HPK:n kausi oli mollivoittoinen. Uusi pääkäskijä Maso Lehtonen toi väriä penkin taakse, mutta muuten meno oli synkkää ja harmaata. Hämeenlinnassa on tehtävä muutoksia, jotta kurssi kääntyisi.
Vuoden kohokohta: Uusiutuneen joukkueen voittoputket
Kerho-kauden valonpilkahduksiin kuuluivat vuoristoratamaisen suorittamisen nousukierteet, kun pahoissakin tappioputkissa ollut joukkue opetteli pelaamaan jääkiekkoa. Avausvoiton päälle seitsemän ottelua peräkkäin hävinnyt joukkue kynti kahdeksan pelin jälkeen todella pohjalla, kunnes Teemu Rautiaisen hattutemppu Turussa 6. lokakuuta valoi joukkueeseen visusti itseluottamusta.
Seuraavissa kuudessa pelissä HPK keräsi 15/18 pistettä ja oli yhtäkkiä nuori ja energinen taistelija. Sen jälkeen tuli taas enemmän takkiin kuin pisteitä, mutta etenkin joulukuussa meno oli taas hurjaa. Myös hyökkäys toimi paremmin ja HPK hamuili pudotuspeleihin. Lehtonen nousi jopa vuoden valmentaja -keskusteluun. Ihme oli syntymässä! Reipas tunnelma!
Vuoden käännekohta: Yhdeksän laukausta ja 13 tappiollista ottelua
Voittoputkien hetkillä HPK:ta ei tarvinnut hävetä kuten ensimmäisessä Ässät-pelissä, jossa HPK sai säälittävät yhdeksän laukausta perille patapaitojen maalia kohti. Yhdeksän! Kyseinen ottelu oli todellinen sukellusten sukellus.
Myös tammikuun kuudentena notkahti. Myötätuulessa seilannut HPK hävisi KalPalle 1−5. Heikko pelaaminen kasaantui ja loukkaantumiset heikensivät joukkuetta. Tämän jälkeen HPK hävisi peräti 13 ottelua peräkkäin. Joukkue, joka pelasi aiemmin materiaaliaan paremmalla tasolla, ei pysynyt enää edes säällisellä tasolla. Syyllisiä alettiin etsiä kissojen ja koirien kanssa. Merkittävintä oli kai se, että joukkueen taso nyt ei ollut pohjasijoja parempi, mutta aiempi voittoputki ja parantunut pelaaminen antoivat tekemisestä tasoa paremman kuvan.
Mitä seuraavaksi?
HPK:n leirissä huokaistiin runkosarjan jälkeen helpotuksesta. Vaikea kausi on ohi. Keväällä sopimuksen HPK:n kanssa tekivät yksittäiset nuoret lupaukset, joista parhaiden katto on NHL:ssä asti. On pieniä syitä optimismiin.
Iso kuva on kuitenkin optimistisia asioita vaikeampi − ainakin toistaiseksi. Siinä missä pahimman on uskottu olevan ohi, se voi olla vielä edessäpäin. Yleisömäärät jäivät tavoitteista, ja jo tällä kaudella vaatimaton materiaali voi olla vielä vaatimattomampi ensi kaudella. Budjetti pienenee ja keskeisimmät isot palaset puuttuvat toistaiseksi ainakin hyökkäyksestä. Miten tällainen joukkue voisi parantaa ensi kaudeksi?
Seuran taustajoukkoja eli johtoa on uusittu, eikä kokonaisuus ole ainakaan talouspuolella vailla osaamista. Hämeenlinna tarvitsee kuitenkin paljon lisää isompia yhteistyökumppaneita, lisää hyviä pelaajia, junioripuolen jatkuvaa kehitystä ja valmennuksen sekä pelaajien onnistumisia. Onko mitenkään mahdollista onnistua riittävän nopeasti niin monella rintamalla?
Kuuden tehopisteen pelaajat eivät muutu yhdessä kaudessa 30 pisteen ykkösketjulaisiksi, ne pitää ostaa muualta. Uudet konttauskaudet taas pistäisivät jo koko edustusseuran vaakalaudalle. Seuran taloudellinen tilanne on ollut kohtalainen, mutta seuraavassa tilinpäätöksessä seisoo taas miinusmerkki ison summan edessä.
Hämeenlinnalaisten kiekonystävien kannalta nousu toivottavasti onnistuu. Juuri nyt seura näyttää olevan kuitenkin lähempänä Mestistä kuin pudotuspelejä. Kylmäävä ajatus vuoden 2019 mestarille.
Kauden hahmo: Juuso Ketola
HPK-kauden merkittävin pelaaja oli Sami Rajaniemi, joka nousi keskitason vahdista Liigan parhaiden maalivahtien joukkoon. Etenkin keskitalvella tekeminen oli erittäin vakuuttavaa.
Jonkinlainen optimismin suurin kukkanen oli kuitenkin Juuso Ketola, joka täräytti 24-vuotiaana joukkueensa ykköshahmojen joukkoon. Tämä oli yllätys siksi, että käytännön näyttöjä Liiga-tasolta hänellä ei ollut, mutta nyt Ketola pelasi asiallisen hyvin yli 20 minuutin peliaikoja. Yksilöinä harppauksia ottaneet pelaajat olivat harvassa, mutta Ketola oli heistä selkein.
