Maaliskuussa tehtäväänsä nimetty päävalmentaja Jarno Pikkarainen pisti tuulemaan heti ensi töinään ja pelaajien motivaatio kartoitettiin tarkasti yksi kerrallaan. Jokaiselle jatkamisesta kiinnostuneelle tehtiin kerralla selväksi, että edelliskausilta Jami Kaupin alaisuudesta tuttu leppoisa meininki on enää muisto.
Muutamalle kokeneelle, mutta yleiseltä asenteeltaan heikommalle pelaajalle näytettiin suoraan ovea. Muilta kysyttiin jatkohaluista. Ne, jotka halusivat jäädä, lupasivat sitoutua täysillä kovaankin rääkkiin.
Kova kesärääkki näkyy jo kauden alkaessa: jokipojista on tullut urheilijoita. Pitkäaikaiset runkopelaajat ovat silminnähden laihtuneet, muutamien osalta puhutaan reilusti yli kymmenen kilon painonpudotuksesta. Jokaisen sopimuspelaajan piti jo toukokuussa juosta puolimaraton paikallisen juoksutapahtuman yhteydessä – jos ei paikalle joutanut, piti polkea sitäkin rankempi retki pyörällä.
Pikkaraisen keväinen tavoite urheilullisemmasta, nuoremmasta ja motivoituneemmasta joukkueesta on toteutunut. Jokainen on sitoutunut hommaan.
| lisää Pikkarainen: Mielessä aktiivinen joukkue
[lue lisää] Näin käy - tai sitten ei
[lue lisää] |
Kysymyksiä ja vastauksia
Kokonaan toinen asia on se, miten muutokset näkyvät kentällä. Joukkueen liikkuvuus ja fyysinen kunto on parantunut, mutta pelkkä ajokoirien treeniohjelma ei tee menestyvää jääkiekkojoukkuetta.
Kestääkö kevyempään ja vähemmän sitouttavaan harjoitteluun tottuneiden konkareiden motivaatio kevääseen asti, jos kaikki ei menekään nappiin? Mikä on ensimmäistä kauttaan Mestis-tasolla valmentavan Pikkaraisen auktoriteetti, jos joukkuehenki alkaa jostain syystä rakoilla? Onko Joensuussa opittu viime keväästä, jolloin homma karkasi lopulta pahasti päävalmentajan lapasesta?
Kysymyksiä on vielä paljon. Tähän mennessä tulleet vastaukset ovat joensuulaisittain lupaavia. Harjoituspelien perusteella näyttää nimittäin siltä, että Pikkaraisen aikana pelaamisen rakenne on muuttunut selkeämpään suuntaan ja samalla kauneusarvoista on siirrytty etsimään ensisijaisesti menestystä.
Menestyksekkäästi edenneissä harjoituspeleissä on ollut nähtävissä nopeutunut suunnanmuutospeli. Lisäksi joukkue pyrkii hyökkäämisessään suoraviivaisuuteen kulmissa pyörimisen sijaan. Kun on tilaisuus, keskeltä rynnistetään maalille ja kiekko toimitetaan viivytyksettä perään. Aina ei tarvitse pelata vapaata paikkaa takatolpalle, vaan rumempikin maali on tasan yhtä arvokas.
Reipas poika ja opiskelija
Hyökkäyspelin toimivasta rakenteesta kielii se, että harjoituspeleissä ylivoimapeli on kulkenut varsin mallikkaasti. Välillä on päästy jopa sinne takatolpalle, vaikka ryhmityksen täydentävä oikealta laukova pakki pitkään puuttuikin.
Se aukko täyttyi viikkoa ennen sarjan alkua, kun Jokipojat ja opiskelupaikan Joensuun yliopistosta saanut Jussi Savolainen pääsivät yhteisymmärrykseen sopimusehdoista. Toinen merkittävä lisä joensuulaispuolustukseen on NHL:ssäkin aikoinaan taitojaan kokeillut kanadalainen Luke Sellars.
Mikäli reippaana poikana tunnettu Sellars keskittyy pelaamiseen ja elelee vapaailtansa kiltisti myös synkimpinä ja pimeimpinä kuukausina, on hänellä mahdollisuus nousta sarjan kärkipuolustajaksi. Ainakin laukaus lähtee kovempaa kuin kenelläkään jokipojalla sitten Pavel Brendlin.
Ruotsiin suunnanneen Juho Kurosen paikkaajaksi Jokipojat sai pakistoonsa KalPasta Aku Pekkarisen. Kun runkopuolustajat Kurosta lukuun ottamatta jatkavat joukkueessa, on joensuulaisilla koossa selvästi aikaisempaa tasokkaampi puolustuskalusto. Ykkösvahdiksi siirtynyt Antti Ore saa eteensä miehistön, jonka takana pitäisi pystyä tasaisiin suorituksiin joka ilta.
Tuttu ykkösketju
Maalivahtipeliin Jokipoikien ei pitäisi kaatua, sillä tasaisen varmoista torjunnoistaan tunnetun Oren nuori aisapari Juuso Oinonen on esittänyt kauden alla niin ikään lupaavia otteita. Päävastuu on kokeneemmalla Orella, joten 19-vuotias Oinonen saa kehittyä rauhassa taustalla.
Hyökkäyksessä miehiä on viiteen ketjuun, mutta aivan terävimmän kärjen tasokkuus on pienoinen kysymysmerkki. Ykkösketjuna häärää Mestis-yleisölle esittelemättäkin tuttu Puruskainen-Ahtonen-Keränen, joka on pelannut pääosin yhdessä kohta puolenkymmentä vuotta.
Kakkosketjua johtaa liigajäiltä kotikaupunkiinsa palannut Henri Huohvanainen, joka Toni Mustosen kanssa pyrkii järjestämään tekopaikkoja maaliahneelle Matti Näätäselle. Harjoituspeleissä Näätänen on käyttänyt paikkansa tehokkaasti, joten paljon maailmaa ja seuroja kiertänyt hyökkääjä voi olla joukkueensa kovin maalipyssy sarjapeleissäkin.
Lähtökohdat Joensuussa ovat pääosin lupaavat eikä itsestään selviä heikkouksia ole. Kokonaisuus on kohtuullisen tasapainoinen ja kun seuran taustaorganisaatiossakin on tapahtunut kehitystä, kaikki mahdollisuudet aikaisempaa parempaan menestykseen ovat olemassa.
Ellei suuria ongelmia tule, niin pudotuspelit ovat itsestään selvyys. Kotietu sen sijaan vaatii koventuneessa kilpailussa jälleen kerran venymistä. Ainakin joukkueen luulisi olevan kunnossa heti syksyllä.
