Espoolaislähtöinen Jere Lehtinen oli jo juniorina suuri lupaus, joka valittiin Pohjola-leirin parhaaksi pelaajaksi vuonna 1988. Silloisessa I-divisioonassa pelanneeseen Kiekko-Espoon miesten joukkueeseen Lehtinen nousi jo 17-vuotiaana kaudella 1990−91. Seuraava kausi oli suurta juhlaa, kun espoolaiset juhlivat liiganousua. Kevät jatkui vielä MM-kisoissa, joihin Lehtinen oli todellinen yllätysvalinta. Kisat toivat Suomen jääkiekkohistorian ensimmäisen MM-mitalin, hopeaa.
Lehtinen pelasi vielä yhden kauden Espoossa, ja hän oli joukkueensa kolmanneksi paras pistemies 27 tehopisteellään. Tämän jälkeen oli edessä siirto Turkuun ja tunnetun Vladimir Jurzinovin kouluun. Kaksi kautta toi mitalisateen. Kotimaisessa pääsarjassa kaudella 1993−94 TPS jäi hopealle, mutta kuittasi sen seuraavana vuonna ottamalla revanssin Jokereista.
Maajoukkueessa Lehtinen muodosti legendaariseksi muodostuneen ketjun TPS:ssäkin ketjukaverina pelanneen Saku Koivun sekä Ville Peltosen kanssa. Tupu−Hupu−Lupu-ketjuksi nimetyn kolmikon johdolla Suomi otti Lillehammerin olympialaisista pronssia, Italian MM-kisoista hopeaa ja lopulta Ruotsin MM-kisoista ikimuistoisen maailmanmestaruuden.
Minnesota North Stars oli varannut Lehtisen kesällä 1992. Joukkue oli siirtynyt vuotta myöhemmin Dallasiin, ja kesällä 1995 oli myös Lehtisen aika lähteä valloittamaan Pohjois-Amerikkaa. Alku ei ollut helppo, mutta Lehtinen sai hyvin luottoa valmennukselta. Starsin päävalmentajana toimi tuolloin Bob Gainey, joka voitti urallaan neljä kertaa Frank J. Selke Trophyn NHL:n parhaana puolustavana hyökkääjänä. Gainey jätti tehtävänsä kesken Lehtisen tulokaskauden keskittyen GM:n hommiin, ja puikkoihin astui Ken Hitchcock.
Lehtinen teki ensimmäisen NHL-maalinsa kahdeksannessa ottelussaan Anaheim Mighty Ducksia vastaan, mutta seuraavaa osumaa saatiin odottaa helmikuulle. Sitä ennen Lehtinen ehdittiin lähettää farmiin, mutta vain yhden ottelun ajaksi. Hartford Whalersia vastaan pelatussa ottelussa Lehtinen osui kahdesti, ja se toimi viimeistään käännekohtana. Seuraavassa pelissä Lehtinen kirjautti neljä syöttöpistettä, ja hänet valittiin kuukauden tulokkaaksi, kun 13 ottelussa syntyivät tehot 4+12. Tulokaskausi päättyi kuitenkin loukkaantumiseen maaliskuun puolivälin jälkeen, ja tehot olivat 6+22.
Toisella kaudellaan Lehtinen nousi arvostettujen NHL-pelaajien joukkoon. Tehopisteitä kertyi 43, mutta ennen kaikkea Lehtinen nousi siihen maineeseen, mistä hänet tunnetaan. Parhaan puolustavan hyökkääjän äänestyksessä Lehtinen oli kolmas jääden vielä tällä kertaa Michael Pecan ja Peter Forsbergin taakse. Stars nousi NHL:n huippujoukkueiden joukkoon, missä se pysyikin uuden vuosituhannen puolelle. Tällä kertaa matka kuitenkin tyssäsi jo pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle Edmonton Oilersia vastaan. Seuraavalla kaudella Lehtisen palkintokaappiin tuli ensimmäinen Selke Trophy, ja pudotuspeleissäkin kausi jatkui pidemmälle, mutta runkosarjan voittanut Stars joutui taipumaan hallitsevalle mestarille Detroit Red Wingsille konferenssifinaalissa. Kauteen mahtui kuitenkin myös kansainvälistä menestystä Naganossa saavutetun olympiapronssin myötä. Lehtinen pelasi pääosan turnausta ykkösketjussa Saku Koivun ja Teemu Selänteen rinnalla.
Kausi 1998−99 toteutti yhden unelman Lehtisen uralla, kun hän ylsi ensimmäisenä, ja kuten myöhemmin saatoimme huomata, ainoana vuoden 1995 maailmanmestarina myös Stanley Cup -voittoon. Lehtinen oli jo aiempina kausina muodostanut toimivan kaksikon Starsin pitkäaikaisen tähtisentterin Mike Modanon kanssa, ja kesällä vapaiden agenttien markkinoilta kolmanneksi lenkiksi tuli St. Louis Bluesissa maaleja mättänyt Brett Hull. Stars oli jälleen runkosarjan ykkönen. Pudotuspeleissä kaatuivat Oilers, Blues ja Colorado Avalanche, ennen kuin edessä oli taistelu Buffalo Sabresia vastaan, jonka maalilla torjui aikakautensa paras veräjänvartija, Dominik Hašek.
Sabres haki ensimmäisestä ottelusta jatkoaikavoiton, vaikka Lehtinen oli tuonut pelin tasoihin ottelun viime hetkillä. Stars kuitenkin vei toisen pelin, ja myös Buffalossa voitot menivät tasan. Viidennen ottelun Stars voitti kotonaan, ja näin kuudennessa ottelussa mestaruus oli katkolla. Ratkaisu oli ikimuistoinen, ja siitä puhutaan vielä tänäkin päivänä. Lehtinen oli järjestämässä kolmannessa jatkoerässä syntynyttä osumaa, jonka viimeisteli Brett Hull. Maalialuesääntö herätti sillä kaudella paljon porua, mutta osuma hyväksyttiin ilman videotarkistuksia ja Stars pääsi juhlimaan Stanley Cupia, kun kello oli reilusti yli puolenyön.
Kaudella myös uransa toisen Selke Trophyn voittaneen Lehtisen mukana Stanley Cup vieraili kesällä Espoossa, ja Lehtinen pelasi myös yhden hyväntekeväisyysottelun, jossa hänen kokoamansa suomalaisista tähdistä koostunut joukkue kohtasi sen kauden Bluesin liigajoukkueen. "Sattumoisin" Lehtinen teki ottelun 7−6-voittomaalin viimeisellä minuutilla.
Puolustavana mestarina lehtisen kausi oli henkilökohtaisesti vaikea. Lokakuun puolivälissä häneltä murtui nilkka, ja hän loukkasi sen uudelleen vain muutama viikko paluun jälkeen. Runkosarjaotteluita kertyi vain 17, ja pudotuspeleissäkin Lehtinen pääsi pelaamaan vasta konferenssifinaaleissa. Stars eteni toisen kerran peräkkäin finaaleihin, mutta tällä kertaa New Jersey Devils oli parempi, joten toinen peräkkäinen mestaruus jäi haaveeksi.
Starsin trendi alkoi menemään alaspäin, vaikka kaudella 2000−01 joukkue voittikin runkosarjassa divisioonansa. Taival päättyi tällä kertaa pudotuspelien toiselle kierrokselle. Lehtisen kauteen mahtui henkilökohtainen tähtihetki, kun hän onnistui tammikuussa tekemään NHL-uransa ensimmäisen hattutempun Nashville Predatorsia vastaan. Seuraavalla kaudella Stars floppasi ja jäi jopa pudotuspelien ulkopuolelle. Kauden aikana päättyivät niin Gaineyn pesti GM:nä kuin Hitchcockin ensimmäinen valmennusjakso Starsissa.
Lehtinen voitti vielä kaudella 2002−03 uransa kolmannen Selke Trophyn. Lehtinen teki myös 31 maalia, mikä oli hänen siihenastisen NHL-uransa paras lukema. Los Angeles Kingsiä vastaan Lehtinen iski uransa toisen ja viimeiseksi jääneen hattutempun. Stars eteni jälleen pudotuspelien toiselle kierrokselle, jossa tuli seinä vastaan Anaheim Mighty Ducksia vastaan.
Kautta 2003−04 varjostivat aivan alku- ja loppukaudesta tulleet loukkaantumiset, eikä Lehtinen ollut parhaimmillaan pudotuspeleissä, jotka päättyivät tällä kertaa ensimmäisen kierroksen tappioon. Edessä oli työsulkukausi, jonka aikana Lehtinen ei pelannut missään sen jälkeen kun Suomi oli ensin edennyt World Cupin finaaliin. Tauko teki Lehtiselle hyvää, ja hän sivusi NHL-uransa parasta pistemäärää kaudella 2005−06. Maaleja Lehtinen teki uransa parhaan saldon 33. Hyvästä runkosarjasta huolimatta Stars ei päässyt ensimmäistä kierrosta pidemmälle pudotuspeleissä. Kausi toi myös olympiahopeaa Torinosta, jossa Lehtinen kiekkoili piste per ottelu -tahtia.
Lehtisen parhaat vuodet alkoivat olla takana, mutta hän pysyi edelleen käyttökelpoisena pelaajana Starsissa, jonka kausi päättyi kaudella 2006−07 jälleen ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle. Lehtinen matkasi sen jälkeen ainoan kerran MM-kisoihin NHL-uransa aikana ja saavutti hopeaa. Lehtisen turnaus muistetaan puolivälierän ratkaisevasta onnistumisesta rangaistuslaukauskilpailussa.
Kausi 2007−08 oli Lehtisen uran viimeinen, jolloin hän pelasi pudotuspelejä. Stars pääsi neljän parhaan joukkoon, mutta mestaruuteen asti edennyt Red Wings oli liian kova. Loukkaantuminen vei Lehtiseltä yli 30 ottelua, mutta pudotuspeleissä hän esiintyi vielä vahvasti. Nivusvaiva siirsi seuraavan kauden alkua, jolloin Lehtinen toimi myös Starsin varakapteenina. Kaudella 2009−10 jäi ainoan kerran NHL-urallaan tehopörssissä pakkaselle. Hän oli mukana vielä Vancouverin olympialaisissa, josta tuloksena oli kolmas pronssi ja kaikkiaan neljäs olympiamitali.
Seuraavan kauden alussa Lehtinen oli poissa pelikentiltä, ja joulukuun alussa 2010 tuli ilmoitus uran päättymisestä. Dallasissa miestä kunnioitettiin suuresti heti uran päättymisen jälkeen, ja marraskuussa 2017 Lehtisen pelinumero 26 nousi kattoon Dallas Starsin kotiareenalla American Airlines Centerissä, joka valmistui Lehtisen uran aikana vuonna 2001.
Peliuransa jälkeen johtotehtäviin siirtynyt Lehtinen nousi maajoukkueen GM:n rooliin vuonna 2014, kun häntä ennen tehtävää hoitanut Jari Kurri siirtyi KHL:ään siirtyneen Jokerien pomoksi. Lehtinen on päässyt GM:n roolissa juhlimaan kahdesti maailmanmestaruutta ja kerran olympiakultaa.
