Ristolainen on luonteeltaan höhlä jätkä. Sellainen puolihöntsä viilettäjä, joka pukee pöksyt väärinpäin jalkaan ja juo vahingossa pari viikkoa vanhaa maitoa. Hyväntahtoinen veijari kaikkinensa. Ongelmaa ei olisi, mikäli Ristolainen ei olisi urheilija.
NHL-pelaaja ei voi olla uransa suhteen välinpitämätön – ellei sitten selässä satu lukemaan "Lemieux" kera numeron 66. Nyt kun aasinsilta on saatu juntattua pystyyn, niin pitäydytään tematiikassa. Lemieux'n kohdalla sallittiin suoranainen työnteon pakoilu, sillä hän oli talentiltaan kaikkien aikojen suurin. Roskaruokaa, maljaa, mitä sattuu. Eikä ketään kiinnostanut.
Ristolainen eli vielä tähän kesään saakka kuin nuori Lemieux. Hän erehtyi peräti kehumaan, miten on vähennetty mäkkärisafkan kiskomista ja että kuinka painoa katosi useita kiloja kovan duunin voimin. En ollut aluksi varma, onko Ristolainen tosissaan. Että lieneeköhän pojalla jokin ketunhäntä kainalossa. Mutta ei. 192-senttinen suomalaispakki hehkutti lapsenomaisella innokkuudella, että nyt on aloitettu urheilijan elämä. Ikään kuin hän olisi aloittanut uuden harrastuksen tai ostanut uuden fillarin.
Ei NHL-pelaaja voi olla vuonna 2014 naamari korvissa siitä, että nyt on alettu urheilla. Tai no, Ristolainen näemmä voi. Ja tämä on hänen uskomaton upsidensä, turkulaisen merkittävin potentiaalitekijä. Mikäli Ristolainen on tullut tuollaisilla rakennuspalikoilla (liikkuvuus, ulottuvuus, koko, kiekollisuus) tähän pisteeseen saakka pelkän kaakkoispasaatin saattamana, on hänellä kaikki vielä edessään.
19-vuotiaan höntsäpetterin tulee kuitenkin sisäistää viimeistä selkäydinkammiota myöten, ettei hänestä tule NHL-tasolla koskaan mitään, ellei hän viritä itseään huippu-urheilijaksi. Se ei vaadi kuin 100% elämäntyylimuutosta ja sitoutumista seitsemänä päivänä viikossa minuutista toiseen. Nämä ovat niitä kuuluisia valintoja. Olen valmis katsomaan tämän hopeareunusmahdollisuuden loppuun saakka. Toivottavasti Ristolainen ymmärtää antaa itselleen vastaavanlaisen sauman.
