Liigan runkosarjaa on pelaamatta noin neljännes. Jos mahdollisia runkosarjan lopullisia näkymiä tarkastelee tämänhetkisen kymmenen ottelun kuntopuntarin perusteella, voi sarjasijoituksissa havaita vielä suuria muutoksia.
Kenties huomattavimpana muutoksena tällä hetkellä yhdeksäntenä majaileva KooKoo nousisi nykytahdillaan juuri ja juuri Ässien ohi neljänneksi runkosarjan loppuun mennessä. KooKoo on voittanut viimeisestä kymmenestä ottelustaan seitsemän ja napannut niistä 21 pistettä.
Kouvolalaisjoukkueen kanssa tasapisteissä olevan Kiekko-Espoon suunta on ollut päinvastainen. Hienon kauden pelannut liigatulokas olisi pullahtamassa täysin pudotuspelien ulkopuolelle 14. sijalle. Espoolaisjoukkue voitti tammikuun kymmenestä ottelustaan vain kaksi.
Kymmenen ottelun kuntopuntarin tämän hetken heikoin joukkue on kuitenkin Tappara, joka voitti näissä kohtaamisissa vain kerran. Voitto tuli nimenomaan Kiekko-Espoosta 10. tammikuuta murskalukemin 7–1.
Hallitseva mestari on todella lähellä jäädä nykyisellä tahdillaan kokonaan pudotuspelien ulkopuolelle: vaikka tämän hetken kuntopuntarin mukainen pistetahti pitäisi joukkueen hiuksenhienosti TPS:n edellä, vaatii viimeinen pudotuspelipaikka keskimäärin noin 80 pistettä. Kuntopuntarin piste-ennusteen mukaan Tappara on matkalla noin 79 pisteeseen.
Ennusteen mukaan Pelicans jäisi lisäksi karsintoihin Jukurien kanssa, Lukko voittaisi runkosarjan ja JYP sekä HPK nousisivat selvästi pudotuspeleihin 12. sijan rajan tuntumasta.
Joukkue | Ottelut | Pisteet | P/O | Otteluita jäljellä | Kuntopuntari P/O |
Piste-ennuste | |
---|---|---|---|---|---|---|---|
Lukko | 46 | 86 | 1,87 | 14 | 2,4 | 119,6 | |
Ilves | 44 | 81 | 1,84 | 16 | 2,0 | 113,0 | |
SaiPa | 45 | 81 | 1,80 | 15 | 1,8 | 108,0 | |
KooKoo | 45 | 68 | 1,51 | 15 | 2,1 | 99,5 | |
––– | |||||||
Ässät | 45 | 75 | 1,67 | 15 | 1,6 | 99,0 | |
JYP | 44 | 62 | 1,41 | 16 | 2,2 | 97,2 | |
HIFK | 45 | 75 | 1,67 | 15 | 1,4 | 96,0 | |
KalPa | 44 | 70 | 1,59 | 16 | 1,4 | 92,4 | |
HPK | 44 | 61 | 1,39 | 16 | 1,8 | 89,8 | |
Kärpät | 46 | 66 | 1,43 | 14 | 1,4 | 85,6 | |
Sport | 44 | 62 | 1,41 | 16 | 1,3 | 82,8 | |
Tappara | 45 | 70 | 1,56 | 15 | 0,6 | 79,0 | |
––– | |||||||
TPS | 45 | 59 | 1,31 | 15 | 1,3 | 78,5 | |
K-Espoo | 46 | 68 | 1,48 | 14 | 0,7 | 77,8 | |
––– | |||||||
Pelicans | 44 | 54 | 1,23 | 16 | 1,2 | 73,2 | |
Jukurit | 44 | 36 | 0,82 | 16 | 0,6 | 45,6 |
Runkosarjan piste-ennusteet tämänhetkisen kymmenen ottelun kuntopuntarin mukaan. Tilanne 27.1.2025.
Yksinkertaistettuna artikkelin piste-ennusteet kertovat kuitenkin lähinnä Liiga-joukkueiden tämänhetkisistä pistesuuntauksista. Todellisuudessa jokainen joukkue, jos yksikään, ei jatka juuri tämänhetkistä tahtiaan koko runkosarjan loppuneljännestä.
Käytännössä on epätodennäköistä, että esimerkiksi noin 1,56 pistettä ottelua kohden koko kautena kerännyt Tappara keräisi 15 jäljellä olevasta ottelustaan vain ennusteen mukaiset yhdeksän pistettä.
Lisäksi on huomioitava, ettei kuntopuntari huomioi joukkueiden menneitä tai tulevia vastustajia, eivätkä lasketut ennusteet jaossa olevien pisteiden täsmällistä määrää (ennusteissa on "jaossa" yhteensä kolme pistettä todellisuutta vähemmän).
Yllä olevaa taulukkoa ei siis kannata ajatella tarkkana ennusteena, vaan pikemminkin esimerkkinä siitä, mikä voisi olla mahdollista, jos joukkueet jatkaisivat nykyiseen tapaan.
Artikkelin pohjana käytettiin Liigadatan Bluesky-päivitystä.