Playoffs-henkeä Kouvolassa

MESTIS / Artikkeli
Vaikka Mestiksen runkosarja päättyi vasta keskiviikkona, oli Kouvolan jäähalli heti lauantaina täynnä kuumaa playoffs-huumaa. Tunteet kävivät kuumina ottelun alusta alkaen. K-Laserin Tomi Ståhlhammar ja KooKoon Miikka Jouhkimainen ovat tulevissa kohtaamisissa merkittyjä miehiä.

KooKoo oli Mestiksen runkosarjassa toiseksi eniten rangaistuksia ottanut joukkue ja K-Laser ylivoimalla sarjan eliittiä, kolmanneksi tehokkain. Ensimmäisessä puolivälierässä KooKoo sai edelleen paljon jäähyjä, mutta Laserin ylivoima oli muuttunut tehottomaksi.

Kahden viimeisen erän aikana KooKoo sai yhteensä 16 rangaistusminuuttia, mutta Laser teki niiden aikana vain yhden ylivoimamaalin.

KooKoon päävalmentaja Ismo Lehkonen väisti kysymyksen kaikkien jäähyjen aiheellisuudesta, mutta päätuomari Marko Vepsäläinen sai osansa. Vepsäläinen oli ottelun päätöshetkillä epäonnekkaasti kiekon lentoradalla, eikä Niklas Sirénin kohti tyhjää maalia heitetty kiekko päätynyt maaliin, vaan Vepsäläisen jalkaan.

– En tiedä, mielestäni se yksi oli ainakin ihan hyvä molari. Se oli itse asiassa ihan helvetin hyvä torjunta, aivan loistava.

– Kyllä meillä on tiedossa, että meidän täytyy raivata aika hyvällä tsydeemillä monta vastustajaa saman pelin aikana. Se on tiedossa, mutta se ei meitä pysäytä – ihan sama kuinka paljon istutaan.


Tästä puhutaan.
Daniel Cfir Levi - http://daniellevi.fi/

Ståhlhammar ja Jouhkimainen tiedetään

Ottelun puolivälissä KooKoon maalivahti Mikko Rämö jäi oululaishyökkääjä Tomi Ståhlhammarin jyrän alle. Rämö kieri maassa tuskissaan tovin, mutta hetken tauon jälkeen pystyi kuin pystyikin jatkamaan peliä. Ståhlhammar sai tilanteesta kaksiminuuttisen. Lehkosella oli tilanteesta selvä mielipide.

– Aika monta vuotta olen ollut koutsina ja voin sanoa, etten ole törkeämpää nähnyt! Ståhlhammar, en ole törkeämpää nähnyt. Se oli ihan selvä teurastusyritys.

– Onhan se ihan selvä, millä meitä yritetään saada pois tasapainosta. Mutta sitä varten on videot. Mehän tiedetään mihin suuntaan pelikiellot tulee, varmaan Rämölle.

K-Laserin numero 27 on tulevissa otteluissa merkitty mies. Näitä tilanteita ei kiihkeissä pudotuspelisarjoissa hevillä unohdeta.

– Nyt minä ainakin tiedän Ståhlhammarin nimen, Lehkonen puhisi.

– Nuo meidän jätkät ovat niin saatanan päättäväisiä tällä hetkellä, siellä on hyvä meininki. Se on vaan hyväksyttävä: tunnista tilanne ja eteenpäin, kouvolalaisluotsi intoutui filosofoimaan.

Toinen huomiota herättänyt pelaaja ottelussa oli Miikka Jouhkimainen. KooKoon romuluinen hyökkääjä kuumensi tunteita oululaisleirissä, ja hän saaneekin jatkossa samanlaista kohtelua kuin Ståhlhammar.

– Me tiedettiin Jouhkimaisen jo ennen tätä peliä, Laser-luotsi Mikko Manner kuittasi.

» Lähetä palautetta toimitukselle