Kumman putki katkeaa?

MESTIS / Ennakko
Lauantaina Kirkkonummen taistossa kohtaavat kaksi positiivisen syksyn pelannutta joukkuetta. Salamat ei vielä ole kotihallissaan pistemenetyksiä kokenut, ja Jukurit on kahminut jo kahdeksan voittoa viimeisistä peleistään. Ainakin toisen joukkueen putki on siis katkolla.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen alkusyksystä Mikkelissä oli kotijoukkueen näytöstä. Jukurit luisteli Salamoilta karkuun viimeistään toisessa erässä ja Mikko Strömberg maalilla hoiti loput. Lopputulos 5-1 ei mairitellut kotijoukkuetta, sillä sen verran edellä Jukurit oli Salamoita tuolloin. Viime kaudella Jukurit oli keskinäisissä kamppailuissa niskan päällä, mutta kerran kykenivät Salamat voittoon juuri kotihallissaan.

Löytyykö Salamoilta ratkaisijoita?

Salamojen hyökkäysteho joutuu todellisen puntariin Jukureita vastaan. Salamat jauhaa tasaisesti neljällä ketjulla, mutta yksikään ketju ei pysty täysin säännöllisesti paikkoja luomaan. Hyökkäyspelistä on puuttunut viimeisin terävyys, joten maalit ovat varsinkin viimeisimmissä peleissä olleet kortilla. Jukureita vastaan tehoja on kuitenkin löydyttävä, sillä vastassa on Mestiksen tiivein puolustus ja huippuvireinen maalivahti Mikko Strömberg.

Salamat on kuitenkin kapeassa kotikaukalossaan ollut alkukauden ohittamaton. Kärkijoukkueet eivät tosin Kirkkonummella ole vielä vierailleet, mutta viimeisimpinä ovat K-Vantaa ja KooKoo saaneet poistua Varuboden Arenasta tappio niskassaan. Erikoisena pointtina voidaan mainita, että Salamojen kolme viimeistä kotiottelua on päättynyt lukemiin 2-1. Edellisen kierroksen ottelussa torstaina Salamat koki vierastappion avausvoittonsa sarjassa ottaneelle Jokipojille. Päävalmentaja Vesa Surenkin ei ollut tyytyväinen suojattiensa esitykseen.

- Vilkaistaan tää peli videolta huomenna. Huonosti pelattiin, se on helppo kattoa.

Iso peikko Salamoiden niskassa on flunssa-aalto. Torstaina Joensuussa puolet joukkueesta pelasi flunssaisena. Tämä saattaa vaikuttaa iskukykyyn, kun pelataan toinen peli kolmeen päivään, etenkin, jos kuume kaataa pelaajia petiin. Avainpuolustajiin lukeutuva Joni Purola puuttui kuumeisena Joensuun reissulta, eikä todennäköisesti pelaa lauantainakaan. Purolan lisäksi kokoonpanosta puuttuu erittäin suurella todennäköisyydellä olkapäätään paranteleva sentteri Simo Romo.

Jukurit on kaadettavissa, mutta se vaatii joukkueelta lähes täydellistä onnistumista. Tämän tietää myös valmentaja Surenkin.

- Jukurit on loistava joukkue. Erittäin kurinalainen ja voittanut monena vuonna tämän sarjan. Meillä taas pelaajista puolet on uusia.

Sytyttääkö Salamat Jukurit?

Jukurijuna etenee vakuuttavasti kahdeksan ottelun voittoputkessa. Tappiottoman kotisaldon lisäksi myös vieraskiertueelta on pisteitä herunut, sillä neljästä edellisestä vierasottelusta ovat pisteet lähteneet mikkeliläisten mukaan. Erityisesti Jukurien puolustuspää on toiminut mallikkaasti. Viidessä viimeisessä ottelussa mikkeliläisten verkkoon on livahtanut ainoastaan viisi kiekkoa. Torstain kierroksella TuTo jäi Mikkelissä nollille.

Jukurit lähtee Kirkkonummelle hieman normaalia tahmeampi esitys allaan. Isojen pelien jälkeen joukkue ei oikein syttynyt TuTo:a vastaan ja esitys oli väkinäinen.

- Eihän tämä meiltä mikään elämää suurempi ottelu ollut, kommentoi päävalmentaja Risto Dufva torstaina ottelun jälkeen joukkueensa peliä.

Kirkkonummen kapea kaukalo on osoittautunut todella hankalaksi vierailijoille ja siellä yleensä vähäiseen maalimäärään jääneen vierasjoukkueen on oltava terävänä.

- Kova peli on tulossa. Kyllä meidän joukkue taas tuohon peliin syttyy, kun vastus on kovempaa luokkaa, arveli Dufva tulevaa reissua.

Jukureita aiempina syksyinä vaivanneet loukkaantumiset on tänä vuonna vältetty ja joukkue on kutakuinkin terve. Ainoastaan torstaina flunssan vuoksi sivussa olleen Juha Silvanderin pelaaminen lauantaina on vielä epävarmaa.

Otteluun on luvassa paljon jännitystä, sillä sen verran vakuuttavat putket molemmilla joukkueilla on allaan. Maalivahtipeli ratkaisee aina paljon ja kotijoukkue ei tässä vertailussa juurikaan vieraille kalpene, sillä Simo Vehviläinen on torjunut viime peleissä mainiosti. Myös Jukurien Mikko Strömberg on hurjassa vireessä, mutta päässyt monissa kamppailuissa kuitenkin suht helpolla. Ottelulla onkin melko matala maaliodotusarvo. Kummankaan joukkueen ylivoimapelikään ei kuulu sarjan tehokkaimpiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle