Mielipide

Hävitty finaali tarjoaa Leijonille paremmat lähtökohdat huipputärkeään ensi kauteen

MAAJOUKKUE / Kolumni
MM-kisojen kakkostila helpottaa Leijonien asetelmia olympiakauteen ja Jukka Jalosen toistaiseksi viimeiseen maajoukkuerypistykseen.

Turha surkutella sen enempää, Leijonien MM-turnaus oli kokonaisuutena erittäin hieno ja odotukset jopa ylittyivät – tällä kertaa vain tuuri ja sattuma ei ollutkaan Suomen puolella ratkaisevalla hetkellä.

Ajatusleikkinä toinen perättäinen MM-kulta olisi ollut jo vähän liikaa makeaa mahan täydeltä. Niin ylivoimainen joukkue Suomi ei ole ollut, jos mietitään nyt päättyneitä ja edellisiä kisoja.

Sunnuntain finaalitappio voikin olla tulevaisuutta silmällä pitäen positiivinen asia, sillä edessä siintää suomalaisen jääkiekkohistorian tärkein yksittäinen kausi.

NHL-pelaajat tulevat tekemään paluun olympiakaukaloihin helmikuussa Pekingissä ja kauden päätteeksi MM-karnevaali saapuu Tampereen uuteen areenaan, toivon mukaan mökki on ahdettu täyteen.

Viime vuosien kultasateesta huolimatta kirkkaimmat kruunut puuttuvat Suomen maajoukkueiden kunniataulusta. Kyseessä ovat voitto parhaiden pelaajien turnauksessa sekä miesten MM-kulta kotikisoissa.

Viime vuosien kultasateesta huolimatta kirkkaimmat kruunut puuttuvat Suomen maajoukkueiden kunniataulusta.

Olen melko varma siitä, että Leijonien lähtökohdat olisivat olleet paljon vaikeammat kumpaankin turnaukseen, jos se olisi nyt ottanut toisen maailmanmestaruutensa putkeen.

Nyt Suomen ei tarvitse olla kaikkien tähtäimessä oleva tuplamestari, jota pidettäisiin suurena ennakkosuosikkina. Siitäkin huolimatta, vaikka varsinkin parhaiden pelaajien turnauksessa Leijonien pelaajamateriaali olisi yhä heikompi kuin kärkimailla.

Hopea jättää myös paljon enemmän saavutustarvetta ensi kaudelle. Kyseessä on Jukka Jalosen tällä erää viimeinen kausi leijonakäskijänä, ja hänellä on varmasti kovat tavoitteet varsinkin Pekingiin – ihan jo miehen NHL-unelmaa ajatellen.

Ja mikäs olisi sen parempaa kuin huipentaa huima ura maajoukkuevalmentajana mestaruuteen, jollaista ei olla vielä Suomen kiekkohistoriassa nähty.

» Lähetä palautetta toimitukselle