Ei tietenkään ole. Yksittäiset loukkaantumiset tai vastoinkäymiset eivät tee siniseen organisaatioon kesää tai talvea. Jarmo Kekäläinen on kuin kvanttifysiikan professori ammatissaan. Hän toteuttaa tiettyjä erinomaisuuden ja säntillisyyden jatkumoja, jotka eivät jätä sattumalle tai kokeilemiselle sijaa.

Kekäläinen ei ole julkisuuteen päin räiskyvä persoona tai suuren median lemmikki. Hänestä on hankalaa höylätä tietosiivuakaan irti, sillä Kekäläinen haluaa pitää joukkonsa täydellisessä tasapainossa ja harmoniassa. Tämä on toimintatapa, jolla Kekäläinen suojelee omiaan. Esimerkkejä ei tarvitse hakea Jokereita kauempaa. Blue Jackets on tällä haavaa kuin GM:nsä ryhdikäs peilikuva. Altavastaaja, aina valmistautunut, otsikoiden ulkopuolella. Se sopii mitä parhaiten Kekäläisen ja Columbus-lätkäylpeyden pirtaan.

Otsikon kysymys viittaa kuitenkin voimakkaasti Nathan Hortonin tilanteeseen. Kekäläinen löi Bruinsin Cup-mestarihyökkääjälle 7 vuoden ja parin metrin pinon sadan taalan seteleitä pöytään. Kriitikot arvioivat tuolloin, että Kekäläinen halusi vain ampua haulikolla saluunan kattoon ja tehdä läsnäolonsa selväksi. Oli tiedossa jo tuolloin, että Horton ei pysy kasassa pitkän uran mitassa. Hän oli Bostonissa kerrassaan mahtava duunariketjun ratkaisija, mutta oliko hän missään vaiheessa realistinen johtajatyyppi ottamaan sinitakkeja reppuselkäänsä.

Vain Kekäläinen tietää, miltä pohjalta ja millä tietomäärällä Horton haalittiin pieneen underdog-organisaatioon. Vai oliko kyseessä sittenkin vain statement, joka saikin mennä osittain PR-budjettiin. On äärimmäisen valitettavaa, mitä Hortonin olkapäälle ja selälle on tapahtunut jättisopimuksen jälkeen, mutta nämä asiat eivät saa vavisuttaa Kekäläisen leiriä suuntaan tai toiseen.

Vaikka Kekäläisen legioonan tilanne vaikuttaa paikoin turbulenttiselta, on kyseessä jälleen itäisen konferenssin playoff-joukkue. Vahva joukkueenjohto, täsmällinen valmennus, ohuesti tähtivoimaa, mutta sitäkin enemmän sitoutumista. Tästä syystä Blue Jackets on täysin oikealla raiteella.