Liiga-kierros: Valmentajaansa vaihtanut Ässät kohtaa HIFK:n, vapaapudotuksessa oleva KalPa isännöi Pelicansia

LIIGA / Kierrosennakko
Liiga-ottelussa HPK - KalPa, Rinkelinmäen jäähallissa, 17. lokakuuta 2018.
Keskiviikkona viiden pelin kierroksella kahdeksan joukkuetta pelaa ensimmäisen pelinsä maajoukkuetauon jälkeen. KalPa ja Pelicans pelaavat sen sijaan jo toista iltaa peräkkäin. Valmentajavaihdos ja tappioputket tuovat omat vivahteensa marraskuiseen otteluiltaan.

Tappioputkessa oleva HIFK saa vieraakseen päävalmentajansa vaihtaneen Ässät

Viime kaudella pronssille yltänyt HIFK palaa maajoukkuetauolta neljän ottelun tappioputkessa. Jumbopaikalla sarjassa olevien Porin Ässien tilanne ei sekään hurraahuutoja aiheuta – paitsi ehkä Raumalla.

Harvemmin mikään Liigan joukkue värvää uutta päävalmentajaansa pesäpallon urheilutoimenjohtajasta. Näin kuitenkin tapahtui Porissa. Tilanne ei kuitenkaan ole aivan ainutlaatuinen, sillä Kai Suikkanen oli 1990-luvulla Oulussa pesäpallon seurajohtajana, josta hän lätkäjätkänä palasi takaisin jääkiekon pariin.

Reilut pari vuotta sitten Ässistä potkut saanut Pasi Kaukoranta hankittiin marraskuun maajoukkuetauolla väliaikaiseksi valmentajaksi Ässiin. Hän palaa tämän liigakauden päätteeksi takaisin Kankaanpään Mailan pesäpallojoukkueeseen. Avausottelu uudessa toimessa on keskiviikkona HIFK:n vieraana. Kaukoranta on kertonut lähtevänsä avausotteluun vapautuneena, jumbojoukkueella on vain voitettavaa. Maanantaisissa harjoituksissa Kaukorannan johtama joukkue oli hyvillä mielin, vaikka ei joukkueen treeni-ilme ole ollut aiemminkaan tällä kaudella huono, ainoastaan peleissä on usein kipsi iskenyt päälle.

Syytä on muistaa, että Ässät on kahden ottelun voittoputkessa, kolmas perättäinen voitto olisi porilaisten tämän kauden ennätys.

HIFK:n tämän kauden esitykset ovat olleet heikkenemään päin. Kausi alkoi lupaavasti viidellä voitolla, mutta suunta on kääntynyt, edellisistä seitsemästä pelistä on ainoastaan yksi voitto. NHL- ja KHL-pelaajanakin viilettänyt Tommi Santala on vaipunut lupaavan alun jälkeen varjoen maille. Häneltä ja muilta profiilipelaajilta on syytä odottaa tason nostoa, jotta HIFK saa nostettua itsensä tämänhetkiseltä kymmenenneltä sijalta korkeammalle sijalle. Ero kolmantena olevaan Tapparaan on kuitenkin vain viisi pistettä.

Tilastot

Edelliset ottelut

HIFK

18.12
HIFK - Sport
3 - 2 VL
14.12
HIFK - KalPa
3 - 4 JA
12.12
Tappara - HIFK
4 - 3 VL
11.12
HIFK - KooKoo
5 - 1
07.12
HIFK - JYP
1 - 3

Ässät

18.12
Ässät - HPK
0 - 3
14.12
SaiPa - Ässät
6 - 1
13.12
Ässät - Pelicans
2 - 0
07.12
Ässät - Jukurit
3 - 4
05.12
Ässät - JYP
3 - 1

Tulosveto

Ässillä iskun paikka Helsingissä
Ässät lähtee Helsinkiin ensimmäistä kertaa Pasi Kaukorannan komennuksessa. Voitot ennen maaottelutaukoa helpottivat ässäleirin tuskaa, ja uusi päävalmentaja vie peliä alkuun varmasti melko yksinkertaiseen sapluunaan. HIFK:n puolella voittoja ei ole enää tullut, kun yltiötehokas viimeistely on hiipunut. Tämä avaakin porilaisille oivan sauman jo kolmanteen perättäiseen voittoonsa.
2 3
2 3

Täysin romahtanut JYP matkaa Hämeenlinnaan

HPK:n alkukausi on mennyt hieman yläkanttiin, sijoitus sarjassa on viides. Sen sijaan kauden alussa kärkiviisikkoon arvioidun JYPin syyskausi on ollut vaikea.

HPK:n uusi vahvistus Niclas Lucenius esittäytyy keskiviikkona ensi kertaa kotiyleisölleen. Lempäälän Kisan Mestis-joukkueessa alkukauden pelanneelle Luceniukselle tarjotaan heti pelintekijän roolia. Kesällä kovasti hommia tehneen pelimannin tavoite oli päästä tälle kaudelle Liigaan pelaamaan, nyt tavoite toteutuu.

JYPin kausi on uuden päävalmentajan Lauri Merikiven johdolla ollut suorastaan katastrofaalinen. Pelit ennen maaottelutaukoa olivat hirveää katsottavaa. Alkukaudella puolustuspeli on aivan sekaisin, etenkin sille osa-alueelle Jyväskylässä odotetaan petraantumista.

Sarjassa toiseksi viimeisenä olevan JYPin tähdet eivät tunnu olevan muutenkaan kohdallaan; maskotin käytös puhutti marraskuun alussa, sitten toimitusjohtajan valitettavan sairastumisen vuoksi JYPin grand old man  Kari Tyni palkattiin tuuraamaan toimitusjohtajaa. Tauko tuli JYPille varmasti sopivaan aikaan, edellisestä 14 ottelustaan JYP on voittanut vain kerran varsinaisella peliajalla.

JYP on ollut tällä kaudella erityisesti vaikeuksissa luisteluvoimaisia ja pelinopeita joukkueita vastaan, HPK on juuri sellainen joukkue.

Tilastot

Edelliset ottelut

HPK

18.12
Ässät - HPK
0 - 3
14.12
Pelicans - HPK
2 - 3
13.12
HPK - Kärpät
0 - 4
10.12
KooKoo - HPK
3 - 4 VL
07.12
HPK - Tappara
2 - 3 JA

JYP

18.12
TPS - JYP
3 - 2 JA
14.12
JYP - Jukurit
4 - 1
13.12
Jukurit - JYP
2 - 1
11.12
JYP - Ilves
6 - 2
07.12
HIFK - JYP
1 - 3

Tällä kaudella

harjoitusottelut

15.08.
JYP - HPK
2 - 3

runkosarja

Tulosveto

JYP haluaa murtaa kirouksensa
JYPin edellinen runkosarjan kolmen pisteen voitto Hämeenlinnasta on kolmen vuoden takaa. Tauon jälkeen joukkueet haluavatkin parantaa tuloksellista trendiään, kun viimeisestä viidestä pelistään molemmat ovat hävinneet neljä. HPK:lla oli tähän ennen taukoa paremmat pelilliset rakenteet, mutta tauko on tarjonnut JYPille paikan hioa viisikkopeliään. Vielä hedelmää ei kuitenkaan kerätä. Molemmat joukkueet kuuluvat sarjan tehottomimpiin viimeistelijöihin tasakentällisin, joten erikoistilanteet näyttelevät myös isoa roolia.
2 3
1 2
Ilves aloitti sarjan hienosti, viime viikkoina pientä lipsumista on ilmennyt, vaikkakaan kuudentena olevilla tamperelaisilla suoranaista romahdusta ei olekaan tapahtunut. Raumalla sen sijaan menee samoin, kuten monena aiempanakin vuonna. Resurssit ovat suuret, mutta tulokset eivät paljoa naurata – paitsi ehkä Porissa.

Ilveksen pelaaja taistelemassa pistepörssin voitosta, se ei ole ollut nykyvuosina ihan tavallinen tilanne. Ilveksen kolmesketjun laitahyökkääjä Teemu Lepaus on tällä hetkellä pistepörssin kolmantena. Myös Karjala-turnauksessa pirteästi esiintynyt ykkösketjun keskushyökkääjä Arttu Ruotsalainen on ollut tällä kaudella Ilvekselle tärkeä pelaaja. Hän oli ehkä Suomen joukkueen paras kenttäpelaaja Karjala-turnauksessa. Ilveksen kapteeni Eemeli Suomi tekee keskiviikkona paluun noin kuukauden sairauslomalta. Paluu lupaa hyvää hyvää, sillä kuluneen kuukauden aikana edelliseen seitsemään otteluun vain yhden kolmen pisteen saalistanut sarjakuutonen Ilves on hieman tuskaillut pelinsä kanssa.

Päävalmentaja Karri Kivi sanoi maajoukkuetauolla Jatkoajan haastattelussa, että erikoistilanteet ovat nyt keskittymisalueena. Ilveksen alivoima on Liigan heikointa, onnistumisprosentti on 72. Ylivoimalla Ilves on Liigan 10:ksi paras, mikä sekään ei mairittele.

Rauman Lukon suurimmat ongelmat ovat olleet puolustamisessa. Yhdessä KalPan kanssa se on päästänyt eniten maaleja, peräti 68 kappaletta 20 otteluun. Osaltaan syy menee ykkösmaalivahti Oskari Setäsen piikkiin, eikä kakkosmaalivahti Lassi Lehtinen ole pystynyt juuri paikkaamaan. Molempien torjuntaprosentit ovat alle 90:n, Setäsen 85,22 on suorastaan luokaton.

Pelillisesti Lukon suurin kehityskohde on ollut pelitavan harmonisoiminen. Päävalmentaja Pekka Virran vahvaan kiekkokontrolliin perustuva pelitapa on tunnetusti vaikea oppia, mutta pikku hiljaa pelin olisi syytä kulkea, jos kaudesta halutaan saada kunniakas.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ilves

14.12
Kiekko-Espoo - Ilves
2 - 3 VL
13.12
TPS - Ilves
3 - 2
11.12
JYP - Ilves
6 - 2
09.12
Ilves - SaiPa
2 - 1 JA
07.12
Kärpät - Ilves
2 - 4

Lukko

18.12
Lukko - KalPa
5 - 3
14.12
Kärpät - Lukko
5 - 4
13.12
KalPa - Lukko
1 - 4
11.12
Lukko - Sport
3 - 2 JA
07.12
Lukko - Kiekko-Espoo
1 - 4

Tällä kaudella

runkosarja

22.09.
Lukko - Ilves
3 - 5
19.01.
Lukko - Ilves
5 - 2

Tulosveto

Ilveksen huolet helpottavat
Karri Kivi on vienyt Pekka Virtaa viime aikoina, sillä Ilves on voittanut neljä joukkueiden edellistä kohtaamista. Tupsukorvilla on eräänlainen kotikirous murrettavanaan heikkojen tulosten vuoksi, kun taas sama pätee Lukon vieraspelaamiseen. Lukon suurin ongelma on ollut omassa päässä, johon maaleja on isketty liian suuria määriä. Tämän takia tamperelaiset saavat tuskaansa helpotusta, kun esimerkiksi korkealla itseluottamuksella pelaavat nuoret takovat tulosta.
3 4
2

Kuntopuntarin heikoin lenkki joutuu koville lahtelaisten kanssa

KalPa ja Pelicans pelaavat ainoina joukkueina jo toisen ottelunsa maaottelutauon jälkeen. Kumpikin joukkue aloitti tauon jälkeen ottelun vieraskaukalossa – molemmat joukkueet myös jäivät omissa otteluissaan pisteittä. KalPa hävisi SaiPalle, Pelicans KooKoolle.

Kuopiolaisten romahdus lokakuun alun jälkeen on ollut harvinaisen jyrkkä. 36 pistettä olisi ollut sen jälkeen saavutettavissa, näistä pisteistä KalPa on saanut haalittua ainoastaan neljä.

KalPa hankki lokakuun lopussa yhdysvaltalaisen Cade Faisrhildin, jolla on pelikokemusta NHL:stä ja KHL:stäkin. Jenkkipakki on pelannut jo kolme ottelua KalPan paidassa, mutta tekee keskiviikkona ensiesiintymisensä uuden kotiyleisönsä edessä. Tähän saakka uusi hankinta ei ole kerännyt pisteitä, tehosaldo on kaksi pykälää pakkasen puolella.

KalPalle hyviä uutisia toivat Kai Kantolan ja Tommi Jokisen paluut sairastuvalta tiistain otteluun. Jokinen onnistuikin heti paluuottelussaan maalinteossa.

Lahden Pelicansissa tapahtui tauon aikana pelaajaliikehdintää. Puolustaja Keni Karalahti sai lähteä ja puolustaja solmi loppukauden kattavan sopimuksen Slovakian liigassa pelaavan HK Popradin kanssa. Hieman aiemmin uutisoitiin, että 12 ottelua tällä kaudella pelannut Pelicansissa pelannut Itävaltalaishyökkääjä Manuel Ganahl siirtyi Pelicansista Lukkoon.

Lahtelaisten ensimmäinen ottelu tauon jälkeen kaatui erikoistilannepelaamiseen. KooKoon kaksi ylivoimamaalia ratkaisivat ottelun, tasakentällisin lahtelaisten peli kulki päällisin puolin varsin hyvin, ainoastaan pienet lapsukset veivät voiton tiistain ottelusta. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Pelicans teki neljä maalia ja jätti KalPan maaleitta, joten kuopiolaisten savotta kotikaukalossaan keskiviikkona ei ole senkään perusteella helppo.

Tilastot

Edelliset ottelut

KalPa

18.12
Lukko - KalPa
5 - 3
14.12
HIFK - KalPa
3 - 4 JA
13.12
KalPa - Lukko
1 - 4
07.12
Pelicans - KalPa
2 - 1 JA
05.12
KalPa - Ilves
1 - 2

Pelicans

18.12
Pelicans - SaiPa
6 - 3
14.12
Pelicans - HPK
2 - 3
13.12
Ässät - Pelicans
2 - 0
10.12
Tappara - Pelicans
2 - 3 VL
07.12
Pelicans - KalPa
2 - 1 JA

Tulosveto

Pelicansin hyökkäystehot edelleen kateissa
Molemmat joukkueet hävisivät edellisenä iltana vierasottelunsa Lappeenrannassa ja Kouvolassa. Tämä korostaa kiekollisen pelin laadun merkitystä, kun kuorma kasvaa loppua kohden kovaksi. Tähän KalPa on viime aikoina pystynyt laadukkaammin, vaikka pisteet ovat jääneet saamatta virheiden takia. Pelicansilla on ollut maalinteon kanssa tuskaa vieraskentällä, eikä vaikeudet tällä saralla helpota KalPan määrittäessä pelin virtausta.
3 4
1 2
TPS:n nykyinen pistetahti riittäisi yleensä runkosarjan voittoon. Vaasalaiset saavat taikoa muutaman kanin hatustaan, jos aikovat voittaa keskiviikkona Turussa.

TPS on sarjassa toisena ja on pelannut hyvän syyskauden. Ennen maajoukkuetaukoa TPS otti kuusi perättäistä kolmen pisteen voittoa, kunnes viimeisessä pelissä ennen taukoa se pelasi heikon ottelun kaikilla osa-alueilla ja hävisi Lukolle kotonaan lukemin 0–3.

Ykkössentterinä pelanneen Petteri Wirtasen sopimus päättyi maajoukkuetaukoon, joten Ilari Filppula siirrettäneen takaisin keskelle. Filppula pelaa uransa parasta Liiga-kautta ja on pistepörssissä kakkosena. Mielenkiintoista on seurata myös Oula Palveen edesottamuksia. Hyökkääjä kävi jo maalipörssin kärjessä, mutta oli kuitenkin viimeisillä Liiga-kierroksilla ennen taukoa melkoisen näkymätön eikä saanut Karjala-turnauksessakaan paljoakaan aikaiseksi.

Sairastuvalta TPS on saamassa luottopakkinsa Elmeri Erosen takaisin. Myös koko syksyn loukkaantuneena ollut hyökkääjä Simon Suoranta on palaamassa kaukaloon.

Sportin miehistöllä oli useammalla pelaajalla pieniä kolhuja ja vammoja. Puolentoista viikon pelitauko on tehnyt hyvää vaasalaispelaajistolle. TPS:n suosikkiasemasta huolimatta Liigan keskiryhmässä painiva Sport ei länsirannikon kohtaamisessa helposti anna periksi.

Tilastot

Edelliset ottelut

TPS

18.12
TPS - JYP
3 - 2 JA
14.12
KooKoo - TPS
5 - 2
13.12
TPS - Ilves
3 - 2
11.12
Kiekko-Espoo - TPS
4 - 1
07.12
Sport - TPS
4 - 5 JA

Sport

18.12
HIFK - Sport
3 - 2 VL
14.12
Sport - Tappara
6 - 4
11.12
Lukko - Sport
3 - 2 JA
07.12
Sport - TPS
4 - 5 JA
05.12
TPS - Sport
3 - 4 VL

Tällä kaudella

Pitsiturnaus

03.08.
TPS - Sport
2 - 0

runkosarja

Tulosveto

TPS palaa voittojen tielle
TPS hävisi yllättäen ennen taukoa Lukolle, mutta joukkueet kuuluvat sarjan kuumimpiin voitettuaan viidestä edellisestä ottelustaan neljä. Kumpikin joukkue tähtää melko kärsivälliseen hyökkäyspeliin ja hallitsemaan pelin virtausta. Tämän takia maalintekotehokkuus ja huolellisuus kiekollisena ovat avainasemassa, ja tähän TPS:llä on paremmat eväät.
4
0 2