Tapparaa nousu tasoihin viime minuuteilla ei lopulta lohduttanut, sillä ratkaisun ampui Jokereiden Mikko Silvennoinen upealla vedolla suoraan Sami Böhlingin voittaman aloituksen jälkeen, kun jatkoaikaa oli pelattu kaksi ja puoli minuuttia. Näin Jokerit otti ensimmäisen voittonsa sarjassa ja ainakin pitkitti ratkaisua. Seuraavan kerran ottelusarja on katkolla Tapparalle Helsingissä Pirkkolan jäähallissa tiistaina klo 18.30.
Helsingissä ratkaisua saatiin odottaa kauemmin, mutta se oli sitäkin dramaattisempi. Jatkoerä ei tuottanut tulosta, vaan nuorten pudotuspelien käytännön mukaan siirryttiin rangaistuslaukauksiin. Ratkaisu saatiin kahdeksannessa parissa JYPin Aki Hyypän ollessa ratkaisulaukauksessa onnistunut pelaaja. Näin toinenkin sarja on katkolla tiistaina, mutta tässä tapauksessa kotijoukkueelle. Jyväskylän ottelu alkaa myös tiistaina 18.30.
Tappara-Jokerit 2-3 ja. (0-1, 1-0, 1-1, 0-1), otteluvoitot 2-1
Otteluun lähdettäessä takana oli Tapparan lauantainen murskavoitto Hartwall-areenalla. Jokerit oli tästä selvästi sisuuntunut, mutta ei Tapparakaan takki auki peliin tullut. Hakametsässä nähtiin sangen monivaiheinen ja viihdyttävä kamppailu.
Ottelun alkuminuuteilla nähtiin molempien maalivahtien upeita torjuntoja. Tapparasta erottui edukseen erityisesti kaksikko Löfman-Hakala, joka onnistui järjestämään monta vaarallista paikkaa. Alkurynnistyksen jälkeen ottelu rauhoittui jonkin verran, ja vaikka tekopaikkoja syntyikin, niin niistä ammuskeltiin ohi.
Ensimmäinen maali näki päivänvalon, kun Jokereiden Tero Konttinen nousi vahvasti oikeasta laidasta keskelle ja nosti komeasti ylämummoon. Syöttöpisteen maaliin merkkautti yksi Jokereiden näkyvimmistä hahmoista tänään, Timo-Pekka Römpötti.
Tappara sisuuntui maalista ja painoi pelin Jokereiden päätyyn, mutta ilman tulosta. Pian nähtiin ottelun ikävännäköisin tapahtuma, kun vieraiden Esa Kivistö taklasi laidasta irti ollutta Anssi Salmelaa Tapparan vaihtoaition vierustalla siten, että tämä lensi pää edellä laitaan ja jäi virumaan jäähän joksikin aikaa. Neuvoteltuaan linjatuomarien kanssa päätuomari Marko Vepsäläinen napautti Kivistölle ottelurangaistuksen, mikä siis tarkoittaa vähintään yhden ottelun pelikieltoa ulosajon lisäksi. Jokereille paha paikka, sillä Kivistö on ollut pudotuspeleissä tärkeä pelaaja. Kaikeksi onneksi Salmelalle ei lopulta käynyt kuinkaan, ja muutaman minuutin huilin jälkeen mies oli valmis jatkamaan peliä. Tilanteessa kuumeni eniten yleisö, kun äänekkäimmät kilpahuutajat eivät olleet yksimielisiä siitä, oliko kyseessä neitimäinen filmaus vai törkeä sikailu.
Niin tai näin, Tappara ei juuri saanut tekopaikkoja viiden minuutin ylivoimansa aikana. Alkuun peli oli hyvin hermostunutta, ja omat syöttö purkivat tilanteen. Kun peli sitten saatiin juurrutettua alueelle, laittoi Jokeri-neliö hienosti jäätä peittoon laukausten eteen, eikä Hallikaiselle asti torjuttavaa juurikaan tullut. Jäähystä oli kulunut vajaa neljä minuuttia, kun Tapparan puolustusalueella tapahtui jonkinmoinen kontakti, ja kotijoukkueen Ilpo Salmivirta satutti itsensä. Kotiyleisö vaati tilanteesta rangaistusta, mutta sellaista ei tällä kertaa lopulta annettu. Loppuerän ajan vaikutti siltä, että pari loukkaantumisten kannalta läheltä piti -tilannetta vei parhaan terän pois kotijoukkueen pelistä.
Tappara tasoittaa, Tuokkola loistaa
Tapparan maalivahti Pekka Tuokkola pääsi esittelemään taitojaan toden teolla toisen erän alkupuolella. Noin viiden minuutin pelin jälkeen mies joutui vieraiden pyörityksessä venymään pariinkin upeaan tuplatorjuntaan. Kun Tuokkola piti Jokeri-rynnistyksen nollilla, pääsi Tappara lopulta iskemään. Aikaan 28.13 nähtiin tasoitus, kun Antti Jaatisen upea nousu juurrutti tilanteen alueelle. Vahva kulmavääntäjä Karri Akkanen antoi kiekon Niklas Mattssonille, joka puolestaan syötti viivasta pari metriä eteenpäin nousseelle Salmelalle. Tämän one-timer epäonnistui hieman ja lähti melko hitaana lepakkona kohti maalia. Tämä kuitenkin yllätti Hallikaisen täysin, ja kotiyleisö pääsi tuulettelemaan.
Maalin jälkeen Tappara sai aikaan huikean pyörityksen, joka kuitenkin katkesi kun Matti Hietakankaalle vihellettiin kaksiminuuttinen mailasta kiinnipitämisestä. Jokerien ottelun ensimmäinen ylivoima oli kauttaaltaan vaarallisen näköistä, mutta tuotti ainoastaan yhden maalipaikan, joka syntyi heti ylivoiman alkuun. Henrik Lahti purjehti kauniisti alueelle ja järjesti Dan Marklundille tekopaikan. Tuokkolan onnistui kuitenkin torjua sekä tämän ensimmäinen laukaus että vielä yritys paluukiekostakin.
Jäähyn päätyttyä nähtiin Tapparan painostusjakso, kun hyökkäyspään aloitusvoittoja tuli solkenaan. Huikea tilanne nähtiin, kun Mikko Smura nousi maalin takaa vapaasti maalille. Hän yritti kuitenkin ratkaisua yksin, vaikka toiselle tolpalle oli unohdettu vapaaksi Hakala. Hallikaisen onnistui peittää etukulma tilanteessa. Hieman tämän jälkeen Jokeri-puolustus töppäili keskialueella pahan kerran, ja Tappara pääsi hyökkäykseen kolmella nollaa vastaan. Hallikainen pelattiinkin nopeilla syötöillä täysin pihalle, mutta viimeinen mies ei onnistunut siirtämään kiekkoa takatolpalta tyhjiin, vaan tuhersi kiekon ohi maalin.
Loppuerä olikin sitten aina toisen joukkueen painostusta vuoron perään. Mukaan mahtui mm. Jokerien Lahden itselleen hienosti kikkailema läpiajo, joka päättyi Tuokkolan päähän osuneeseen nostoon. Tuokkola olikin Tapparan selkeä hahmo tänään - paitsi upeita torjuntoja, repertuaariin mahtui myös hyvää mailatyöskentelyä ja ennakkoluulotonta kiekon peliin toimittamista. Jokerit oli saada toisen erän lopulle maalin, kun hurja veto siniviivasta meni Tuokkolan torjunnan läpi ja putosi maaliviivalle. Siitä sen kuitenkin äkkäsi ensimmäisenä puolustaja, joka toimitti kiekon Tuokkolan alle.
Puolisen minuuttia ennen erän päätöstä Jokerien Mikko Silvennoinen otti todella typerän kiinnipitämisjäähyn hyökkäysalueella. Tätä seurasi Tapparan huikea pyöritys erän loppuun asti, ja laukauksia sateli Hallikaisen maalille siihen malliin että summerin soidessa tuntui siltä kuin kongi olisi pelastanut Jokerit.
Havaiji-kiekkoa ja dramatiikkaa
Jokerit sai pelattua hienosti jäljellä olevan alivoimansa pois kolmannen erän alkuun. Sen jälkeen nähtiin muutama hieno Jokereiden maalintekotilanne. Hieman ennen erän puolta väliä nähtiin varmastikin valmentajien kauhuksi parin minuutin "Havaiji-kiekkovaihe". Vuoron perään nähtiin puolittaisia läpiajoja ja selkeitä 2-1-tilanteita molempiin päihin, mutta ratkaisijat vetivät järjestään maalista ohi. Hallikaisen tähtihetkiin kuului Salmivirran läpiajon torjuminen erän puolessa välissä.
Jokerit pääsi yrittämään ylivoimalla, kun Tero Myllyoja joutui rikkomaan hienosti läpi murtautunutta Jokerien Jukka Kalliota. Ylivoimalla ei järin vaarallisia paikkoja nähty, ja se päättyi siihen että vieraiden oma syöttö viivaan napsahti suoraan jäähyaitiosta kentälle astuvan Myllyojan lapaan. Tämä pääsi läpiajoon, mutta Hallikainen torjui puolustajan tulisen vedon.
Aikaan 55.06 Tapparan isokokoinen Karri Akkanen taklasi Marklundia siten, että tämä jäi jäähän makaamaan. Tällä kertaa tuomariston ratkaisu oli Akkaselle 2+10 minuuttia päähän kohdistuneesta taklauksesta. Jäähyn aikana paras paikka tuli kuitenkin Tapparalle, kun vieraiden rännisyöttö omassa päässä tuli suoraan Petri Kontiolan lapaan. Hallikainen kuitenkin torjui tämän vedon.
Jäähy siis tuli ja meni, mutta sen jälkeen Jokerit iski. Arsi Piispanen murtautui hurjalla raivolla maalille, ja onnistui vielä kaatuessaankin antamaan hienon syötön aivan Tuokkolan edestä Römpötille, joka nosti Jokerit 1-2-johtoon vain 2.27 ennen päätössummeria.
Tappara oli kuitenkin päättänyt, että helpolla ei luovuteta, ja laittoi armottoman rallin päälle. Jokereita johtoasemassa pelaaminen selvästi kipsasi, ja joukkue tyytyi roiskimaan pitkiä kiekkoja. Lopulta ottelusarjan Tappara-hahmoksi noussut Salmivirta sai ensin kiekon maalin edessä, mutta laukoi hiuksenhienosti ohi. Kiekko päätyi viivaan, josta Samuli Suhonen tykitti sen kohti maalin edustalla ollutta armotonta maskia. Salmivirta pääsi ohjaamaan, ja huudatti kotiyleisöä toden teolla napauttamalla kiekon verkon perille. Näin peli oli tasan vain 55 sekuntia Jokereiden johtomaalista. Näissä numeroissa siis päädyttiin jatkoajalle.
Aloitus on erikoistilanne
Jatkoerässä nähtiin molempien joukkueiden loistavia tilanteita. Hallikainen piti Jokerit mukana pelissä torjumalla pari pahaa tilannetta. Vastaavasti Tapparan Ville Mäntymaa oli lahjoittaa vieraille ratkaisun, kun hän tunaroi kiekon omalla alueella Marklundille. Mäntymaan onnistui kuitenkin itse paikata tilanne loistavalla heittäytymisellään, joka esti Marklundia laukomasta. Marklund ajautui maalia päin, ja se siirtyi pois paikoiltaan.
Mitenkäs se vanha hokema menee: jääkiekossa on niin paljon "erikoistilanteita" (ylivoimat, alivoimat, erän alut, erän loput, maalien jälkeiset vaihdot, jne. jne.) että jos ne otetaan pois ei jäljelle jää juuri mitään. Yksi slogan on, että aloitus hyökkäyspäässä on aina erikoistilanne. Kun ottelua oli pelattu 62.36 näytti Jokerit, että näin todella on. Sami Böhling voitti aloituksen 100-0, ja Mikko Silvennoinen otti pari potkua eteenpäin ja tykitti mielettömän kudin aivan putken juureen takayläkulmaan. Kiekko jäähän, bang, game over. Tuokkolalla ei jäänyt moiseen vetoon minkäänlaista sanan sijaa.
Näin Jokerit otti selkä seinää vasten todella arvokkaan pakkovoiton, ja pitkitti ratkaisua vähintään yhdellä ottelulla. Joukkue tulee varmasti seuraavassa ottelussaan Helsingissä lujaa päälle, sillä onhan heillä edelleen mahdollisuus sarja kääntää. Mikäli Jokerit pystyy kotonaan voittamaan, ovat paineet viidennessä ottelussa Tapparalla. Mielenkiintoiseksi siis menee - tiistaina jatketaan.
Toimittaja: Ilkka Virjo
HIFK-JYP 2-3 rl. (0-1, 1-1, 1-0, 0-1), otteluvoitot 1-2
HIFK:n ja JYPin sarjan kolmanteen otteluun lähdettiin tasaisista lähtökohdista, sillä kumpikin joukkue oli voittanut aikaisemman kotiottelunsa selvästi. Välieräsarjan kolmas ottelu pelattiin päällekkäisvarauksen takia Helsingin Jäähallin harjoitushallissa. Pienen kaukalon ja matalien pleksien kentän ottelu olikin ehkä tavallista sekavampaa kiekkoa.
Ottelun ensimmäisillä minuuteilla kummankaan joukkueen oli vaikea saada luottoa maalintekotilanteita. HIFK sai paremmin otetta pelistä hieman ennen erän puoltaväliä, ja sai kahdessa perättäisessä vaihdossa aikaan vaarallisen näköiset kasat JYPin Aleksis Ahlqvistin maalille.
Ottelun luonne muuttui kuitenkin, kun IFK:n puolustaja Timo Seppänen joutui ottamaan rangaistuksen koukattuaan JYPin ykköstakatukkaa Jouni Virpiötä. JYP ei saanut maalia aikaan varsinaisen jäähyn aikana, mutta heti sen umpeutumisen jälkeen. Nuori Miika Lahti pääsi hässäkän jälkeen survomaan kiekon Aku Limnellin maaliin. Myös IFK sai ottelun ensimmäisessä erässä kiekon maaliin, mutta liian myöhään, sillä ottelun tuomari Aleksi Rantala oli ehtinyt viheltää pelin poikki ennen maalia.
Ottelun toisessa erässä nähtiin kaksi maalia. Erän ensimmäinen puolisko oli JYPin selvää hallintaa, ja IFK onnistui roikkumaan mukana vain juuri ja juuri. Erän puolivälin jälkeen IFK onnistui tasoittamaan, kun Eetu Holman kova poikittaissyöttö kimposi ottelun puolustajan paikalta aloittaneen Tommi Heinosen säärestä ohi Ahlqvistin.
IFK:n siirtyminen takaa-ajajasta tasoihin ei kuitenkaan kestänyt kauaa. JYP siirtyi uudelleen johtoon toisen erän viimeisellä minuutilla Aki Hyypän voittaman hyökkäyspään aloituksen jälkeen, kun Tuomo Laukkanen laukoi nopeasti laukauksen joka leijaili ohi Limnellin IFK:n maalin ylikulmaan.
Ottelun kolmannen erän käsikirjoitus oli selkeä. JYP puolusti ja IFK yritti päästä tasoihin. JYPin keskialueen tukkiminen onnistuikin erittäin hyvin aina aivan pelin loppuhetkille saakka. IFK ei sai aikaan kolmannessa erässä ainoastaan yhdeksän laukausta kohti Ahlqvistia. Yksi niistä tuotti kuitenkin tulosta kun Eetu Holma ja Pasi Salonen pelasit vapaan paikan Lennart Petrellille maalin kulmalle. Tasalukemissa 2-2 päädyttiin siis jatkoajalle.
IFK:n valmennusjohto kuormitti jatkoajalla surutta avainpelaajiaan, sillä kaksi ensimmäistä hyökkäysketjua pelasit ensimmäiset kuusi minuuttia jatkoerästä. Samaan aikaan JYP rullasi tasaisesti kaikkia kentällisiään. Jatkoajalla nähtiin myös jyväskyläläisten kannalta harmillinen tilanne, jossa IFK:n Lennart Petrellin raju taklaus loukkasi JYPin maajoukkuepuolustaja Erkka Leppästä, joka joutui poistumaan kättään pidellen kaukalosta.
Molemmilla joukkueilla oli maalipaikkansa jatkoerän aikana. IFK sai Lennart Petrellin johdolla paikkoja erän alkupuolella ja lopussa JYP sai monta pahaa laukausta kohti Limnelliä, mutta edes IFK:n väärästä vaihdosta saama rangaistus ei tuottanut maalia.
Vuorossa olivat siis rangaistuslaukaukset.
Rangaistuslaukauksien alussa maalit olivat kortilla. Ensimmäisenä maalinteossa onnistui vasta JYPin viides laukoja Valtteri Tenkanen. Ensimmäinen viiden setti ei kuitenkaan tuonut tulosta sillä myös IFK:n Jermu Porthen onnistui pakkoraossa. Rankkareita jatkettiin pareittain kolmansiin laukojiin asti, jolloin IFK:n Eetu Holman valelämäri ei purrut, mutta JYPin Aki Hyyppä laittoi kiekon hienosti yläputken alle ja ratkaisi kolmannen ottelun jyväskyläläisille.
JYP | HIFK | ||
---|---|---|---|
Tuomo Laukkanen | - | Eetu Holma | - |
Turo Asplund | - | Harri Hautajoki | - |
Aki Hyyppä | - | Pasi Salonen | - |
Jouni Virpiö | - | Lennart Petrell | - |
Valtteri Tenkanen | + | Jermu Porthen | + |
HIFK | JYP | ||
Harri Hautajoki | + | Valtteri Tenkanen | + |
Jermu Porthen | + | Tuomo Laukkanen | + |
Eetu Holma | - | Aki Hyyppä | + |
Toimittaja: Mikko Vuori
Aiemmat jutut A-juniorien pudotuspeleistä:
13.3. Toinen välieräpäivä: Tappara vie sarjan katkolle, JYP tasoittaa
11.3. Tappara ja HIFK voittoihin A-nuorten välierissä
8.3. Tapparan ja Jokerien A-juniorit välieriin
7.3. A-junioreissa kaikki ottelusarjat jatkuvat sunnuntaina
4.3. Toisella puolivälieräkierroksella tasoiteltiin voittoja