Kokemuksen väitetään ratkaisevan tiukoissa tilanteissa. Tapparan ja SaiPan torstaisessa pelissä tällä väitteellä sai pyyhkiä lattiaa.
Tapparalla on ollut vaikeuksia pelata johtoasemassa – erityisesti kolmannen erän viimeinen minuutti on ollut hankala. Kokemusargumentin mukaisesti valmennus laittoi viime hetkille jäälle muun muassa Adam Polášekin ja Tuukka Mäntylän. Tappara kuitenkin hävisi ottelun, kun SaiPan 19-vuotias hyökkääjä Veikko Loimaranta laukoi voittomaalin vain 11 sekuntia ennen kolmannen erän päättymistä.
kokeneiden johtajien pitäisi pelata yksinkertaisesti ja tehdä ne kuuluisat pienet asiat oikein.
Maalia edeltävästi yli 600 liigapelin ja 20 vuoden konkari Mäntylä pelasi ylimielisesti hyökkäyssiniviivalla ja menetti kiekon. Liigauransa 20. peliä pelannut Loimaranta riisti kiekon, käynnisti vastahyökkäyksen ja laukoi kylmänviileästi maalin varsinaisen peliajan loppuhetkillä.
Mäntylän kokemuksella ei tuollaisessa tilanteessa pitäisi lähteä harhauttelemaan, vaan pelata varman päälle – esimerkiksi lyömällä kiekko ränniin. Tapparalla on menossa vaikea jakso eikä itseluottamus ole korkealla. Juuri tällaisissa tilanteissa kokeneiden johtajien pitäisi pelata yksinkertaisesti ja tehdä ne kuuluisat pienet asiat oikein.
SaiPa on 14 pisteen päässä KalPasta ja suurella todennäköisyydellä ulkona pudotuspeleistä, mikä ei myöskään ole itseluottamuksen kannalta otollinen tilanne. Loimaranta olisi voinut epäonnistua kiekonriistossa, pelinavauksessa tai viimeistelyssä, mutta 19-vuotias nuorukainen onnistui näissä kaikissa – ennakkosuosikkia vastaan vieraskentällä kolmannen erän viimeisillä sekunneilla.
Mäntylä ja Loimaranta ovat molemmat yhtä kokemusta rikkaampia. Etenkin Loimaranta saa tästä kokemuksesta alkutaipaleella olevalle uralleen arvokasta oppia. Mäntylällekin tämä oli tärkeää kertausta – nähtäväksi tosin jää, kuinka paljon virheen tehnyt konkari saa uusia mahdollisuuksia.
Kokemukseni mukaan päävalmentaja Jukka Rautakorpi ei ole suhtautunut suopeasti tällaisiin suorituksiin.