Tappara teki näyttävän markkinointitempauksen elokuun lopussa, kun Tampereen ja Helsingin katukuvaan ilmestyi mystisiä jääpaloja, joiden sisällä oli Tapparan pelipaita ja päivämäärä 27.9. Tappara antoi kannattajiensa arvuutella kampanjan perimmäistä tarkoitusta muutaman päivän ja tiedotti sitten, että kyseessä on legendaarisen kapteenin Jukka Peltolan paidan jäädytys.
Nöyränä miehenä tunnettu Peltola kertoo saaneensa tiedon Tapparan aikeista reilua viikkoa ennen asian julkistamista.
– Sen verran sain omassa päässäni jäsennellä asiaa, ennen kuin ihmiset ympärillä tiesivät. Vähän aikaa kesti, että sen sai sisäistettyä, mitä on tapahtumassa.
Suurta hetkeään Peltola odottaa jo innolla.
– Koko ajan odotus sitä kohtaan kasvanut. Tunne on positiivinen, tosi innostunut. Kuukauden päivät tässä on mennyt, on ollut mahtava projekti olla mukana ja on tullut tosi paljon muisteltua omaa uraa. Haluan sanoa junioreille, että ei aina tarvitse olla junioritähti. Takaiskuista pitää kaivaa voimaa ja sisuuntua sen sijaan, että ajattelisi, ettei musta tule mitään, Peltola paaluttaa omaankin urapolkuunsa viitaten.
Peltolan numero 81 on järjestyksessään seitsemäs pelinumero, jonka Tappara jäädyttää. Aiemmin saman kunnian ovat saaneet Kalevi Numminen, Pekka Marjamäki, Erkki Lehtonen, Timo Susi, Timo Jutila ja Janne Ojanen. Se kertoo siitä, että kynnys paidan jäädytykselle seurassa, jolla on pitkä ja menestyksekäs historia, on varsin kova.
– Minulla on Tapparaa kohtaan instituutiona järisyttävän suuri kunnioitus. Totta kai se henkilöityy pelaajiin, joiden paidat siellä katossa roikkuvat. He ovat tienraivaajia ja suunnannäyttäjiä suomalaisessa jääkiekossa, eivät pelkästään tapparalaisessa jääkiekossa, vaikka toki sellaisia sydämen tapparalaisia ja esikuvia ovatkin. Se on minulle todella iso kunnia, että oman uran mittaisesta työstä saa sellaisen palkinnon, että sinne pääsee, Peltola toteaa syvää kiitollisuutta äänessään.
Peltolaa voisi pelaajana kuvailla todelliseksi periksiantamattomuuden perikuvaksi, joka pelasi aina uhrautuvasti joukkueelleen. Taitoakin mieheltä löytyi yllin kyllin, mutta uran isoimmat ansiot liittyvät pelityyliin, kapteeniuteen ja joukkueena saavutettuun menestykseen. Pohtiessaan kunnianosoituksena taustoja Peltola korostaakin koko organisaation tukea urallaan.
– Siihen (paidan jäädytykseen) on tietysti vaikuttanut hirveän moni asia ja se on niin monen asian summa, että sitä on vaikea edes jäsennellä. Se, että organisaation puolesta on ollut tahtotilaa, kunnianhimoa ja osaamista tukijat mukaan lukien, että voidaan taistella mestaruuksista. Se, että on saanut pelata upeiden pelaajien kanssa, joiden kanssa yhteistyö on ollut tosi hedelmällistä ja joilta on saanut oppia lisää ja yhdessä on pystytty taistelemaan kirkkaimmista mitaleista noin monena vuonna.
– Näin jälkikäteen ajateltuna Tapparan koko 2012 vuodesta eteenpäin kestänyt toiminta on pitkäjänteisen työn tulosta, jossa on todella monta osapalasta. Siinä kun on saanut olla mukana oppimassa sitä matkaa ja itse vaikuttamassa siihen on sellainen asia, jota tulen varmasti muistelemaan koko elämäni, Peltola tunnelmoi.
"Itse olin 16-vuotiaana vielä Kooveessa"
Peltola pelasi ensimmäiset liigaottelunsa Tapparassa kaudella 2006–2007. Uransa Ilveksessä aloittaneen, mutta Kooveen kautta Tapparaan B-juniori-ikäisenä päätyneen Peltolan ura Tapparassa käsitti yhteensä 14 kautta. Alun perin Peltolan veti jääkiekon pariin yksinkertaisesti kiinnostus lajia ja pelaamista kohtaan.
– Se vaan oli sellainen juttu, mitä nuoret pojat silloin tekivät. Talvisin jääkiekkoa ja kesäisin jalkapalloa. Jääkiekko ja pihapelit kiehtoivat aina pienestä asti, kaikki tyhjät välit täytettiin pelaamisella. Joskus näin jonkun mailan ja silloin syttyi sellainen lamppu päässä, joka ei ole vieläkään sammunut, Peltola kuvailee.
Uransa aikana Peltola tuli tunnetuksi tinkimättömästä työmoraalistaan. Sen Peltola oppi todella, kun nuori kiekkoilijan alku joutui C-juniori-ikäisenä etsimään itselleen uuden joukkueen ja päätyi Kooveen kautta Tapparaan.
– Siinä oli iso taitekohta. Ensimmäinen iso pettymys, kun piti miettiä, eikö oma tekeminen riitäkään. Päädyin Kooveeseen tutun valmentajan ansiosta ja pääsin siellä pelaamaan isommassa roolissa. Silloin iso harjoittelun kipinä löytyi. Sen kahden vuoden aikana kehitystä tuli todella paljon pelaamisen suhteen ja fyysisten ominaisuuksienkin osalta jonkin verran, Peltola kertaa.
Kehittyminen Kooveessa poiki lopulta koejan Tapparan B-junioireihin, josta alkoi Tapparan ja Peltolan menestyksekäs yhteistyö. Tapparassa harjoittelu sai Peltolan mielessä vielä aiempaa suuremman merkityksen.
– Se kesä oli sellainen, että olin viimeinen joka ikisessä mäkijuoksussa ja kenttäjuoksussa. Tavallaan nautin siitä, koska koin, että olin löytänyt sen, mikä jääkiekkoon vahvasti liittyy eli harjoittelun. Se oli minulle todella iso oivallus uralla se ensimmäinen kausi Tapparassa, koska jäällä alkoi tapahtua asioita. Jalka liikkui ja oli sellainen olo, että pystyn tekemään vaikka mitä. Siitä se kaikki lähti liikkeelle, Peltola analysoi.
Ennen liigapaikan vakiinnuttamista Peltola pelasi otteluita myös Tapparan A-junioreissa ja Mestiksessä, mutta kaudesta 2008–2009 eteenpäin Peltolan sarjatasoksi vakiintui Liiga. Huipputasolle nouseminen oli pitkäjänteisen työn tulos.
"En ollut mikään lapsitähti, joten huipulle piti nousta toista kautta"
– En ollut mikään lapsitähti, joten huipulle piti nousta toista kautta. Se huipulle nousu oli pitkä prosessi. Siinä meni monta vuotta ennen kuin peliin alkoi löytyä muita osa-alueita. Siinä korostui pitkäjänteinen työ ja omaan juttuun uskominen.
Omaa urakehitystä pohtiessaan Peltola peilasi tilannettaan myös nykyjunioreihin ja heidän kovaan intoonsa päästä nopeasti huipulle.
– Jos ei pääse pelaamaan isossa roolissa, pitää opetella jotain muuta, miten voi olla hyödyllinen joukkueelle. Minua harmittaa se, kun nykyään nuoret vaihtavat seuraa, jos ovet eivät aukea jonnekin eteenpäin. Ennemmin pitäisi katsoa peiliin ja olla valmis opettelemaan jotain muuta osa-aluetta siitä pelistä. Se tekee paljon monipuolisemman pelaajan ja mikäpä seura ei haluaisi palvelukseensa monipuolisia pelaajia; oli kyse sitten NHL-seurasta tai liigaseurasta. Tuntuu, että 16-vuotiaana on jo kauhea kiire. Itse olin 16-vuotiaana vielä Kooveessa, Peltola huomauttaa.
Valinta kapteeniksi yllätti
Peltolan noustessa liigaympyröihin Tappara oli organisaationa hyvin erilaisessa tilanteessa kuin nyt. Keväällä 2009 seuran luisu johti jopa niin kutsuttuihin play out -otteluihin saakka, joiden häviäjä joutui varsinaiseen karsintaan Mestiksen mestaria vastaan. Tapparan matka kohti nykyistä dynastiaa alkoi Peltolan mukaan vuonna 2012, kun Jukka Rautakorpi tuli taas joukkueen peräsimeen.
– Näin jälkikäteen ajatellen toiminnassa ei ollut niin vahvasti näkyvillä punaista lankaa. Punainen lanka koostuu osittain päivittäisen harjoittelun vaatimustasosta ja siitä, miten pelataan ja ollaan Suomi-kiekon huipulla. Miten pelejä voidaan voittaa omaan kulmakiveen, pelitapaan ja fyysiseen kuntoon nojaten. Kaikki tämä selkiytyi todella paljon Jukan (Rautakorpi) tulon myötä, Peltola näkee.
Tämän päivän Tappara pelaa hyvin erilaista jääkiekkoa kuin se Tappara, jota Rautakorpi valmensi 2010-luvun alkupuolella. Peltola kuitenkin näkee, että nykyjoukkueenkin menestyksen taustalta löytyy samoja asioita, kuin Rautakorven ja hänen seuraajansa Jussi Tapolan ajoilta.
– Viime vuosina (Rikard) Grönborgin johdolla pelitapa on vaihtunut, mutta taustalla ovat edelleen samat arvot; vaatimustaso harjoittelussa on todella kova. Heidän (nykyjoukkueen) lätkänsä on erittäin luisteluvoimaista, se vaatii vielä piirun verran ekstraa fyysiseen puoleen. Eivät sellaiset hyökkäyssuunnitelmat toimi, jos ei niihin täysin sataprosenttisesti sitouduta, ja jos ei olla fyysisiltä ominaisuuksilta niin hyviä, että ne pystytään toteuttamaan, Peltola arvioi.
Peltolan oma ura otti ison askeleen kaudella 2014–2015, kun mies nimettiin Tapparan kapteeniksi Ville Niemisen jälkeen. Kapteenius tuli Peltolalle aluksi yllätyksenä ja myös uuden roolin omaksuminen otti oman aikansa.
– Kyllä se (kapteenius) tuli aika puskista. Olin tietysti toiminut A-junioreissa jo kapteenina ja pelaajaluonteeltani ja -tyypiltäni ehkä siihen muottiin sovin, kun olin tunnollinen, mutta Liiga-ympyröissä se kapteenius oli uusi juttu. Sekin oli pieni kasvuprosessi, mutta sitten, kun se sieltä aukesi, niin se toi hirveän määrän lisää virtaa omaan tekemiseen. On kuitenkin todella iso kunniatehtävä toimia Tapparan organisaatiossa kapteenina, Peltola alleviivaa.
Vaikeuksien kautta voittoon
Peltolan kapteenitaipaleen alla Tappara oli ehtinyt päästä kahdesti peräkkäin finaaleihin ja jäädä niissä molemmilla kerroilla hopealle. Myös Peltolan ensimmäinen kausi kapteenina päättyi finaalipettymykseen.
"Perkele, nyt vaan vielä enemmän!"
– Kyllä se kasvatti nälkää joka kerta, kun hävittiin. Jossain kohtaa alkoi olla jo epäoikeudenmukainen fiilis, että nyt oltiin jo tosi lähellä, mutta ei vieläkään riitä. Kun aikaa kului kauden lopusta, se kääntyi kuitenkin sellaiseksi, että "perkele, nyt vaan vielä enemmän!", Peltola muisteli.
Lopulta Tappara löysi keinot finaalisarjan voittamiseen ja voitti odotetun mestaruuden vuonna 2016. Ratkaisevan viimeisen askeleen matkallaan kohti mestaruutta Tappara otti Peltolan mukaan ennen kaikkea aiempien keväiden tappioiden ansiosta, mutta myös nuoruuden into näytteli merkittävää roolia.
– Tällaiset kaverit kuten Patrik Laine, nuori kaveri ilman mitään painolastia menneisyydestä näiden häviöiden myötä, tulee ja pelaa todella rohkeaa peliä ja luo itseluottamusta koko porukkaan. Kyllä tällaiset kaverit ovat älyttömän tärkeitä. Se oli sellainen sekoitus vanhasta porukasta, vaatimustasosta ja nuoruuden rohkeudesta, joka toi lisäbuustia koko hommaan, Peltola kertoo.
Uran huippuhetkistä kysyttäessä Peltola nostaa esiin etenkin edellä mainitun kevään 2016, mutta myös koko pitkän prosessin menestyksen taustalla.
– Jos mestaruuksista puhutaan, niin se vuoden 2016 mestaruus on sillä tavalla spesiaali, että se tunne oli niin älyttömän voimakas sen kaiken jahtaamisen jälkeen. Päällimmäisenä asiana on kuitenkin vaikeuksien kautta voittoon -ajattelu. Monesti sanotaan, että lopussa kiitos seisoo, mutta se on hankala nähdä, ennen kuin se itselle realisoituu. Se on sellainen asia, mikä itselleni on koko prosessista jäänyt tosi voimakkaasti mieleen. Oli kyse sitten elämästä tai jääkiekosta, niin lopussa kiitos seisoo, kun vaan jaksat tehdä hommia, Peltola korostaa.
Kaikkien merkittävän uran tehneiden pelaajien taustalla löytyy aina pitkä lista tärkeitä henkilöitä, jotka ovat mahdollistaneet pelaajan urakehityksen. Sama pätee myös Peltolaan, joka kertoo oman listansa olevan kilometrin mittainen, mutta mainitsee kuitenkin muutamia henkilöitä nimeltä uransa varrelta.
– Silloin, kun tulin liigaympyröihin, niin siellä oli Pohjosen "Vellu" (Veli-Matti) pitkäaikainen hieroja ja huoltajat Männistön "Pämi" (Jorma), "Jorke" (Jorma Pekkanen) ja Muurilan Antti. Kyllhähän he sellaisia isoja tyyppejä ovat olleet matkan varrella kukin omalla tavallaan, Peltola aloittaa.
"Nämä henkilöt ovat sellaisia, joiden kanssa on tullut käytyä aikamoisisSA kuopissa yhdessä"
– Pelikavereista sitten muun muassa Saravon Pekka, Niemisen Ville, Ojasen Janne ja Kuuselan Kristian. Nämä henkilöt ovat sellaisia, joiden kanssa on tullut käytyä aikamoisissa kuopissa yhdessä. Jannen ja Villen kanssa oli enemmänkin sellaista oppimista siitä, miten he toimivat. He olivat hyvin erilaisia kapteeneja kuitenkin. Villellä sellainen intohimo, palo ja sytyttäminen. Jannella se sellainen pedantti, täydellisyyteen tähtäävä tekeminen. "Huonot treenit viimeksi 1970-luvulla" -tyylinen mentaliteetti. Peksi (Saravo) ja Krisse (Kuusela) sitten taas olivat uskomattomia pelikavereita sellaisissa hankalissa paikoissa ja ongelmien ratkaisussa. Sellainen tukiverkosto ympärillä. Kyllä siinä on sellaisia kavereita, että olen todella paljosta kiitollinen heille.
"Ympyrä sulkeutui sinne, minne sen pitkin sulkeutua"
Kolmen suomen mestaruuden (2016, 2017 ja 2022) ja neljän hopeamitalin (2013, 2014, 2015 ja 2018) lisäksi Peltolan liigauran saldoksi muodostui 14 kauden aikana 634 runkosarjaottelua, 136 pudotuspeliottelua ja 31 CHL-ottelua. Näiden lisäksi Peltola pelasi kaksi kautta Venäjällä KHL-joukkue Sibir Novosibirskissä ja edusti Suomea olympialaisissa 2018. Uran henkilökohtainen piste-ennätys syntyi kaudella 2015–2016, jolloin Peltola teki pisteet 17+22=39. Pudotuspelien arvokkaimman pelaajan palkinnon Peltola pokkasi keväällä 2017. Ura päättyi mestaruusjuhliin keväällä 2022.
– Minulla on todella kokonaisvaltainen olo urani suhteen. Sellainen olo, että ympyrä sulkeutui sinne, minne sen pitikin sulkeutua. Vaikka se loppui vähän äkillisesti siihen loukkaantumiseen ja varmaan olisin ilman sitä pelannut vielä, niin en ole sitä kertaakaan taaksepäin ajatellut mitenkään katkerasti. Jäi tosi positiivinen fiilis ja sain lopettaa mestaruuteen. Sain ulosmitattua sen potentiaalin mitä minussa oli ja olen tyytyväinen siihen pitkään työhön mitä tuli tehtyä. Mitään ei jäänyt tekemättä ja ei ole mitään mitä tekisin toisin, Peltola analysoi.
Peltolan ura päättyi lopulta verrattain nuorella iällä, 35-vuotiaana keväällä 2022. Saman kauden syyspuoliskolla Peltola sai päävamman, joka vaikutti merkittävästi lopettamispäätökseen.
– Kauteen lähtiessä oli hyvä fiilis ja näyttämisen halu. CHL-pelit lähtivät hyvin käyntiin, ensimmäinen liigapeli muistaakseni voitettiin ja kaikki lähti hyvin liikkelle, mutta sitten kaikki katkesikin yhtäkkiä. Alkuun halusin vain päästä nopeasti takaisin kentälle, mutta vähän ajan päästä tulikin olo, että josko palautuisi ihan siihen, että pystyisi olemaan normaalisti kotona. Sitten kun se prosessi vain venyi ja venyi, niin kyllä se siinä viimeistään alkoi realisoitua, ettei tässä kauheasti enää järkeä ole.
"Olen sinut lopettamisen kanssa"
– Se oli kuitenkin kolmas (pääosuma) jo uralla. Olen kuitenkin suhteellisen nuori ihminen vielä ja elämää on paljon jäljellä. Sen takia olen sinut lopettamisen kanssa, koska on aivan mahtavaa tarttua uusiin haasteisiin. Terveyttä riittää urheilla edelleen ja haastaa itseään akateemisesti koulun penkillä. Se on minulle todella iso asia, että elämässä on paljon sisältöä, Peltola kuvailee.
Peliuran päättymisen jälkeen Peltola ei jäänyt tyhjän päälle. Rakennustekniikan opintojen lisäksi Peltolan arkeen kuuluvat myös Tapparan U10-juniorijoukkueen valmennus ja lapsiperheen kiireet.
– On todella positiivinen ja hyvä fiilis. On jalusta, miltä ponnistaa oman uran jälkeen. Sieltä (uralta) on tullut elämään oppia työnteon, itsekurin ja ryhmässä toimimisen merkityksestä, jotka toimivat valtteina koulumaailmassa ja ylipäätään elämässä. Sitten taas palkintona itselle on tuo juniorivalmennus, jossa saa toimia innokkaiden tyyppien kanssa ja nähdä ne hymyt ja onnistumisen riemut. Balanssi on kohdillaan. Lisäksi saa iskä osallistua enemmän lastenkin touhua. On aika mahtavaa herättää joka aamu lapset ja laittaa heidät koulutielle. Se on hienoa, Peltola tunnelmoi.
Tulevaisuuden suunnitelmat Peltolalla ovat kuitenkin vielä auki. Valmentaminen kiinnostaa, mutta kantaako kiinnostus ammatiksi asti, on asia erikseen.
– Aika näyttää. Turha edes miettiä sitä niin pitkälle vielä. Valmentaminen kiinnostaa todella paljon ainakin tällä hetkellä tuolla lapsitasolla. Siellä on kiva päästä touhuamaan, mutta en ole yhtään ajatellut valmentamista työnä.
"Ylpeydellä kutsun itseäni tapparalaiseksi"
Arjen kiireiden ohella Peltola ehtii kuitenkin seuraamaan myös entisen työnantajansa edesottamuksia ja käydä jonkin verran myös paikan päällä otteluissa.
– Yritän seurata otteita ja käydä joitakin pelejä katsomassa. On tosi kiva käydä fiilistelemässä siellä. Onhan kiekko parasta paikan päällä. Katsomossa ollessani koitan aistia joukkueen meininkiä, joka näkyy kaikissa pienissä asioissa. On kiva seurata, että Tapparassa pysyy se sama juttu, jolla on menestytty koko ajan.
Lopuksi palaamme vielä sinne mistä kaikki alkoi eli Tapparaan ja paidan jäädytykseen, jonka myötä Peltolan ura saa lopullisen kruununsa.
– On sanomattakin selvää että Tapparan merkitys minulle on valtavan iso. Uraani mahtuu niin paljon myös Tapparan puolesta kärsivällisyyttä ja joustavuutta. Minun annettiin rauhassa kasvaa ja tulla siksi pelaajaksi, joka lopettaessa olin. Organisaatio on ehkä muuttunut sen suhteen, millaista kiekkoa pelataan, mutta tapparalainen henki on minuun ja DNA:han kyllä iskostunut. Olen hurjan kiitollinen, että olen saanut olla tuollaisessa organisaatiossa mukana ja sieltä on tullut elinikäisiä ystäviä. Ja vielä kun he kunnioittavat minun uraani suurimmalla mahdollisella palkinnolla, niin se on myös itselle taas kerran sellainen ympyrän sulkeutumisen hetki. Ylpeydellä kutsun itseäni tapparalaiseksi, se on varmasti sellainen loppuelämän asia.
Eikä Jukka Peltola olisi Jukka Peltola, ellei hän huomioisi myös kannattajia. Peltola kertoi ymmärtävänsä todella hyvin, miten tärkeä seura kannattajilleen on.
– Arvostan todella paljon näitä kohtaamisia kannattajien ja muiden ihmisten kanssa. Todellakin ymmärrän sen, kuinka Tapparan kannattajille ja tapparalaisille ihmisille Tappara on oikeasti sydämen asia ja kuinka se menee tunteisiin, Tappara-legenda Peltola päättää.
