Skoda Cup, kuten suomalainen jalkapalloväki miesten jääkiekon maailmanmestaruusturnausta leikkisästi kutsuu, on suomalaisessa mittakaavassa asemassa, jossa yksikään toinen urheilusuorite ei edes kilpaile merkityksessä sen kanssa. Harvassa, jos missään muussa, urheilulajissa Suomelta voidaan vaatia sekä odottaa vain tulosta.
Skoda Cup on se tapahtuma, joka muistuttaa potkupalloilijoille, että jääkiekko sekä menestys ovat lähellä suomalaista sydäntä. Skoda Cupissa onnistuva jääkiekkoilja muistetaan kansan syvissä riveissä suurempana sankarina, kuin Stanley Cup -voittajat.
Kukaan muu ei ole niin tosissaan jääkiekon MM-kisoista kuin Leijonien valmennus. Suomi lienee maailman paras maa valmistautumaan jääkiekkon MM-kisoihin. Jos ajatellaan valmistautumisleirien ajankäyttöä sekä pelitapavalmennuksen ohjelmoinnin tasoa, Suomi pystyy tasoittamaan joukkueiden hintalappuja.
Vai onko Suomi ainoa suurmaa, joka valmistautuu samanlaisella lähes pedagogisella otteella kisoihin, muiden suurmaiden lähinnä lepäillessä ja kerääntyessä läpyläpyillä paikalle? Tässä on se kysymys, jota yllekirjoittanut on miettinyt useamman vuoden; kumpi on tärkeämpää: yksilön laatu vai joukkueen valmistaminen.
Jukka Jalonen on maailmanmestarina aivan erillaisessa asemassa kritiikin suhteen kuin Leijonien edellinen päävalmentaja Lauri Marjamäki, jonka maajoukkueaika oli menestykseltään heikompi kuin 1970-luvun puoliammattilaisten tosissaan täysillä -kisat. Jalosen joukkueessahan tähtien määrä on samanlainen kuin Marjamäellä – niitä ei ole.
Toki tällä mittarilla voidaan nyt jo todeta Jalosen olevan Marjamäkeen verratuna huippuvalmentaja, Jalosen valmentamaa joukkuetta johtaa aina punainen lanka ja jokaisella teolla on ennakoitava seuraus. Valmennettu viisikkopelaaminen seuraa aina samaa logiikkaa. Ensiksi opitaan reagoimaan yhdessä, seuraavaksi aletaan ennakoimaan yhdessä. Jalosen tuossa MM-joukkueessa yksilön toimintaa osataan jo muiden yksilöiden toimesta ennakoida.
Mutta kysymys ei ole, kuinka loistava valmentaja Jalonen on tai miten Marjamäki tukehtui säätämään liikaa detaljitasoa unohtaen, että siellä oli käynnissä peli samaan aikaan. Kysymys on siitä, olisiko kisoissa mukana parhaat käytettävissä olevat yksilöt, mikäli valmistautuminen tai valmistautumisaika olisivat kuin muilla suurmailla? Lähinnä tarkoittaen nyt vaikkapa Kanadaa.
Koska olen ulkopuolinen toimija, voin ainoastaan spekuloida sillä tiedolla, minkä näen tai luen. Mutta ajatellaan näin: olet ollut edelliset kahdeksan kuukautta poissa kotimaastasi, olet pelannut 80 jäkisottelua, käynyt jonkun sata harjoitusta läpi ja aiheuttanut matkustamisellasi sellaisen hiilijalanjäljen, että keskiverto rekkakuski on kateellinen.
Sitten tulee puhelinsoitto: "Terve, Jere tässä, tuutko kisoihin, leiritys silloin ja silloin".
Kuinka moni lähtisi? Käsi sydämmellä. Niin sanotusti pitkän kaavan kautta hakemaan paikkaa? Valmistautumisleiri- ja kisarumba läpi, lomille kesäkuussa? Varsinkin KHL:ssä pelaaville jää kesät aika lyhyiksi, kun heinäkuussa alkaa joukkueiden seuraava harjoituskausi.
Mutta me seuraajat emme voi tietää, mitä kenellekin tarjotaan tai ehdotetaan. Voisin kuvitella, että Aleksander Barkoville sanotaan, että nähdään Kosicessa lentokentällä, ota rennosti, ole valmis sitten puolivälierässä.
MM-kisojen alusta menee kaksi viikkoa ensimmäiseen mittelöön, joka määrittää onnistumisen. Kaikki on aina plussaa, kun Suomi pääsee mitalipeleihin. Leikitään ajatuksella, että Leijonilla olisikin mukana kymmenen NHL-pelaajaa, jotka olisivat tulleet suoraan Pohjois-Amerikasta kisoihin. Saisivatko he pelinsä uomiinsa kahdessa viikossa Jukka Jalosen kanssa? Saisivat. Se ei jäisi kummastakaan osapuolesta kiinni osaamisen tasolla.
Mikäli Suomi voittaa tänään, valmennus on onnistunut erinomaisesti ryhmänsä kanssa. Mikäli ei, herää kysymys, mitä olisi voinut tehdä toisin. Nämä kysymykset perustuvat pelkästään valmistautumiseen sekä joukkueen rakentamiseen. Pelillis-taktisesti Leijonat on turnauksen ylivoimaisesti paras joukkue.
Maalivahdeissa lienee Ruotsin heikkous, 7,5 miljoonalla ensi kaudella torjuva Kuningas Henrik alkaa olla pahasti hapoilla. Ylipäätään miehestä on nähtävissä vanhemman valtiomiehen otteita. Kuninkaalla on vain kaikki hävittävänä, kun taas Kevin Lankisella on mahdollisuus tehdä itsestään yhdessä ottelussa kansallissankari. Ruotsin mahdollisuudet tuntuisivat kovemmilta, mikäli Jacob Markström olisi tolppien välissä. Vastaavasti Suomella ei olisi mitään mahdollisuuksia, jos maalin lipsahtaisi Veini Vehviläinen.
Pakistojen vertailemisessa on pakko käyttää NHL-mittaria. Ruotsalaiset puolustajat, jotka asettuvat Suomea vastaan tänään, tekivät NHL:n runkosarjassa yhteensä 258 tehopistettä. Se on vain 258 tehopistettä enemmän kuin mitä Suomen puolustajat iskivät NHL:ssä. Pahoittelen negatiivista perspektiiviä. Jos ihan rehellisiä ollaan, ei yksikään suomalainen pakki mahtuisi tuohon Ruotsin pakistoon. Toki jos ihan rehellisiä ollaan, ei tilanne muuttuisi, jos mukana olisivat kaikki parhaat. Eipä Ruotsin siihenkään pakistoon mahtuisi suomalaisia.
Siinä missä Ruotsin nimilista hyökkääjistä on aivan yhtä jäätävää luettavaa kuin pakistossa, Suomella on oltava takataskussa jotain muutakin kuin Kaapo Kakko.
Tämä on ottelu, jossa Kakko arvioidaan isosti. Jokaiselle suomalaiselle alkaa olla erittäin selvää, että Kaapo Kakko on nimi, josta puhutaan ja kirjoitetaan seuraavat 20 vuotta. Mutta mitä tapahtuu, jos/kun Ruotsi antaakin Kakon tänään vain pysyä kiekossa?
Kakko on ottanut näiden maajoukkueottelujen aikana selkeän kehityksen pelaajana sitten Liigan pudotuspelien ja on hämmästyttävän nopeasti löytänyt kansainvälisellä tasolla kokonaan uuden vaihteen. Mutta kun vastaan tulee taktisesti valveutunut joukkue laatupelaajilla, haaste nousee kokonaan uudelle tasolle. Muun viisikon on pystyttävä tukemaan Kakkoa. Eikä niin päin, että Kakko repii viisikkoa peliin mukaan. Jos jälkimmäinen käy, ollaan täysin yksilösuoritteiden varassa.
Suomella ei Kakon lisäksi ole mitään mainittavaa hyökkäyspeliuhkaa ja ylivoimapelaaminen on perinteiseen tapaan erittäin tehotonta, mutta Suomella saattaa olla yllättävän suuri etu tolppien välissä. Mikäli Suomi voittaa ottelun, se ei saa päästää yli kahta maalia. Mikäli Suomi saa pidettyä Ruotsin alle kolmessa maalissa, se taistelee itselleen voiton.
Isoin kysymys on kuitenkin siinä, olisiko Suomella paremmat mahdollisuudet Barkovilla, Laineella ja kumppaneilla tässä ottelussa, ilman pelitapa- ja valmistautumisetua. Tämä on kysymys, joka Jääkiekkoliitossa on myös jossain vaiheessa esitettävä. Mikäli nykyisellä tyylillä ei tule tulosta, koska on tehtävä jotain, jolla huiput saadaan mukaan. On sääli, että elämme aikaa, jolloin suomalaisen jääkiekon kärkipelaajisto on kasvamassa laajemmaksi kuin koskaan aikaisemmin, mutten emme näe näitä pelaajia sinivalkopaidassa. Tämä osaltaan rajoittaa myös näiden pelaajien asemaa kotimaisen jääkiekon tarustossa, koska asema kansan sankarina ansaitaan nimenomaan Skoda Cupissa.
Maailma muuttuu, pelaajat muutuvat. Mikäli menestystä ei tule, on myös Suomen aika muuttua. Muuttua sellaiseksi, että seuraaville sukupolville barkovit ja laineet voivat edustaa sitä, mitä koivut ja selänteet edustivat aikaisemmille.
