24-vuotias Cal Petersen sai näytönpaikkansa Kingsin tolppien välissä viime marraskuussa, kun sekä Jonathan Quick että Jack Campbell olivat yhtäaikaa sivussa polvileikkauksista toipuessaan. Petersen tarttui tilaisuuteen kaksin käsin ja johdatti joukkueensa voittoon heti avausottelussaan. Kolmas startti muutamaa päivää myöhemmin toi myös uran ensimmäisen nollapelin.
Kaiken kaikkiaan nuori yhdysvaltalainen esiintyi 11 Kingsin ottelussa, keräten viisi voittoa ja vakuuttavan torjuntaprosentin 92,4. AHL:n puolella tilastot eivät olleet yhtä mairittelevia − tosin Ontario Reign jämähti myös joukkueena koko liigan viimeistä edelliseksi. Petersen on alun perin Buffalo Sabresin viidennen kierroksen varaus vuodelta 2013. Hän liittyi Kingsin organisaatioon vapaana agenttina kesällä 2017.
Mentaalipuoli suurin vahvuus
Cal Peterseniä läheltä seuranneet kertovat usein hänen henkisestä vahvuudestaan, joka auttaa käsittelemään tilanteet nopeasti ja erittäin tyynesti. Mainio esimerkki nähtiin marraskuun lopulla, kun Calgary Flames pyöritteli Kingsin kumoon maalein 4−1. Petersen tarjosi heikosti pelanneelle joukkueelleen mahdollisuuden voittoon, mutta lopulta Flames osui kahdesti tyhjään maaliin ja ratkaisi ottelun.
GM Rob Blaken kommentit tiivistävät hyvin sen, mitä Kings ihailee Petersenin pelissä.
— Hän päästi maalin aivan pelin alkuun, heti ensimmäisestä tai toisesta laukauksesta. Se oli helppo maali ja emme pystyneet parhaimpaamme hänen edessään loppuillankaan aikana. Hän pystyi kuitenkin itse rauhoittamaan tilanteen. Flamesin kotihalliin ei ole helppo mennä, he tekevät siellä paljon maaleja. Vaikka jäimmekin jalkoihin, Petersen tarjosi meille mahdollisuuden aivan loppuhetkille saakka.
— Heitimme hänet maalille moniin erilaisiin otteluihin ja hän suoriutui tuosta kaikesta ongelmitta.
Myös Petersenin tekniikka kehittyi isoin harppauksin kauden aikana. Alkukesästä KHL:n Kunlun Red Stariin siirtynyt maalivahtivalmentaja Dusty Imoo oli vakuuttunut suojattinsa rauhallisuudesta ja siitä, miten tuo vaikutti hänen tekniikkansa muovautumiseen.
"Kun pystyy käsittelemään tuollaisen tilanteen, kaikki muu on yhdentekevää."
— Kun koppi ei tartu, on helppoa alkaa ylipelaamaan tilanteita. Hän oppi säilyttämään kontrollin tekemisessään.
— Jos katsoisi vain hänen tilastojaan (AHL), eikä lainkaan itse otteluita, ajattelisi helposti että hänellä oli vaikea vuosi. Asia ei kuitenkaan ollut näin. Petersen kasvoi henkisesti paljon. Kun pystyy käsittelemään tuollaisen tilanteen, kaikki muu on yhdentekevää. Hän ei häkeltynyt lainkaan.
Kingsillä edessä vaikeita valintoja
Petersenin kolmen vuoden sopimus on sikäli erikoinen, että sen ensimmäinen vuosi on kaksisuuntainen ja kaksi jälkimmäistä yksisuuntaisia. Keskimääräinen palkka sopimuksessa on n. 858 000 dollaria. Alle miljoonalla palkkakattoa rasittava Petersen saattaa hyvinkin olla yksi liigan parhaista diileistä muutaman vuoden sisään. Sopimus pakottaa kuitenkin Kingsin vaikeiden päätösten eteen syksyn ja talven aikana.
Petersen saattaa hyvinkin olla yksi liigan parhaista diileistä muutaman vuoden sisään.
Viime kaudella joukkueen ykkösmaalivahdiksi nousi 27-vuotias Jack Campbell, jonka kaksivuotinen sopimus kattaa vielä tulevan kauden. Campbell kuittaa palveluksistaan NHL:n minimipalkan, 700 000 dollaria. Aikanaan ykköskierroksella NHL:ään varattu yhdysvaltalainen pelasi liigassa vasta nyt ensimmäisen kokonaisen kautensa, ja torjuikin varsin mainiosti. 31 ottelussa kiekot pysähtyivät peräti 92,8 prosentin varmuudella.
Campbellia hankalampi tapaus onkin 33-vuotias Jonathan Quick, jonka 5,8 miljoonan dollarin sopimus päättyy vasta keväällä 2023. Kaksinkertainen Stanley Cup- ja Jennings Trophy -voittaja sekä Conn Smythe Trophyä kertaalleen nostellut Quick ei ollut enää viime kaudella parhaiden päiviensä vedossa.
Quickin räjähtävä pelityyli ja luistelutekniikka ovat aiheuttaneet loukkaantumisia ennenkin, mutta tällä kertaa hän ei onnistunut palaamaan kaukaloon tuttuun varmaotteiseen tyyliinsä. 46 ottelua ja keskimäärin 3,38 päästettyä maalia per ilta toivat torjuntaprosentiksi murheelliset 88,8.
Mikäli Quick ei onnistu petraamaan tulevalla kaudella merkittävästi, muodostuu hänen sopimuksestaan melkoinen riippakivi Kingsin uudelleenrakennusprojektille. Parantuneetkaan otteet eivät toki takaa hänelle jatkoa Kalifornian auringossa, sillä juuri niiden avulla Kings saa hänestä jälleen houkuttelevampaa kauppatavaraa.
Kaksikko Petersen−Campbell olisi varmasti Kingsin toiveissa kaudelle 2020−21, eikä Quickin 5,8 miljoonaakaan pitäisi olla nykymarkkinoilla liian suuri summa liikuteltavaksi. Kaikki riippuu nyt vain Quickin kyvystä nousta takaisin − tai edes lähelle − vanhaa hyvää tasoaan.