Thrashersin kausi 2003-04 alkoi synkissä merkeissä, kun Dany Heatley ja Dan Snyder joutuivat auto-onnettomuuteen, jossa Snyder menehtyi. Heatley joutui pitkälle sairaslomalle. Siitä huolimatta, tai juuri siksi., kauden alku oli erinomainen. Pikkuhiljaa suunta kääntyi huonompaan ja lopulta pudotuspelipaikka jäi 13 pisteen päähän. Kaakkoisessa divisioonassa Atlanta oli kuitenkin toinen lopulta Stanley Cupiin yltäneen Tampa Bayn jälkeen.
Heatley poissa, mahdollisesti myös Kovaltshuk
Suuri muutos on tehokaksikon Ilja Kovaltshuk-Dany Heatley hajoaminen. Heatley halusi pois ja hänet myytiin Ottawaan vaihdossa Marian Hossaan ja Greg de Vriesiin. Kovaltshukilla ei ole vielä sopimusta. Nykyisen työehtosopimuksen mukaan hän ei saa pelata NHL:ssä, jos sopimusta ei ole syntynyt 1. joulukuuta mennessä.
Sitten kevään 2004 joukkueesta ovat lisäksi poistuneet muun muassa hyökkääjät Shawn McEachern, Randy Robitaille. Puolustus meni täysin uusiksi, sillä vakiomiehistöstä vain Garnet Exelby ja Andy Sutton ovat pysyneet joukkueessa. Joukkueen viime aikojen ykkösmaalivahdin Pasi Nurminen joutui lopettamaan polvivamman takia.
Hossan lisäksi joukkueeseen ovat liittyneet NY Rangersin ulosostama Bobby Holik sekä Jaroslav Modry, jonka kanssa sopimus tehtiin jo ennen työsulkua.
Lehtosen suuri mahdollisuus
Jonkun aikaa näytti siltä, että Thrashersillä olisi riveissään kolme suomalaismaalivahtia. Tilanne kuitenkin muuttui, sillä Jani Hurme ei läpäissyt lääkärintarkastusta, ja Nurmisen ura päättyi. Lehtosen taustatukena on Mike Dunham, joka toimi Nashvillen ykkösmaalivahtina seuran ensimmäisinä kausina.
Lehtonen pelasi edellisellä NHL-kaudella neljä ottelua voittaen ne kaikki. Mukaan mahtui myös nollapeli Floridaa vastaan. Viime kausi sujui Lehtoselta farmissa erinomaisesti. Chicago Wolves hävisi finaaleissa Philadelphia Phantomsille. Nyt tilanne ei ole läheskään yhtä helppo, sillä Atlanta ei kuulu etukäteen parhaiden joukkueiden joukkoon.
Huippupuolustajien puutteessa
Ennakkoasetelmissa Atlantan akilleen kantapää on puolustus, vaikka se uusiutuikin lähes täysin puolentoista vuoden aikana. Tunnetuin puolustaja on de Vries, vaikka ei kuulukaan tähtipelaajiin.. Hän on joka tapauksessa ainoa joukkueen puolustajista, joka on voittanut Stanley Cupin (Colorado 2001).
Vakiokalustoon kuuluvat myös Jaroslav Modry, Garnet Exelby, Andy Sutton sekä Niklas Hävelid. Joukkueen kahden vuoden takainen ykkösvaraus, Braydon Coburn yrittää myös mahtua kokoonpanoon. Sen sijaan viime vuonna varattu Boris Valabik palaa Kitchenerin junioriliigajoukkueeseen.
Vahvasti eurooppalainen hyökkäyskalusto
Heatleyn vaihtuminen Hossaan heikentää hyökkäystä hieman. Paljon suurempi isku on kuitenkin, jos edellisen NHL-kauden yksi kolmesta maalikuninkaasta, Ilja Kovaltshuk ei tee sopimusta.
Hossan lisäksi joukkue hankki riveihinsä kokeneet Bobby Holikin, Peter Bondran ja Scott Mellanbyn. Etenkin kahden viimeksimainitun parhaat vuodet ovat jo takana, mutta silti heistä voi olla hyötyä joukkueelle. Holik tuo joukkuelle tarvittavaa kokemusta mahdollisia pudotuspelejä ajetellen. Bondra tavoittelee tosissaan 500 maalin rajaa tällä kaudella, joka on 23 maalin päässä. Joukkueen uusi kapteeni Mellanby toimi samassa tehtävässä myös Floridassa ja tunnetaan hyvänä johtajana.
Vanhoista nimistä Patrik Stefan pelasi erinomaisen työsulkukauden Ilveksessä ja yrittää nyt nousua entistä paremmalle tasolle myös NHL:ssä, jossa hän on toistaiseksi tehnyt parhaalla kaudellaan vain 40 pistettä. Myös erinomaisessa pistetahdissa ennen loukkaantumisia ollut Marc Savard kuuluu joukkueen avainhyökkääjiin. Unohtaa ei sovi myöskään Slava Kozlovia, joka oli edellisellä kaudella Atlantan sisäisen pistepörssin kolmonen Kovaltshukin ja Bostoniin lähteneen Shawn McEachernin jälkeen.
Muita hyökkääjiä vakiokokoonpanossa ovat Serge Aubin, Jean-Pierre Vigier, Ronald Petrovicky sekä Brad Larsen. Jos joukkue tarvitsee tappelijaa, Francis Lessard täyttää sen paikan. Tommi Santala tullee keikkumaan jälleen NHL:n ja farmin välillä.
Auttaako Hartley?
Bob Hartley valmensi Coloradon Stanley Cupiin vuonna 2001, mutta ura Denverissä kääntyi laskuun pian sen jälkeen. Hartley ei ollut kauaa työttömänä ennen kuin Atlanta pestasi hänet. Thrashers on parantanut otteitaan Hartleyn aikana, mutta ei ole vielä onnistunut ottamaan askelta pudotuspeleihin. Hartleya pidetään kuitenkin yhtenä parhaista valmentajista.
Apuvalmentajina toimivat Steve Weeks ja Brad McCrimmon.
Ylivoima-apua Slovakiasta?
Edellisellä NHL-kaudella Atlantan ylivoima oli liigan toiseksi heikointa, kun taas alivoima liigan toiseksi parasta. Tulevalla kaudella ero tasoittunee, sillä Hossa ja Bondra tekivät toissa kaudella 14 ylivoimamaalia mieheen. Alivoimapeli voi silti pysyä erikoistilanteista parempana.
Slovakialaiset lienevät suuressa roolissa myös rangaistuslaukauskilpailuissa.
Jäävätkö pudotuspelit taas haaveeksi?
Atlanta on pelannut viisi kautta pääsemättä pudotuspeleihin. Muista tuoreimmista laajennusjoukkueista Nashville Predators pääsi pudotuspeleihin kuudennella, Minnesota Wild jo kolmannella kaudella. Atlantan lisäksi myöskään Columbusta ei ole vielä pudotuspeleissä nähty.
Stanley Cupista joukkue ei taistele tälläkään kaudella. Ensimmäinen askel joukkuelle olisi pudotuspelipaikka, mutta sekin voi olla kovan työn takana. Todennäköisimmin pudotuspelit jäävät niukasti haaveeksi. Omassa divisioonassaan Atlanta jättää taakse ainakin Washingtonin, ehkä myös Carolinan. Vahvistunut Florida voi yltää niukasti parempaan. Jos Kovaltshuk liittyy mukaan joukkueeseen, mahdollisuudet paranevat.
Seuraa heitä
Marc Savard
Teki 52 pistettä 45 ottelussa loukkaantumisten sotkemalla edellisellä NHL-kaudella. Nyt hänen täytyy näyttää, ettei se ollut vain sattumaa. Pienikokoinen sentteri sortuu joskus likaisiin otteisiin.
Patrik Stefan
Hienoa kautta Ilveksessä eivät varsinkaan tamperelaiset kiekkofanit unohda. Tiukempi tuomarilinja voi hyvinkin suosia häntä. Vuoden 1999 ykkösvaraus ei ole vielä onnistunut täyttämään odotuksia NHL:ssä.
Osa-alueiden parhaat
Paras kiekonkäsittelijä: Marian Hossa
Paras laukoja: Peter Bondra
Paras luistelija: Peter Bondra
Paras aloittaja: Bobby Holik
Paras taklaaja: Andy Sutton
Paras ärsyttäjä: Bobby Holik
Paras pelinrakentaja: Marian Hossa
Paras puolustava hyökkääjä: Bobby Holik
Paras hyökkäävä puolustaja: Greg de Vries
Enforcer/tappelija: Francis Lessard
MVP: Marian Hossa