HPK:n uusi aikakausi Maso Lehtosen alaisuudessa päättyi runkosarjaan. Sijalle 14 sijoittunut oranssimusta ryhmä joutui myymään runkopelaajiaan siirtotakarajan kynnyksellä turvatakseen taloudellista tilannettaan.
Jatkoajan toimittajat Lauri Meriläinen, Antti Wennström ja Konsta Kiviniemi kävivät läpi oranssipaitojen sonnit ja vasikat.
Kauden sonnit
Sami Rajaniemi
50 peliä, 90,83 %, 2,64 pmk, 2 nollapeliä
Rajaniemi oli kauden selkeästi suurin HPK-onnistuja, vaikka kauden loppu ei ollut enää erikoinen pudotuspelipaikan karattua. Oli maaliodottamaan verrattuna pitkään yksi Liigan parhaista vahdeista, ja piti joukkuetta osaltaan mukana pudotuspelitaistossa.
Petteri Nurmi
60 peliä, 2+14=16, -9
Peliaikakeskiarvo kasvoi miltei kolmella minuutilla ja jäällä oli nähtävissä suuria kehitysaskeleita. Kiekollisten ominaisuuksiensa ansiosta Nurmi on erinomainen lisä Kerhon takalinjoille. Täytti tammikuussa 22 vuotta, joten ensi kaudellakin tarjolla vielä suurempaa vastuuta ja mahdollisuus nousta kärkipuolustajaksi.
Miro Karjalainen
11 peliä, 2+1=3, -4
Synkissäkin vesissä uinut Karjalainen kamppaili selkäoireiden kautta melkein koko kauden loppuun asti. Karjalainen palasi kuitenkin vielä kotiyleisönkin eteen, ja pelasi kohtalaiset 11 ottelua onnistuen kaksi kertaa maalinteossakin. Fyysisellä pakilla on vielä annettavaa, jos terveys pysyy. Jatkaa tietojen mukaan Vaasassa uraansa.
Kunniamaininta: Joel Janatuinen
6 peliä, 0+1=1, -5
Vaikeat ylirasitukseen rinnastuvat terveysoireet pitivät Janatuisen poissa melkein koko tämänkin kauden ajan. Kuten Karjalaisen tapauksessa, ylevintä oli nähdä Janatuisen ylipäänsä vielä pelaavan. Kiekkouran jatko on arvoitus.
Kauden vasikat
Teemu Rautiainen
60 peliä, 6+15=21, -25
Tehotilaston pakkaspuolen jaettu kakkossija koko Liigassa. Vaikka olemus kaukalossa oli jotain velton ja välinpitämättömän välimaastossa, kantoi Rautiainen kultakypärää pitkään Danick Martelin myynnin jälkeen. Muuten ei hyökkääjää olisi välttämättä kentältä erottanutkaan. Neljä Rautiaisen kauden kuudesta maalista syntyi Turussa lokakuussa. Ajottain sai liikaakin vastuuta vireeseensä nähden, mutta alempien ketjujen materiaali ei anna liikaa varaa mielikuvitukselle.
Miro Ruokonen
45 peliä, 1+3=4, -11
Ei onnistunut edes kokonaisvaltaisessa puolustuspelaamisessa tai energiahiirenä, vaikka osa odotti häneltä jopa pieniä tehoja. Edellisellä HPK-kaudella oli tehnyt peräti 20 tehopistettä. Ruokosen kauden "antikohokohdat" olivat ohi menneitä taklauksia ja viisikosta irtonaista pelaamista. Miinusarvoinen hankinta joukkueelle.
Artturi Toivola
57 peliä, 5+10=15, -17
Hajuton, mauton ja väritön kausi, joskin tehotilaston lukemat osoittavat pahasti pakkasen puolelle. Marraskuulle osui peräti kuuden ottelun pisteputki, mutta sen katkettua katosi jälleen nopeasti kuvasta. Istutettiin moneen otteeseen turhan isoon rooliin vireeseen nähden, mutta sama argumentti alempien ketjujen materiaalista pätee Rautiaisen tavoin myös Toivolaan.
Epäkunniamaininta: Jere Henriksson
16 peliä, 0+3=3, -3
Aloitti kauden kahdella pisteellä kolmeen otteluun, mutta katosi kuvasta sen jälkeen täysin. Siirtyi vuodenvaihteen kynnyksellä TPS:n riveihin lainalla ja pelasi Turussa välittömästi peli-ilolla ja itsevarmuudella, jota HPK-paidassa ei nähty. Jäi loppukaudeksi Turkuun, kunnes turhankin tuttu tarina loukkaantumisista nosti jälleen päätään.
Muista tämä nimi
Kim Saarinen
U20 SM-sarja 2023-24: 23 peliä, 91,70 %, 2,41 pmk, 2 nollapeliä
Tyrkyllä seuraavaksi tähtinimeksi suomalaisen maalivahtituotannon putkeen. Isokokoinen ja nopeasti liikkuva nuori sai jo tulikasteensa Liigassakin, eikä jättänyt ketään kylmäksi torjumalla heti voiton debyytissään. Tulevan kesän NHL-varauksen jälkeen täysin potentiaalinen vaihtoehto Rajaniemen kirittäjäksi ensi kaudelle.
Sopimustilanne ensi kaudelle
HPK:n kaudelle 2024–25 voimassa olevat Liigan pelaajasopimukset
Listaus ei sisällä pelaajia, joiden kauden 2023–24 Liiga-sopimuksessa on optio kaudesta 2024–25.
Sami Rajaniemi | maalivahti | 2025 |
Juho Markkanen | maalivahti | 2025+1 |
Kaj Saarinen | maalivahti | 2025 |
Kim Saarinen | maalivahti | 2026+1 |
Juuso Hietanen | puolustaja | 2025 |
Ossi Ikonen | puolustaja | 2025 |
Petteri Nurmi | puolustaja | 2025 |
Petteri Nikkilä | puolustaja | 2026 |
Juuso Ketola | puolustaja | 2025 |
Vili Alatalo | hyökkääjä | 2025+1 |
Roope Vesterinen | hyökkääjä | 2025 |
Sami Päivärinta | hyökkääjä | 2025 |
Valtteri Savolainen | hyökkääjä | 2025 |
Teemu Rautiainen | hyökkääjä | 2025 |
Heikki Huttunen | hyökkääjä | 2025 |
Miro Ruokonen | hyökkääjä | 2025+1 |
Axel Skinnari | hyökkääjä | 2026+1 |
Juho Järvelä | hyökkääjä | 2025+1 |
Kasper Lundell | hyökkääjä | 2026 |
Samuli Aaltonen | hyökkääjä | 2025 |
Eetu Tuulola | hyökkääjä | 2025 |
Vili Toivonen | hyökkääjä | 2025+1 |