Kun uutta jääkiekkoa ei ole tarjolla, onneksi Yle Areena tarjoaa aikamatkan 80-luvun NHL:ään.
Edmonton Oilersin menestysvuodet muistetaan ensisijaisesti Wayne Gretzkyn ja Jari Kurrin tehokkaasta yhteistyöstä sekä Mark Messierin johtajuudesta. Grant Fuhr − maalivahtilegenda -dokumentti nostaa valokeilaan lisäksi joukkueen neljä ensimmäistä mestaruutta torjuneen maalivahti Grant Fuhrin.
Reilun tunnin mittainen − vuonna 2014 alkukielisellä nimellään Making Coco: The Grant Fuhr Story julkaistu − dokumentti käy läpi Fuhrin pitkän uran ja myös kaukalon ulkopuoliset vaikeudet painottuen kuitenkin alkuvuosien menestykseen.
Tähtiloistoa ja ennätyksiä
Oilers valitsi Fuhrin varaustilaisuuden kahdeksantena pelaajana vuonna 1981, mutta dokumentti sivuaa myös aikaa ennen varausta ja ennen kaikkea Oilers-GM Glen Satherin epäilyksiä nuoren maalivahdin kykyihin − olihan Oilers vuotta aikaisemmin varannut jo lupaavan torjujan nimeltä Andy Moog.
Kykyjenetsinnän päällikkö kuitenkin sai GM Satherin vakuutettua, ja Fuhr nousikin NHL-eliittiin heti tulokaskaudellaan. Pari vuotta myöhemmin hän torjui Oilersille seuran ensimmäisen Stanley Cupin ja uusi temppunsa vielä kolmesti − Oilersin viimeisimpänä mestaruuskeväänä Bill Ranford oli ykköstorjuja.
Uransa aikana Fuhr voitti kertaalleen parhaalle maalivahdille annettavan Vezina Trophyn ja vähiten maaleja maaleja päästäneen joukkueen maalivahdille luovutettavan Jennings Trophyn. Lisäksi Fuhrin nimissä on maalivahtien syöttöennätys − 14 syöttöpistettä − ja yhden kauden otteluennätys.
Entinen NHL-pelaaja Grant Fuhr kieltämättä tulee tutuksi, mutta ihminen maalivahdin maskin takana jää ontommaksi.
Kaudella 1995−96 St. Louis Bluesia edustanut torjuja pelasi kauden 82 pelistä peräti 79:ssä ja aloitti 76 peräkkäistä ottelua.
Vaikka Oilersissa pelasivat aikakautensa supertähdet, he kaikki painottivat Fuhrin merkitystä joukkueen mestaruuksissa ja nostivat tämän jopa kaikkien aikojen parhaaksi maalivahdiksi.
Tunteita ja tuskaa
Fuhr kertoo dokumentissa avoimesti adoptiovanhemmistaan ja erityisesti adoptioisänsä kuolemasta kesken kevään 1986 pudotuspelien. Aiemmin haastatteluissa oli esiintynyt rento ja huumorintajuinen Stanley Cup -voittaja, mutta tässä kohtaa Fuhrin tunteet nousivat ensi kertaa pintaan.
Vastaava tunteenpurkaus nähdään seuraavan kerran, kun puheenaiheena on kokaiininkäyttö ja osittain väliin jäänyt kausi 1990−91. Oilers-tovereiden kehut Fuhrista kaikkien aikojen parhaana maalivahtina voi kuitata vääristyneenä mielipiteenä, mutta huumeiden käytöstä puhuttaessa dokumentti eksyy ainoan kerran harmaalle alueelle.
Fuhrin kokaiinin käytöstä ei dokumentin mukaan ollut muuta todistetta kuin hänen itsensä tunnustus, mutta sekä Fuhrin että läheisten vakuuttelut käytön vähäisyydestä haiskahtavat ensisijaisesti peittelyltä.
Oli totuus mikä hyvänsä, Fuhrin herkistyminen aiheen äärellä ei jätä kylmäksi katsojaakaan. Myös uran aikana sattuneet loukkaantumiset ja lopulta uran vääjäämätön loppuminen nostattavat Fuhrin tunteikkaaksi.
Dokumentti luokin Fuhrista äärimmäisen sympaattisen kuvan. Lähes kuusikymppisen ex-tähden habitus on sekä leppoisa että herkkä, ja dokumentin muut haastattelut korostavat kuvaa Fuhrista mukavana ihmisenä. Hyviä puolia satelee ovista ja ikkunoista niin, että väitetty huumeongelma unohtuu, jos ei ole tarkkana.
Kun paljonkaan ei riitä
Reiluun tuntiin on saatu mahdutettua paljon hyvää, mutta päällimmäinen ajatus on silti, että 18 vuotta kestänyt NHL-ura olisi sisältänyt enemmänkin kerrottavaa. Dokumenttiin on kerätty laajasti pelaajien, valmentajien ja muiden toimihenkilöiden haastatteluja.
Entinen NHL-pelaaja Grant Fuhr kieltämättä tulee tutuksi, mutta ihminen maalivahdin maskin takana jää ontommaksi.
Pitkä ura kelataan läpi, mutta moni asia sivuutetaan turhan nopeasti. Esimerkiksi tummaihoisuutta käsitellään enemmän ulkopuolisten kuin Fuhrin itsensä näkökulmasta, vaikka Willie O’Ree tuleekin ohimennen mainituksi. Fuhr oli kuitenkin ensimmäinen todellinen tummaihoinen supertähti NHL:ssä, mikä tulee lyhyesti esiin myös myöhempien sukupolvien kommenteissa.
Erityisesti Fuhrin leppoisaa jutustelua olisi kuunnellut paljonkin pidempään. Väistämättä tulee mieleen ajatus, että editointivaiheessa on karsiutunut jääkiekkomaailman kirkkaimpia helmiä. Kun lähes 20 vuotta pelannut vähemmistöön kuuluva huippupelaaja on valokeilassa, enemmän on enemmän.
Fuhrin kaltainen unsung hero Oilersin legendaarisessa dynastiassa on ilman muuta ansainnut oman henkilökuvansa, mutta näin ansiokkaan pelaajan kohdalla laulun olisi pitänyt kuulua vielä voimakkaammin.
