20-vuotias norjalaispuolustaja Sander Vold Engebråten siirtyy Iltalehden tietojen mukaan Jukureihin ensi kaudeksi. Tällä kaudella hän on pelannut Storhamarin joukkueessa 43 ottelua tehoin 6+20. Saldo oikeutti puolustajien pistepörssin yhdeksänteen sijaan.
Hamarissa syntynyt Engebråten on edustanut kotikaupunkinsa seuroja sekä juniorien että aikuisten tasolla koko uransa lukuun ottamatta 16 ottelun piipahdusta Ruotsin Södertäljeen kaudella 2019−20. Tällä kaudella Storhamar sijoittui runkosarjassa toiseksi ja jatkaa yhä kauttansa välierissä, jotka alkavat viikonloppuna.
Engebråten on pelannut I divisioonan tasolla kahdet nuorten ja yhdet poikien MM-kisat. Vuosi sitten hän kuului Norjan joukkueen kapteenistoon.