Liiga-kierros: Hakametsässä jäähykuninkaan paluu, KalPalla on jo pakkovoiton aika
Alavireiset kymppipaikan kamppailussa
Sekä HIFK että Lukko lähtevät perjantain peliin tappio niskassaan. Tiistaina Ilves oli raumalaisia parempi, kun taas HIFK kärsi katkeran tappion sarjan hänniltä ylös pyrkivää Ässiä vastaan. Helsinkiläisjoukkue loi paikkoja, mutta viimeistelystä jäi puuttumaan viimeinen onni tai taito.
HIFK taistelee säilymisestä pudotuspeliviivan yläpuolella, sillä syöksykierre ei ota katketakseen. Viimeisestä kahdeksasta pelistään HIFK on saalistanut neljä sarjapistettä, ja peräkkäisiä tappioita on kertynyt jo viisi.
Lukko onnistui hieman yllättäen päättämään oman tappioputkensa TPS:n vieraana. Keskiviikon Ilves-pelissä yksi Lukon hahmoista oli puolustaja Tarmo Reunanen, joka pääsi toista kertaa Liiga-urallaan myös maalin makuun.
HIFK:lla ei ole missään tapauksessa varaa jäädä pisteittä molempia satakuntalaisseuroja vastaan, varsinkaan kun nämä sijaitsevat toistaiseksi sarjataulukossa HIFK:n alapuolella. Tilanteessa, jossa Ari-Pekka Selinin ajan tiedetään joka tapauksessa päättyvän viimeistään keväällä 2019, tappioputkea yritetään jossain vaiheessa katkaista pakollisella reagoinnilla.
Tilastot
Loukkaantuneet
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
runkosarja
Tulosveto
KalPan tiimalasissa hiekka alkaa valua loppuun
KalPa on viimeksi voittanut jääkiekko-ottelun 27.10.2018. Silloin kuopiolaiset nappasivat JYPiltä kaksi pistettä voittomaalikilpailun jälkeen.
Päävalmentaja Sami Kapanen on kaipaillut omiensa otteisiin riittävää intensiteettiä, ja perjantaina kotipelissä TPS:ää vastaan sitä on hiljalleen pakko löytyä. Vastus on toki sarjassa toisena, mutta taistelu pudotuspelipaikoista edellyttää KalPalta tappiokierteen katkaisemista.
KalPaa vahvistamaan saapunut yhdysvaltalaispuolustaja Cade Fairchild pääsi jo maalin makuun, ja hänestä Kuopiossa odotetaan piristysruisketta myös hyökkäyspäässä. Viimeisen viiden pelin otannalla tiukat kamppailut ovat päätyneet KalPan maalin tai kahden tappioon.
TPS nappasi lokakuun lopussa kuuden suoran voiton putken ja jatkaa sen turvin taistelua koko sarjan ykköspaikasta. Nousuvireinen Sport haki keskiviikkona Turusta vierasvoiton, mutta se ei suuremmin paina turkulaisten nykyotteissa.
Pitkään sivussa ollut Simon Suoranta onnistui heti välittömästi myös maalinteossa, ja Ässistä TPS:ään siirtynyt hyökkääjä tuo vauhtia, vääntövoimaa sekä myös tehoja turkulaisten hyökkäykseen.
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
runkosarja
Tulosveto
Lahdessa Laadukkaan puolustuksen juhlaa
Päävalmentaja Ville Niemisen ohjeistamana Pelicans hyökkää rohkeasti ja aktiivisesti, mutta silti lahtelaisnippu on tasapainoisin vähään aikaan. Hyökkäys tuottaa maaleja riittävästi, ja kun puolustuspäädyssä Pelicansille on tehty kolmanneksi vähiten maaleja, kokonaisuus antaa mahdollisuuden voittaa.
Varsinkin puolustuspelaamisessa hyökkäävien ja puolustavien pelaajien yhdistelmä toimii. Maalilla Juho Olkinuora on saanut tukea kauden komeettavahti Jakub Skarekilta.
Puolustaminen kuuluu hieman yllättäen HPK:nkin vahvuuksiin. Joukkue on sisäistänyt päävalmentaja Antti Pennasen haluaman pelitavan, ja se toimii tällä hetkellä kaikkia joukkueita vastaan. Kauden edetessä pelin rytmittäminen sujuu entistä paremmin.
Sentteriosastolle kesken kauden saapunut Niclas Lucenius on tuonut mukanaan tarvittavaa juonikkuutta. Taitava Lucenius saa HPK:ssa hienon mahdollisuuden, ja avausottelu JYPiä vastaan oli lupaava.
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
runkosarja
Tulosveto
Keskikastin nousujohteista kamppailua
Jos kauden alkaessa olisi pitänyt veikata pistepörssin kärkinimeä sarjan ensimmäisen kolmanneksen jälkeen, harva olisi luottanut KooKoon Malte Strömwalliin. Ruotsalaishyökkääjä aisti Liigan tunnelmaa jo viime kauden ajan, mutta on vasta tällä kaudella murtautunut sen ehdottomaan eliittiin.
Sport ja KooKoo ovat viime vuosina hakeneet vauhtia sarjan tyvipäästä, mutta tällä hetkellä joukkueet ovat peräkkäisillä sijoilla kahdeksan ja yhdeksän. Kummatkin taistelevat hienosta menestyksestä Liigan äärimmäisen laajassa keskikastissa.
Molemmat pääsevät voittotunnelmissa keskinäiseen kamppailuun, sillä KooKoo voitti tiistaina Pelicansin, ja Antti Kalapudas sinetöi keskiviikkona vaasalaisten vierasvoiton Turussa.
Suoralla voitolla perjantaina molemmille on tarjolla myös kuuden parhaan viivan lähestyminen, joten panosta ei puutu. Kalapudaksen lisäksi Sportin tehokkaimpia pelaajia ovat olleet Olavi Vauhkonen, sekä TPS:ää vastaan kauden seitsemännen osumansa iskenyt Aleksi Ainali.
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
runkosarja
Tulosveto
Tampereella harvinaista herkkua: Tappara ja Ilves molemmat kuuden parhaan joukossa
Ilveksen Arttu Ruotsalainen lunastaa viimein kaikkia häneen kohdistuneita odotuksia. Maajoukkueturnaus Helsingissä oli menestyksekäs sekä Leijonille että Ruotsalaiselle itselleen, ja tahti jatkui tutun kaltaisena heti Liigan tauon jälkeen.
Tappara puolestaan on löytämässä totuttua virettään, mistä osoituksena Jukka Rautakorven suojatit ovat lokakuun lopun kauneusvirheiden jälkeen jälleen voittaneet kolme edellistä otteluaan.
Kirvespaitojen kiinnostavin nimi on puolustusta vahvistamaan saapunut Ben Blood. Ässissä viime kaudella kiekkoillut Blood pelaa ensimmäisen kotiottelunsa Tappara-paidassa. Ilves on tässä vastustajana mitä mainioin, sillä odotettavissa on oikeanlainen intensiteetti ja halu näyttää kykynsä.
Viime kaudella Bloodin jäähysaldoksi kertyi muhkea 207 rangaistusminuuttia.