Naisleijonien kisat ovat alkaneet synkästi, mutta suurta syytä synkkyyteen ei ole.
Merkittävä osa Suomen runkopelaajista lopetti uransa vuoden 2019 kotikisoihin. Tämän vuoksi joukkue on kokenut isoja muutoksia ja nuorentunut huomattavasti.
Kun uusiutuneen joukkueen piti päästä ensimmäistä kertaa arvokisoihin, iski koronapandemia, joka lopetti kansainväliset pelit pitkäksi aikaa. Uusilla pelaajilla ei ole ollut pariin vuoteen riittävää mahdollisuutta kasvaa maailman huippujen tahtiin.
Monet ajattelevat, että Suomi saisi Yhdysvallat ja Kanadan kiinni, jos kehittäisi peliään ja valmennustaan ja lisäisi resursseja. Totta on, että kaikki tuo tekee Naisleijonista paremman joukkueen.
Mutta kärkimaat eivät odottele paikoillaan, että Suomi kirisi takaa kiinni ja ohi. Ne tekevät koko ajan töitä kehittyäkseen paremmiksi, koska niiden keskinäinen kilpailu on niin kovaa. Erityisesti olympiavuosiin molemmat maat panostavat rajusti, minkä vuoksi ei ole järkevää verrata näiden kisojen tuloksia Espoon kisoihin.
Kanada jäi Espoon kisoissa pronssille, mikä varmasti herätti maan jääkiekkoihmiset. Jotain on selvästi tapahtunut, koska naiskiekkoa viimeiset vuodet hallinnut Yhdysvallat on nyt jäämässä naapurinsa jalkoihin.
Syksyn MM-kisojen alkulohkossa kaksikon välinen peli päättyi Kanadalle peräti 5−1. Finaali sen sijaan oli tasainen ja ratkesi vasta jatkoajalla. Joukkueiden välisissä harjoitusotteluissakin Kanada on tällä kaudella ollut vahva.
Vaikka Kanada on tällä hetkellä selkeä ykkössuosikki, Yhdysvallatkaan ei ole heikentynyt. Joukkue on totutun kova, eikä anna yllätyksen mahdollisuutta Suomelle eikä muillekaan haastajille. Brianna Deckerin loukkaantuminen toki vaikuttaa Yhdysvaltojen pelaamiseen, mutta amerikkalaisilla riittää huippupelaajia, joista valita korvaaja.
Toisin on Suomella. Meillä on vähän pelaajia ja kun joku tähdistämme lopettaa, loukkaantuu tai sairastuu, tilalle ei ole valita ketään valmista huippua. Lupaavia nuoria on useita, mutta heidän on opittava pelaamaan pohjoisamerikkalaisten vauhdissa.
Suomen menestykseen vaikuttaa myös Naisten Liigan taso. Maajoukkuepelaajista iso osa pelaa Kiekko-Espoossa, joka kyllä tarjoaa oivalliset harjoittelumahdollisuudet, mutta on peleissä liian ylivoimainen. Nuorten pelaajien on vaikeaa kehittyä, jos ottelut päättyvät jatkuvasti heidän voittoonsa kaksinumeroisin lukemin, ja kun he saavat pelata tiukkoja pelejä lähinnä maaotteluissa.
Näissä kisoissa Suomen vaisuja otteita selittää sekin, että joukkueessa on runsaasti pelaajia, jotka eivät ole aiemmin olleet olympialaisissa. Kun he saivat ensimmäisen pelinsä ja olympiajännityksen pois alta, tuli valmentajan vaihtuminen. Sitä seurasi monelle varmasti myös huoli siitä, miten Pasi Mustosen perheessä voidaan.
Lähtökohdat kahteen ensimmäiseen peliin eivät siis ole olleet helpot. Peliesitykset jäivät kauas toivotusta, mutta tärkeimmät pelit ovat vasta edessä ja mitalimahdollisuudet ovat yhä hyvät.
Kaiken tämän vuoksi on turhaa keskustella, olisiko Noora Räty torjunut enemmän tai olisiko voittoon pystytty, jos Mustonen ei olisi joutunut lähtemään kotiin. Tasoero huipulle on juuri nyt iso, eikä tilannetta pelasta yksittäinen maalivahti eikä valmentaja.
Eroa saadaan kyllä kurottua jälleen pienemmäksi, kunhan nuoret saavat kokemusta kovista maaotteluista.
Naisleijonien tilanne ei ole ollenkaan niin synkkä kuin kahden ensimmäisen olympiaottelun lukemat antavat ymmärtää.
