Tuomari nostaa kätensä pystyyn, odottaa puolustavan joukkueen pääsevän kiekkoon ja nostaa pillin huulilleen. Vastustajan pelaaja lähetetään jäähyaitioon istumaan ja TPS luisteluttaa jäälle oman ylivoimaviisikkonsa.
Tunnetuimmat nimet ovat Ilari Filppula ja Lauri Korpikoski. Mutta kuten niin usein viime kaudella, maalin iskee Lauri Pajuniemi. Jopa flegmaattinen liuku painottoman puolen b-pisteen kaarelle odottamaan h-hetkeä on kuin Aleksandr Ovetškinilla, terävä laukaus yksi polvi jäässä kuin Brett Hullilla.
Yhteensä maaleja syntyi 26, joista 13 kappaletta ylivoimalla. Näillä osumilla irtosi toinen sija tehdyissä ylivoimamaaleissa. Maalipörssissä 20-vuotias hyökkääjä sijoittui kolmanneksi Julius Nättisen ja Justin Danforthin takana. TPS:n sisäisessä maalipörssissä irtosi ylivoimainen voitto.
Oman joukkueen kontekstissaan nuoren hyökkääjän kautta on helppo pitää vähintäänkin onnistuneena. Sekava TPS ei ollut helpoin ympäristö takoa taululle mainitunkaltaisia maalimääriä.
Vaikka juuri tehdyt maalit on se näkyvin osa Pajuniemen pelaamista, hänen pelaamisessaan on paljon muitakin mielenkiintoisia asioita.
Jatkoaika sukelsi syvälle Pajuniemen läpimurtokauteen. Kehitystä tapahtui monella osa-alueella ja unelma kansainvälisestä urasta tuli selvästi lähemmäksi. NHL-uraa varten tarvitaan kuitenkin selvästi lisää kehitysaskeleita, jotta Pajuniemi saa parhaat ominaisuutensa esiin maailman parhaassa kiekkoliigassa.
Se kuuluisa laukaus
Käsittely täytyy kuitenkin luonnollisesti aloittaa siitä suurimmasta aseesta. Ylivoimakuvion laukojan paikalle asetettu Pajuniemi osaa hakea erinomaisesti tyhjän tilan vaihtamalla paikkoja Henrik Larssonin kanssa. Tällä feikillä alivoimahyökkääjä on helppo eksyttää, jolloin syntyy kaivattua tilaa b-pisteen kaarelle.
Esimerkiksi otetussa KalPa-näytteessä oli toki myös pidempi vaihto alla, mutta TPS-ylivoiman vahvuudet tulevat erinomaisesti esille. Valheellisia houkuttimia, juonikkuutta, maskipelaamista ja laukaisutaitoa, mitäpä muuta ylivoimalta voi kaivata.
Peräti 14 osumaa suoraan syötöstä, joista 11 syntyi ylivoimalla. Pajuniemeä voi hyvällä omatunnolla sanoa maalintekijäluonteeksi. Monipuolinen laukaisuvalikoima myös tukee tätä väitettä.
Huomionarvoista on myös toistuva toisen polven laskeminen jäähän, kun laukaus lähtee. Tällä Pajuniemi saa enemmän painoa kiekon alle, jolloin laukaus nousee nopeammin kadottamatta sen voimaa.
| Pajuniemen maalit kaudella 2019−20 | 26 |
| Laukaus suoraan syötöstä | 14 |
| Irtokiekko | 8 |
| Muut | 4 |
Pajuniemen monipuolisuutta hyökkäysalueella kuvastaa myös se, että noin kolmannes kauden maaleista syntyi irtokiekosta. Mukaan mahtui pari omaa tulisen ylivoimalaukauksen irtokiekkoa, mutta myös tasakentällisin oivasti haisteltuja tilanteita.
Käsitellään asiaa artikkelissa tarkemmin hieman myöhemmin, mutta Pajuniemi ei ole luonteeltaan suoraviivaisen yksioikoisesti maalinedustalle pyrkivä hyökkääjä, vaan pelaa enemmän tilan kautta. Sieltä hän onnistui tekemään oikea-aikaisia iskuja maalille ja lapioimaan irtokiekkoja maaliin.
Pajuniemen laukaisuprosentti 10,3 oli yli 200 kertaa laukoneista Liigan viidenneksi paras. Yli 200 laukausta sai tililleen 27 pelaajaa. Pajuniemi mittautti myös kauden kymmenenneksi voimakkaimman laukauksen.
***
Pajuniemi on vahvimmillaan hyökkäysalueella, jossa hän on alati vaarallinen. Hän liikkuu paljon, ja hän pystyy suoraan liikkeestä kulmissa ja laitojen lähellä pyörähtämään irti vastustajasta kiekon kanssa, vaikka tila ja aika olisi vähissä. Pajuniemellä on katse jatkuvasti ylhäällä, jolloin ympäristön havainnoiminen helpottuu ja hän pystyy luomaan oivaltavilla syötöillään maalipaikkoja joukkuekavereilleen sekä sijoittumaan oikein.
Pajuniemi pystyy myös suojaamaan kiekkoa parhaimmillaan erittäinkin väkevästi. Hän osaa tehdä vastataklauksen taklaamaan tulevaan vastustajaan oikealla hetkellä, vaikka kiekko olisikin lavassa. Usein hän jatkaa heti liikettä vastataklauksen jälkeen, jolloin liikkeensä pysäyttänyt vastustajan pelaaja jää hieman jälkeen.
Hänen ensimmäisistä luistimenpotkuista uupuu kuitenkin hieman terävyyttä ja räjähtävyyttä, mikä ilmenee siten, että suorassa luistelussa ensimmäisten potkujen eteenpäin viemä voima ikään kuin menee Pajuniemen luistimista läpi, eikä luo hänelle tarvittavaa kiihtyvyyttä.
Hän pystyy silti saavuttamaan kohtalaisen suoraluisteluvauhdin. Pajuniemi pystyy myös käsittelemään kiekkoa nopeassakin vauhdissa, mistä esimerkki on alla: Pajuniemi harhauttaa KalPa-puolustajan kovassa vauhdissa ja pystyy vielä paineen alaisena tarjoamaan kiekon Topi Nättiselle.
Yksi mielenkiintoinen yksityiskohta, joka pomppaa Pajuniemen kiekollisessa pelaamisessa silmille, on hänen kykynsä käyttää jalkapallosta tuttua "pausaa", eli hän hiljentää tai pysäyttää liikkeensä oikealla hetkellä ja rytmittää siten hyökkäystä, jolloin takaa tulevat joukkuekaverit ehtivät hyökkäykseen mukaan. Samalla Pajuniemi luo itselleen tilaa ja aikaa tehdä seuraava peliteko: joko hän jatkaa liikettään toiseeen suuntaan kiekko lavassa tai syöttää ja luo maalipaikan.
Tämä tuo hänen pelaamiseensa oveluutta ja arvaamattomuutta vastustajan näkökulmasta. Häntä on siten vaikeampi paineistaa sekä ylipäänsä vartioida.
***
Kun joukkuepelaaminen yskii, silloin yksilöidenkin on hankala nousta kirkkaaseen parrasvaloon. Kun pelitapa ei toimi, ei valmennusjohto, tässä tapauksessa Kalle Kaskinen adjutantteineen, saanut kaikkea irti miehistöstään. Alkukaudesta Pajuniemi kärsi muun TPS-joukon tavoin turkulaisten vaikeasta tilanteesta.
Pajuniemi aloitti kauden TPS:n ykkösketjussa ja pääsi pelaamaan kuusi ottelua turkulaisten kahdessa kärkiketjussa. Tuolloin pisteitä kertyi vain kaksi, jolloin tuloksena oli siirtyminen nelos-kolmosketjuun.
Tasaviisikoin pelatessa alemmissa ketjuissa Pajuniemen kiekollisten suoritusten määrä ja siten kosketukset kiekkoon olivat varsin alhaisia. Tällöin tehot tulivatkin pääosin ylivoimalla.
Kun vaihdot tasaviisikoin olivat vähissä ja nekin lyhyitä pyrähdyksiä, kaartoi nuori hyökkääjä liian usein vaihtoon ilman kosketuksia kiekkoon. Toki vastaavankaltaisia vaihtoja tulee väkisinkin, kun pelejä on paljon, mutta Pajuniemelle niitä tuli ehkä aavistuksen liian monta, eikä hänen tyylinen pelaaja voi pelata liian montaa vaihtoa ilman kiekkoa.
Samalla kun koko joukkueen itseluottamus oli alhaalla, näkyi se myös Pajuniemen pelaamisessa. Hän hävisi liikaa kaksinkamppailuja, eikä vääntövoima ja kamppailutaito riittänyt suojaamaan kiekkoa. Siten hän menetti kiekkoja liian usein hyökkäysalueen kulma- ja laitaväännöissä.
Myös kahden suunnan pelaamisessa ja neljän pelitilanneroolin − kiekotonta puolustava, kiekollista puolustava, kiekoton hyökkääjä sekä kiekollinen hyökkääjä − vaihtamisessa ilmeni viiveitä. Pajuniemen havainnointi ja siten reagoiminen saatikka ennakoiminen ei riittänyt mutkattomaan ja saumattomaan pelitilanneroolin vaihtamiseen. Ajoittain hän onnistui tässä, mutta alkukaudesta sitä tapahtui liian harvoin. Hän ei tehnyt täysin loppuun asti puolustuspelaamisen pelitilanneroolien tehtäviään, eli kiekollista puolustavan ja kiekottoman puolustavan tehtäviä.
Hyvä esimerkki tästä näkyi HIFK:ta vastaan joulukuun lopussa pelatussa ottelussa Turussa. Pajuniemi yritti murtautua kiekon kanssa kolmen HIFK:n pelaajan keskelle, HIFK riisti kiekon ja lähti vastahyökkäykseen, eikä Pajuniemi luistellut Iikka Kangasniemen rinnalla koko matkaa omalle maalille, vaan selkä oikeni liian aikaisin. Tuloksena Kangasniemi viimeisteli läpiajosta maalin:
Alkukaudesta omalla puolustusalueella Pajuniemen pää ei kääntynyt tarpeeksi usein ja nopeasti, jotta hän olisi ehtinyt keräämään tarpeeksi informaatiota ympäristöstään ja siten tekemään oikeita päätöksiä ja pelitekoja. Merkkausvirheitä tuli, eikä Pajuniemi oikein tuntunut olevan osa kollektiivia.
Kiekottomana kaksinkamppailuissa tasapaino järkkyi liian helposti, kun vääntäminen alkoi. Pajuniemellä ei ymmärrettävästi vielä ollut tarpeeksi voimaa jaloissa tai keski- ja ylävartalossa, jotta hän olisi voittanut kamppailun kokeneimpia pelaajia vastaan.
Tästä esimerkkinä toimii tämä Jussi Jokisen tekemä maali, jossa Pajuniemi hävisi varsin tylysti kaksinkamppailutilanteen:
Pajuniemi kuitenkin osoitti alkukaudella jo, että hän pystyy parhaimmillaan pelaamaan vastuullisesti kahteen suuntaan, mutta täyttä 60 minuuttia siihen hän ei pystynyt.
Yksi iso muutos tuli kesken kauden, kun Marko Virtanen ilmaantui TPS:n penkin taakse. Virtanen toi turkulaisten viisikkopelaamiseen hieman enemmän rakennetta, mikä helpotti viisikon sisällä pelaajien yhteistyötä, jolloin myös Pajuniemen pelaaminen helpottui ja rentoutui. Tästä kuvaava tilasto onkin Pajuniemen pistekeskiarvo ottelua kohden, mikä koheni 0,57:stä 0,91:ään.
Pajuniemi pystyi tekemään maaleja jo alkukaudesta, mutta Virtasen mukaantulon jälkeen hän tehoili säännöllisemmin ja useammin. Virtasen alaisuudessa hän pystyi tehtailemaan pisteitä myös tasaviisikoin, suojaamaan kiekkoa väkevämmin sekä luottamaan enemmän hyökkäystaitoihinsa. Pajuniemi myös voitti useammin kaksinkamppailutilanteita, etenkin kiekollisena pelaajana.
Virtasen tulon myötä Pajuniemen kahden suunnan pelaaminen koheni ja hän pystyi pelaamaan vielä paremmin osana kollektiivia puolustuspelaamisen eri vaiheissa. Kiekonmenetyksen jälkeen Pajuniemellä oli usein heti valmius tehdä vastaisku ja riistää kiekko takaisin, kun viisikon tasapaino oli parempi. Hän oli myös ajoittain ensimmäisenä puolustajien apuna omiin päin tultaessa.
Virtanen sai kauden aikana Pajuniemen havainnoimiseen omalla puolustusalueella myös parannusta. Loppukaudesta Pajuniemi täytti nöyrästi palomiehen roolia, kun siihen tarve ilmeni, sekä vilkuili jatkuvasti ympärilleen ja siniviivalle, vahtien puolustajien tekemisiä.
Virtasen alaisuudessa Pajuniemen kiekollisten suoritusten määrät ja siten kosketukset kiekkoon myös kasvoivat, jolloin Pajuniemestä sai enemmän irti hyökkäyssuuntaan pelatessa.
***
Jos mietimme NHL-pelin vaatimuksia, on Pajuniemellä vielä kehitettäviä osa-alueita, niin kuin olettaa saattaa.
Kaksinkamppailuissa uupuu vielä voimaa jaloista, keski- ja ylävartalosta. Myös luistelutasapaino ja luistelutaitavuus ei ole vielä NHL-peliin riittävällä tasolla. Ylipäänsä kamppailutaito on asia, jota tarvitaan NHL:ssä.
Kun Pajuniemi saa voimaa lisää ja hän pystyy kehittämään vielä enemmän luistelutasapainoaan ja luistelutaitavuuttaan, hän pystyy pysymään kiekossa vieläkin paremmin ja siten luomaan maalipaikkoja. Samalla kun luistelukestävyys kehittyy, hän pystyy myös paremmin luovimaan sekä jaksamaan aaltoilevan pelin virran mukana kahteen suuntaan vastuullisesti.
Pajuniemen pelaamisesta uupuu myös vielä maskiin meneminen ja iskujen ottaminen maalin edessä − hän haluaa ennemmin olla koko ajan pelattavissa vastustajan puolustusviisikon lähellä tai sen ulkopuolella ja olla se, joka luo ja rakentaa maalipaikkoja. Näin ollen hän ei pääse laukomaan kovinkaan läheltä maalia, missä on suurimmat todennäköisyydet maalin tekemiselle − vaikkakin tähän tuli hienoista parannusta kauden edetessä.
Tämä toki helpottuu, kun hän saa voimaa vartaloonsa, jolloin maalin eteen meneminen ja siellä oman tilan voittaminen, voi tulla helpommaksi.
Jotta Pajuniemi pystyy ottamaan seuraavan askeleen eteenpäin, kiekollisen suoritusvarmuuden pitää olla korkealla tasolla joka ottelussa läpi 60 minuuttia. Viime kaudella Pajuniemelle sattui vielä liian helppoja kiekonmenetyksiä, harhasyöttöjä sekä heppoisia kiekon purkamisia.
Myös neljän pelitilanneroolin hallitseminen, näiden roolien tehtävien sisäistäminen ja saumaton ja nopea vaihtaminen on asia, jota Pajuniemen kannattaa kehittää, jotta askel NHL:ään jokin päivä on mahdollista. Päättynyt kausi kuitenkin osoitti, että Pajuniemellä on aineksia jokaisen pelitilanneroolin täyttämiseen, mutta sen pitää tapahtua joka ottelussa koko 60 minuuttia.
Tulevaisuuden näkymät
Heikon viisikkopelaamisen ja varsinkin alkukauden köyhän kiekollisen pelaamisen vuoksi juolahtaa väkisinkin mieleen, että millaista tulosta hän olisi kyennyt tekemään paremmin organisoidussa joukkueessa.
Pajuniemi ei ole ollut viime vuosien kaikista kirkkain nuorisotähti. Otteluita ikäkausimaajoukkueissa on toki tullut, mutta väliin jäivät kaikki alle 18- ja alle 20-vuotiaiden MM-kisat.
Nuorena pelaajana Pajuniemellä on ymmärrettävästi vielä isoja harppauksia otettavissa, ja viime kauden perusteella oikea tie on löytynyt.
Tulevien vuosien kehityksen kannalta on mielenkiintoista nähdä erityisesti se, millaiseksi pelaajaksi Pajuniemi alkaa profiloitua. Mieleen äkkiä juolahtaa Joel Armian esimerkki, joka lähti Liigasta taiturimaisena hyökkääjänä, mutta raataa nykyään NHL:ssä yhtenä parhaina suomalaisena alempien ketjujen roolipelaajana.
Tällaiseenkin kehitykseen Pajuniemellä voi olla edellytyksiä, mistä pieniä viitteitä on nähty Liigassakin.