hallitus päättää vasta myöhemmin.
− Siitä keskustelemme hallituksen kanssa, ja päätämme asian sitten. En tässä vaiheessa ota kantaa suuntaan tai toiseen.
Vaikka tupsukorvien tilanne on vaikea, ei uusi johtoporras pelkää tehdä ratkaisuja seuran eteen.
− Emme lähde tuijottelemaan peruutuspeiliin, vaikkei tämä helppoa kenellekään ole. Yhtiökokouksen ilmapiiri oli kannustava ja tulevaisuuteen uskova, painotti Hirsimäki.