Viasatin kolumnisti Esko Seppänen ja Jatkoajan Miika Arponen ovat sitkeän pihvin äärellä. Puhvelinliha ei ota maistuakseen tälläkään kaudella. Itse asiassa koko organisaation läsnäolo on yhtä tyhjän kanssa.
Seppäsen tehtäväksi osoittautui se, että hän argumentoi otsikon kysymykseen puoltavin perustein. Arponen puolestaan näkee asioiden valoisamman puolen.
Jatkuva epäonnistuminen on huippu-urheilussa ammattitaidottomuuden käyntikortti. NHL:ssä ei mitata onnea, draivia, "tekemisen meininkiä", vaan osaamista ja sitä kautta ainoastaan tulosta. Valmentajat saavat kenkää, pelaajat bussilippuja farmiin, pelaajatarkkailuosasto menee tarvittaessa vaihtoon. Mutta organisaatiolla on ikuinen vapaalippu NHL-karkeloihin mukaan niin kauan kuin raha liikahtaa edes jossain määrin johonkin ilmansuuntaan.
Buffalo Sabres on juuri nyt modernin NHL-ajan kenties heikoin joukkue. Viime vuoden yltiösurkeat rajat olivat näemmä tehty rikottaviksi, sillä puhvelilauma on todella tuonut tässä mielessä parastaan pöytään. Sabres on ollut vuosien mittaan huvittava puuhalauma, mutta nyt irvailukin on sonnustautunut surupukuun. Koko NHL-perhe on herännyt siihen tosiasiaan, että bisnes itsessään näyttää niin heikolta kuin sen onnettomin lenkkinsä. On nimittäin ristiriitaisen hankalaa myydä Steven Stamkosin yläkulmalaukauksia, kun vieressä Buffalon pojat opettelevat sitomaan luistimennauhojaan.
Keskustelin kesällä suomalaisen NHL-pelaajan kanssa runkosarjan ottelukaaviosta. Hän myönsi, että on olemassa pelipäiviä, matkustuspäiviä ja sitten on olemassa erilliset pelailupäivät Buffaloa vastaan. Tämä sai pohtimaan asioita useammaltakin kantilta: Miksi urheilullista menestystä ei vaalita NHL:ssä minkäänlaisen alarajan voimin? Kuka huomaisi, mikäli Buffalo jatkaisi sesonkiaan ensi maanantaina AHL:n puolella? Ja juuri tämä on se merkittävin ongelmakohta, sillä Buffaloa ei jäätäisi edes kaipaamaan.
Tilanne on muiltakin osin joko sairas tai irvokas. Suurimmat pelaajainvestoinnit kroolaavat dollaripinojen keskellä jossakin Kroatiassa. Eturivin maalivahti päästetään lähtemään muualle. Kokoonpanossa ei ole yhtäkään viihde-lähtökohtaista vetonaulaa. Bisnes ei rullaa, peli on puuduttavaa, organisaation läsnäolo puolestaan on yhtä tyhjän kanssa. Eli miksi Buffalo Sabres ylipäätään on mukana NHL-karavaanissa? Syitä löytyy vuosi vuodelta vähemmän.
Ei tietenkään pitäisi. Buffalo Sabreshän on tulevaisuuden dynastia. New Yorkin osavaltion pohjoisosassa Niagaran putousten tienoilla nostellaan kannua seuraavan kymmenen vuoden sisään. Enkä puhu nyt AHL:n voitosta jaettavasta Calder Cupista.
Häviämisen strategiasta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta osaavissa käsissä sellaisella luodaan menestyvä NHL-joukkue. Edmontonissa on yritetty vastaavaa heikolla menestyksellä, mutta Sabresin GM Tim Murrayn touhu näyttää ainakin toistaiseksi huomattavasti vahvemmalta.
Sabresilla on nyt jo kasassa lupaava runko tulevaisuutta ajatellen, ja tämän kauden kyntämisen jälkeen siihen runkoon isketään kirsikka kakun päälle. Kirsikan nimi on vielä auki, mutta oli se sitten Connor McDavid tai Jack Eichel, niin Sabres saa hyökkäykseensä Johtajan isolla J:llä.
Kuten jo mainitsin, Edmonton Oilers ei ole häviämisen strategiassaan onnistunut, mutta erityisesti superlahjakkuuksien ikäluokkien kohdalla lopputulokset ovat pääsääntöisesti päinvastaisia.
Kaudella 1983-1984 varaustilaisuudessa oli tarjolla pääpalkinto nimeltä Mario Lemieux. New Jersey Devils ja Pittsburgh Penguins pelasivat molemmat yhdet NHL-historian surkeimmista kausista. Viimeiseksi jäi Penguins, lopputulos? Lemieux nosteli kapteenina Stanley Cupia vuosina 1991 ja 1992.
Sama joukkue teki saman tempun toistamiseen 20 vuotta myöhemmin. Penguins sijoittui viimeiseksi ja varasi ensin Jevgeni Malkinin ja vuotta myöhemmin suosiollisen (painotetun) arvonnan myötä erään Sidney Crosbyn. Lopputulos? Crosby nosteli kapteenina Stanley Cupia vuonna 2009.
Tänä vuonna tarjolla olevat McDavid ja Eichel menevät lahjakkuusmittarilla samaan kategoriaan Crosbyn kanssa. Tällaisia lahjakkuuksia ei tule tarjolle kovin usein.
Sabres olisi toki voinut myös tahkota alemman keskitason joukkueella kymmenen vuotta ja olla saavuttamatta mitään. Toinen vaihtoehto on pakata joukkue täyteen lahjakkuutta ja rakentaa tuleva huippujoukkue.
Niin, minäkin valitsisin tuon jälkimmäisen vaihtoehdon.
