Taistelu paikasta auringossa

LIIGA / Ennakko
Onnistuuko HIFK:lta maalinteko torstaina paremmin kuin edellisessä ottelussa?
Kuva © Tomi Hänninen
Nousukuntoinen Helsingin IFK ja piristynyt Rauman Lukko ottavat yhteen tänään Nordenskiöldinkadulla. Jännitystä iltaan tuo se, että joukkueet taistelevat samoista sijoituksista runkosarjassa. Pitääkö IFK:n kotitaika vai tuoko Lukon kova joukkuepeli voiton raumalaisille?

Helsingin IFK:lla on ennen maajoukkuetaukoa kolmen viikon peli edessä. Tiistaina HIFK kävi häviämässä HPK:lle Hämeenlinnassa ja tänään vastassa on toinen samoista sijoista taisteleva joukkue. Tämä viikko on joukkueelle elintärkeä kamppailussa kuuden joukkoon pääsemisestä.

Raimo Summasen tulo on muuttanut joukkueen peliä radikaalisti. Aiemmin viivelähtöihin ja jätön jättöihin perustunut peli on saanut uuden muotin ja uutta puhtia. Nyt joukkue rakentaa hyökkäyksen nopeasti ja kiekko viedään nopeasti vastustajan päätyyn. Vielä pelitapa ei kuitenkaan täysin joukkueen selkärangassa ole, sen näytti tiistainen HPK-peli, jossa joukkue joutui suuriin vaikeuksiin Kerhon antaessa kovaa painetta HIFK-puolustukselle.

Rauman Lukko on saanut valmistautua ja harjoitella tätä ottelua jo lauantaista lähtien. Lukon menetettyä tanskalaiset NHL-apunsa odotettiin joukkueen tippuvan sarjataulukossa. Päinvastoin on kuitenkin käynyt. Petri Vehanen on laittanut luukut kiinni ja uusia vastuunkantajia on noussut esiin. Liekeissä on ollut varsinkin Jerry Ahtola, joka kuuluu valmentaja Risto Dufvan luottopelaajiin.

Pienten marginaalien peli

Odotettavissa on tiukka ja vähämaalinen ottelu. Edellinen ottelu Raumalla päättyi vasta pitkäksi venähtäneen rangaistuslaukauskilpailun jälkeen HIFK:n voittoon. Sen jälkeen paljon on muuttunut, mutta tänäänkin on tasainen ja mielenkiintoinen vääntö luvassa. Siitä pitää huolen se, että molemmat joukkueet pelaavat paikasta auringossa eli kuuden joukossa.

HIFK:lta esille on noussut viime otteluissa ykköskenttä, jossa keskellä taituroi Markus Granlund, laidoillaan Mika Hannula ja Ville Peltonen. Ketju on ollut selvästi HIFK:n parasta antia. Varsinkin Hannulan tulo on tuonut vauhtia joukkueen peliin.

Lukon puolelta harmaita hiuksia HIFK-puolustukselle aiheuttaa Teemu Nurmen ja Ahtolan hyvä vire. Justin Azevedo on ollut koko kauden hyvä ja varsinkin ylivoimalla mies on vaarallinen. Taisto tolppien välissä Joni Ortion ja Vehasen välillä on tiukka, ja se, kummalla on parempi ilta voi ratkaista voiton.

HIFK:lta poissa ovat Iiro Pakarinen, Eero Somervuori ja Corey Elkins, lisäksi Kimmo Kuhdan ja Martti Järventien pelaaminen on epävarmaa.

Lukolla niin ikään poissaolijoiden lista on pitkä. Poissa ovat Jussi Pesonen, Janne Keränen, Lauri Tukonen, Josef Straka ja viimeisimpänä joukkoon liittynyt Tommi Kovanen. Ryan Caldwell siirtyi Saksaan Lukko-puolustuksesta, ja teki tilaa uudelle vahvistukselle Milan Jurcinalle.

Seuraa Heitä

Mika Hannula #51 |

Laitahyökkääjä

Bluesista HIFK:n riveihin siirtynyt Hannula on pelannut IFK:n paidassa neljä ottelua ja iskenyt tehot 3+3. Onko lisää luvassa torstaina?

Jerry Ahtola #28 |

Laitahyökkääjä

Lukkoon loppukaudeksi siirtynyt Ahtola on myös pistänyt pistetiliään uuteen uskoon. Löytyykö hyökkääjästä taistelupari Hannulalle pisteiden valossa?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

HIFK M S P
1.Ville Peltonen 3 3 6
2.Mika Hannula 3 3 6
3.Markus Granlund 1 3 4
4.Joakim Eriksson 1 3 4
5.Ilari Melart 0 3 3
Lukko M S P
1.Justin Azevedo 4 3 7
2.Jerry Ahtola 3 3 6
3.Teemu Nurmi 1 4 5
4.Tommi Kovanen 0 3 3
5.Harri Tikkanen 1 2 3

» Lähetä palautetta toimitukselle