Mikko Rantanen luottaa Leijonien puolustukseen 4 Nations -turnauksessa: "Suomi ei ole varmaan ikinä missään turnauksessa ennakkosuosikki"

MAAJOUKKUE, NHL / Haastattelu
Mikko Rantanen on ollut viime aikoina yksi kiekkomaailman kuumista puheenaiheista.
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi

Kauan odotettu 4 Nations -turnaus on alkamaisillaan, mutta Suomen joukkueeseen ei neljän maan kohtaamisessa kohdistu valtavia odotuksia. Mikko Rantasen kaltaisista pelaajista huolimatta leijonajoukko jää paperilla isompiensa jalkoihin. Rantanen lataa suoraan oman näkemyksensä asiasta.

– Suomi ei ole varmaan ikinä missään turnauksessa ennakkosuosikki, emmekä ole sitä nytkään. Se on toiminut Suomelle yleensä ihan hyvin.

Leijonat lähtee pimentämään jääkiekon jättimaita puolustuspelaamisen kautta.

– Koitamme puolustaa hyvin, koska sillä tavalla Suomi on ennenkin pärjännyt. Jos mietitään niitä turnauksia, joissa Suomi on voittanut mitaleita, niin puolustus- ja maalivahtipeli on ollut kunnossa, Rantanen muistuttaa.

On totta, että esimerkiksi vuoden 2019 maailmanmestaruus tuli suomalaisyleisölle ja koko jääkiekkoa seuraavalle maailmalle hieman puskista. Eikä se ole ainoa kerta, kun Suomi on ajanut ohi ennakkosuosikeista yhtenäisellä joukkuepelaamisella.

Nyt vastaan asettuu kuitenkin kolme äärimmäisen kovaa – tarkemmin ottaen kovinta mahdollista – joukkuetta. Virheistä tullaan rokottamaan armotta, ja maalipaikat täytyy pystyä käyttämään tehokkaasti. Ykkösylivoimassa pelaava Rantanen toteaakin, että erikoistilannepelaaminen täytyy saada toimimaan alusta asti.

4 Nationsin ympärillä on käyty keskustelua muun muassa siitä, mistä panoksesta turnauksessa ylipäätään pelataan. Oman mausteensa soppaan tuo se, että lyhyessä turnauksessa yksittäisten otteluiden merkitys korostuu. 

– Uskon, että turnauksessa pelataan kovaa ja halutaan voittaa. Kun maajoukkuepaita puetaan päälle, niin sinne ei silloin mennä neppailemaan, Rantanen linjaa.

Suomi harjoitteli maanantaina Montréalissa ensimmäistä kertaa koko joukkueen voimin, ja samalla saatiin esimakua Leijonien tulevista ketjukoostumuksista. Rantanen oli jääharjoitusten jälkeen tyytyväinen omaan kolmikkoonsa.

– Pelasimme (Artturi) Lehkosen kanssa pitkään Avalanchessa ja (Aleksander) Barkov on yksi maailman parhaista senttereistä, joten ei ole valittamista.

Stanley Cupinkin yhdessä voittaneet Rantanen ja Lehkonen pelaavat ensimmäistä kertaa samassa kaukalossa sitten taannoisen jättisiirron, jossa Rantanen kaupattiin Carolina Hurricanesiin. Suomalaishyökkääjä ehti viettää vain pari viikkoa uudessa joukkueessaan ennen 4 Nations -turnausta. Uusiin kuvioihin sopeutuminen on Rantasen mukaan vielä kesken.

– Olin niin pitkään yhdessä paikassa, että uuteen sopeutuminen ottaa vielä aikaa. Olemme pelanneet paljon otteluita ja olen koittanut vain keskittyä pelaamiseen, Rantanen kertoo.

Kaiken kuohunnan keskelläkin ammattikiekkoilijan täytyy pitää ajatukset olennaisessa. Seuraavan viikon ajan Rantanen aikoo keskittyä siihen, kuinka Suomi pärjää 4 Nations -turnauksessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle