Molempien joukkueiden otteet ennen maajoukkuetaukoa eivät juuri päätä huimanneet. Neljästä viimeisestä ottelusta IFK saalisti kaksi pistettä ja Ilves vain yhden. Sitä ennen ottelut olivatkin sujuneet paremmin molemmilta joukkueilta, eivätkä viime kauden alisuorittajat ole enää kilpailleet liigan jumbosijoista.
Sarjataulukossa Ässät meni viimeisen ottelun säälipisteellään ja maalieron turvin ohitse IFK:sta. Näin IFK on taulukossa sijalla kaksi. Ilveksen alkukauden sijoitukset ovat olleet parempia kuin miltä nyt näyttää seuran ollessa kahdeksantena. Tosin liiga on nyt niin tasainen, että muutamalla voitolla siirtyy hetkessä kolkuttelemaan kärkisijoituksia.
IFK:lla maalinteko-ongelmia
IFK on viimeisissä neljässä ottelussaan onnistunut tekemään yhteensä neljä maalia, kun vastustaja on onnistunut maalinteossa kolmetoista kertaa. Paljon on siis petrattavaa, jotta jatkossakin IFK voi tuuletella liigan kärkisijoilla.
Keskeistä hyökkäyspäässä on maskin tekeminen ja se ikuinen virsi, leveys. Leveyttä pitää löytyä joukkueesta paljon enemmänkin, kuin vain muutamalta huippupelaajalta. IFK:n entisten nuorten on aika ottaa vastuuta tai muuten kutsuu maakunta. Ville Viitaluoma ja Carlo Grünn liittyivät maajoukkuetauon alettua jälleen IFK:n vahvuuteen. Näin peliaika on varmasti kuitilla ja siitä saa todellakin taistella, että saa punapaidan päälleen pukea.
Jännittävää IFK:n viime otteluiden pistepörssiä tutkiessa on se, että neljäntenä on paljon parjattu Martin Spanhel. Spanhelin tehot ovat olleet 19 ottelussa 2+7=9 eli mies on joukkueen sisäisessä pistepörssissä viidentenä jättäen jälkeensä kaikki IFK:n hyökkääjäkasvatit, edellään vain ykköskentän pelurit ja puolustajien pistepörssin kakkonen Toni Söderholm.
Puolustuksen osalta IFK sai petrattua hyvin viimeisessä ottelussaan, jossa se onnistui pelaamaan nollapelin Dave Stathoksen johdolla. Stathoksen otteet ovat ailahdelleet liikaa lähiotteluissa ja tiettyä varmuutta tarvitaan tulevaisuudessakin.
Nollapelin hienoutta lisää se, että IFK:n liideripakki Jere Karalahti oli ottelusta sivussa pelikiellon vuoksi. Vielä sunnuntaina Suomi-Ruotsi-ottelun jälkeen Karalahti kertoili kaipaavansa hieman lepoa ja sitä mies saakin liigan kurinpitäjän Jarmo Muukkosen mätkäistyä Karalahdelle kahden ottelun pelikiellon Tapparan Sami Venäläisen telomisesta. Karalahti lepäsi ensimmäisen ottelunsa jo Lukkoa vastaan ja näin mies nähdään jäällä jälleen torstain paikallispelissä Jokereita vastaan.
Ilveskin kaipaa leveyttä
Ilveskään ei ole juuri viime otteluissaan maaleilla juhlinut, sillä se on onnistunut maalinteossa vain kuusi kertaa neljässä viimeisessä ottelussaan. Viimeisin voitto on liigajumbo Pelicansista, joka silloin kulki vielä sammutetuilla valoilla.
Ilveksen tilanteesta kertoo tällä hetkellä se, että kolmosketjun miehet ovat lähes viimeisen kuukauden ajan hoitaneet maalinteon vanhojen tähtien surffatessa kadotuksen rajamailla. Cory Murphy kantaa edelleen joukkueensa kultakypärää, vaikka ei ole tehnyt pistettäkään sitten lokakuun 16. päivän. Sama on tilanne Vesa Viitakoskella, jonka viimeinen pörssimerkintä on samalta päivältä.
Vielä enemmän yössä on ollut kauden hyvin aloittanut Tampereen Harkins, Raimo Helminen. Mies on Ilveksen sisäisessä pistepörssissä toisena tehoilla 3+11=14, mutta on viimeksi saanut nimensä pistetilastoon 14.10.2003 JYPiä vastaan, kun Ilves pieksi ensimmäisessä erässä taululle lukemat 6-1. Missä siis ovat Raipen tehot, nyt niitä kaivataan todella paljon.
Positiivisia merkkejä Karjala-turnauksessa esittivät varsinkin Erkki Rajamäki, jonka maajoukkuedebyytti oli erittäin onnistunut. Toinen onnistuja oli Venäjää kahdella osumallaan kurittanut Toni Dahlman. Molemmat pelaajat ovat kaiken lisäksi helsinkiläistä alkuperää, joten intoa näyttää varmasti riittää, katsomossa kun tuttuja varmasti istuskelee. Rajamäki pelaa entistä seuraansa vastaan, jossa peliaikaa ei löytynyt ja Dahlman vanhaa vastustaan.
Miten käy?
Tällä kertaa ottelun tulosta tai edes voittajaa on todella hankalaa veikata. Molemmilla joukkueilla on ollut monta maajoukkueissa huhkinutta pelaajaa, eikä se varmasti ainakaan paranna ottelun tasoa. Toisaalta nyt osa pelaajista on päässyt hieman lepäämään, vaikka varmastikaan mitään lepolomaa tauko ei ole joukkueille luonut.
Tiukka kamppailu siis tulossa ja mielenkiintoa herättävät siis Ilveksen paidassa kentälle luistelevat ex-helsinkiläiset ja kamppailu liigan parhaan syöttäjän tittelista Raimo Helmisen ja Brett Harkinsin välillä. Tällä hetkellä Harkins vielä johtaa, mutta Raipella on nyt hyvä hetki ottaa etumatkaa kiinni.
Lisäksi ennen ottelua palkitaan Timo Pärssinen lokakuun parhaana pelaajana pronssisella Kanada-maljan kopiolla.