19-vuotias Nathan MacKinnon nakutti Patrick Royn siipien alta pöytään peräti 24 maalin tulokaskauden. Myötätuulijoukkue, nousukasjunnu sekä timanttinen yllättäjäasema. Kaikki satoi Halifaxin oman pojan laariin. Pudotuspeleissä ex-Hirvipää oli ensimmäisten otteluiden ajan pitelemätön, ja sen jälkeen tyystin näkymätön. Tämä antoi osviittaa tulevasta.
MacKinnon on tietyllä tapaa samassa tilanteessa kuin jalkapalloilija Neymar reilu vuosi takaperin. Kumpikin on erittäin näyttävä yksilö. Kumpikin saa verkkokalvot räjähtämään – ja useimmiten vieläpä YouTuben välittämänä. Neymar kohtasi Barcelonassa siirtolaman. MacKinnon puolestaan tervehtii nyt lahnamaisella kättelyotteella toisen kauden alakuloa NHL:ssä.
Kesän 2013 ykkösvaraus ei pääse pelin ytimeen. Hän ei nähdyn perusteella edes muista, missä moinen osoite mahtaakaan olla. MacKinnon on täysin käyttökelvoton pelaaja sillä hetkellä, kun hän astuu mukavuusalueensa ulkopuolelle. Hän ei ole tahtoraataja, joka kykenee lyömään heikkonakin päivänä ihan kohtalaista jauhelihasoppaa tulille. Ei todellakaan. MacKinnon ei kykene tuolloin edes vedenkiehuttamiseen. Sitten alkaa tuskastuminen, itseluottamuspula ja ylipelaaminen. MacKinnon taapertaa juuri nyt tässä syklissä NHL:n TOP10-seuratuimpana pelaajana.
MacKinnon oli siitä syystä vain yhden kauden sirkusponi, että hänen pitää nostaa itsensä takaisin jalustalle nimenomaan voittajana. Wild-shokki ei saa tuntua enää kummolamaisesti missään. Pitää vain mennä jutimaisesti eteenpäin. Enkä edes yritä vääntää hauskuutusvitsaa, vaan tosiasiassa MacKinnon on tilanteessa, jossa hänen tulee muuttua pelaajaluonteena. Mikäli koko organisaatio on rakennettu hänen varaansa, on silloin voittaminen näyttävyyttä suurempi arvo.
Ne eivät sulje toisiaan pois, mutta marssijärjestys ei voi olla enää marraskuun alussa epäselvällä tolalla. Odotan ja vaadin, että kanadalaispoika kasaa itseään pala kerrallaan ehyeksi tauluksi. Kohti voittamista. Kohti johtajuutta, joka määrittelee myöhemmin hänen koko uransa.