Astashenko pelasi Tapparaa vastaan toisen ottelunsa Ilveksen paidassa ja sai ensimmäisen tilastomerkinnänkin, kun teki Ilveksen toisen maalin.
– Ei ole ihan helppo tilanne tulla joukkueeseen, heti ensimmäinen peli ja sitten pitkä tauko, mutta on onnistunut mielestäni ihan hyvin.
Astashenko on pelannut nyt kaksi ottelua ja vielä on neljä ottelua jäljellä ennen kuin hänen jatkostaan päätetään.
– Näillä näytöillä minä haluaisin pitää hänet, mutta katsotaan nyt ne loputkin pelit.
Latvialaispuolustajan tilanteeseen vaikuttaa paljon myös erään 985 NHL-ottelua pelanneen puolustajan mahdollinen saapuminen Ilves-paitaan. Lumme on lähiaikoina luvannut ilmoittaa, tuleeko vai ei.
– Minulla ei ole mitään tietoa Lumpeen tilanteesta, Sykora vastasi.
Enemmän kuin puolustajaa, Ilves kaipaisi Sykoran mielestä hyökkääjää. Hyökkäyskalusto ei leveydellään häikäise, se tuli karmaisevasti esiin kun Erkki Rajamäki puuttui kaukalosta.
- Kansalaisuudella ei ole väliä, kunhan työmoraali olisi kunnossa, listaa Sykora kriteerejä uudelle vahvistukselle.
Hlavacka pyysi itse siirtoa
Ilvekseen viime kesänä kovalla kohulla tullut tsekkipuolustaja Martin Hlavacka ei osoittautunut sen tasoiseksi pelaajaksi, jota hänestä odotettiin ja mies siirtyikin ennen joulutaukoa Venäjälle.
- Hän ei saanut tarpeeksi jääaikaa, eikä ollut tyytyväinen rooliinsa. Hän sai jo kesällä tarjouksen Venäjältä ja nyt kesken kauden tuli uusi. Martin itse pyysi siirtoa, valoitti Sykora taustoja.
Hänellä oli myös selkeä käsitys miksi peli SM-liigassa ei sujunut.
– Martin on Tsekin liigassa tottunut hyökkäysvoittoiseen rooliin ja joutui täällä pelaamaan enemmän varmistavaa roolia. Odotukset olivat kovat molemmin puolin ja kun peli ei lähtenyt sujumaan kuten pitäisi, niin alkoi tulla.
Radim Kucharczyk siirtyi Extraliigaan joulutauon aikana. Hänenkään tehot eivät olleet ihan sitä luokkaa mitä odotettiin.
– Radim oli maalintekijä, mutta ei saanut maaleja. Tokikaan tilastot eivät kerro koko totuutta, Sykora analysoi.
Kucharczykissä oli paljon hyvääkin. Vaikka mies pistettiin vilttiketjuunkin, niin asenne oli joka tilanteessa hyvä.
– Vauhti ja taito olisi riittänyt SM-liigaan, mutta pelityyli täällä ei sovi hänelle ja voimaa ei ole tarpeeksi.
Monet vertasivat Kucharczykiä Ilveksen viime kauden tsekkihyökkääjiin Valaan ja Korhoniin, jotka epäonnistuivat pahasti. Myös Sykora näkee jotain samoja elementtejä.
– En nähnyt Valan ja Korhonin pelaavan täällä, joten on vaikea arvioida heidän tilannettaan, mutta heillä ja Radimilla ei ollut paljoa kokemusta edes Extraliigasta, joten muutos SM-liigaan taisi olla liian kova.
Marek Vorel on Sykoran mielestä parantanut koko ajan otteitaan.
– Hän on pelannut viime aikoina paremmin, häviää voimassa, mutta on taitava ja tekee hyvin peliä.
Tapparaa vastaan Vorelilla oli kaksi hyvää maalintekopaikkaa ylivoimahyökkäyksistä. Varsinkin toisessa tilanteessa Tapparan maalivahti Sasu Hovi oli sijoittunut täysin väärin, mutta Vorel ei katsonut mihin ampui.
– Yksi maali niistä tilanteista olisi saattanut ratkaista pelin kokonaan meille ja olisi myös vapauttanut Vorelin omaa peliä.