HPK:n pelaaja-arviot 2021−22: Pihapelitaikuri Joly tuikki tähtenä − maanmiehet olivat musta aukko

LIIGA / Artikkeli
Michael Joly kannatteli HPK:n hyökkäystä illasta toiseen.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
HPK:n kausi oli kahtiajakoinen, kuten joukkueen kokoonpanokin. Avainpaikoilla oli todellisia timantteja, mutta myös totaalisesti epäonnistuneita pökäleitä.

HPK:n kausi oli kasvutarina. Päävalmentaja Matti Tiilikainen vaihtui huonon alkukauden jälkeen Jarno Pikkaraiseen ja joukkueen kurssi muuttui. HPK:ssa oli yksittäisiä onnistujia, jopa Liigan kärkipelaajia, kuten maalivahti Daniel Lebedeff ja kanadalaislaituri Michael Joly

Pikkaraisen harmiksi avainpaikoilla oli myös totaalisia epäonnistujia. Urheilujohtaja Mika Toivolan ulkomaalaishankinnoista ainoastaan yksi onnistui. Ensi kautta ajatellen tilanne on kuitenkin siinä mielessä hyvä, että mädät omenat on karsittu ja onnistujia saatu kiinnitettyä jatkamaan.

Pelaajien arvosanat on annettu vastaamaan odotusarvoja. Alle kymmenen ottelua pelanneiden suoritusta ei ole arvioitu.

Maalivahdit

9
Eetu Laurikainen
44. 91,85%, 2,11
Lähti ykkösvahtina ja Liigan top 3-torjujana kauteen, mutta oli ajautumassa jo kakkosvahdin rooliin Daniel Lebedeffin tulikuuman jakson aikana. Kauteen mahtui yksittäisiä heikkojakin pelejä, mutta esimerkiksi Lebedeffin loukkaannuttua pelasi kaikki HPK:n ottelut ja oli maalin suulla erinomainen. Liigaura jatkuu Jyväskylässä.
10
Daniel Lebedeff
21. 92,95%, 1,81
Kauden suurimpia yllättäjiä. Haparoivan edelliskauden jälkeen nousi ryminällä Liigan kärkikastiin. Loukkaantuminen katkaisi kauden tylysti kesken erinomaisen jakson. Palasi tolppien väliin keväällä ja oli pudotuspeleissä joukkueen ainoita onnistujia. Jatkaa HPK:ssa ensi kaudella.

Puolustajat

9
Arttu Pelli
60. 12+18=30, +15
Saapui korkean profiilin hankintana Kouvolasta, eikä pettänyt. Hyvistä tehopisteistä huolimatta ei ollut säihkyvä hyökkäyspään taikuri. Oli hyvä molemmissa kenttäpäädyissä ja hajanaisen puolustuksen selkeä johtaja. Oli myös HPK:n toiseksi paras pistemies. Sopimus kattaa myös ensi kauden.
8,5
Ossi Ikonen
58. 1+7=8, +10
Reissumies on vihdoin kotiutunut pysyvämmin liigaseuraan. Yleispuolustaja jatkoi siitä mihin edelliskaudella jäi. Tasaista peruspelaamista ilman isompia ylä- tai alamäkiä. Luotettava taistelija jatkaa Hämeenlinnassa myös ensi kaudella.
9
Petteri Nurmi
58. 1+3=4, +1
Nousi syksyllä yllättäen liigarinkiin, eikä luopunut paikastaan pelaavassa kokoonpanossa. Nuoren puolustajan pelaaminen kehittyi valtavin harppauksin kauden aikana. Puolustaa hyvin luistelemalla, on nopeapäinen kiekon kanssa. Siihen nähden on hämmästyttävää, että tehopisteitä kertyi ainoastaan neljä kappaletta. Pelasi myös Nuorten MM-kisoissa. Sopimus HPK:n kanssa vuoteen 2024 asti.
7,5
Arto Laatikainen
40. 3+9=12, +3
Liigaikonin viimeinen kausi päättyi mollisointuun. Kaukalossa ollessaan edelleen tuttua laadukasta peruspelaamista, mutta ei ollut pelikunnossa enää runkosarjan lopulla.
7,5
Otto Latvala
56. 4+5=9, +1
Kolmannella täydellä liigakaudellaan Latvala näytti ottaneen tarvittavat kehitysaskeleet. Liike on edelleen melko verkkaista, mutta pystyi sopeuttamaan omaa pelaamistaan niin, että virheitä ei enää tullut aiempien kausien tapaan. Otti myös ajoittain roolia hyökkäyspäässä. Ura jatkuu Ilveksessä.
6
Valtteri Jeskanen
33. 0+7=7, +10
HPK-kasvatin roolina oli varamiespalvelu. Ei vielä riittävästi eväitä liigatasolle, joten vauhdin hakeminen sarjaporrasta alempaa on fiksua. Ura jatkuu hallitsevan Mestis-mestarin Imatran Ketterän riveissä.
6
Mario Grman
38. 1+2=3, +0
Slovakian maajoukkuemies oli kauden alkupuoliskolla suorastaan karmea ja hän putosi kokoonpanon ulkopuolelle. Pelatessaankin oli pelin ulkopuolella, jatkuvasti myöhässä. Pikkaraisen alaisuudessa paransi otteitaan huomattavasti, mikä nostaa arvosanan siedettäväksi.
6,5
Ryan Johnston
41. 4+16=20, -4
Odotukset olivat korkealla hyvin menneiden harjoitusotteluiden perusteella. Omapäinen taiteilijatyyppi kaatui kuitenkin miekkaansa kauden aikana. Hölmöjä isoja rangaistuksia, itsepäisen hidasta pelaamista kiekon kanssa omassa päädyssä ja vajaatoimista puolustamista. Kiekollinen taituruus ei ollut riittävää pelin dominoimiseen hyökkäyspäässä, millä olisi saanut pelaamisensa puutteet anteeksi. Puutteistaan huolimatta sai paljon vastuuta.
7,5
Niklas Friman
11. 1+3=4, +1
Saapui KHL-vahvistuksena Jokereista loppukaudeksi Hämeenlinnaan. Ehti pelata 11 ottelua runkosarjasta ja molemmat pudotuspeliottelut. Tuore olympiavoittaja oli pitkään yllättävissä vaikeuksissa Liigan pelinopeuden kanssa. Päästyään takaisin liigarytmiin oli HPK:n parhaita puolustajia. Voitti keväällä olympiakullan seuraksi MM-kultaa kotikisoista. Ura jatkuu Ruotsissa Brynäsissä.

Hyökkääjät

8
Antti Pihlström
59. 13+13=26, +11
HPK:n nimekkäin hankinta viime kaudelle. Alkukaudesta konkarilla ajoittaisia vaikeuksia, mutta pelasi lopulta hyvän kauden. Näytti, että luistin liikkuu edelleen rivakasti ja työhaalarit olivat napitettuna ylös asti. Julisti ennen kautta tekevänsä KHL-rooliaan enemmän hyökkäyspäässä ja eli suu säkkiä myöten lunastaessaan lupaukset. Muodosti Michael Jolyn kanssa hyvän parivaljakon. Teki jatkosopimuksen HPK:n kanssa.
7
Patrick Harper
22. 2+6=8, -2
Pienikokoinen yhdysvaltalaishyökkääjä hankittiin kesken kauden avaamaan HPK:n hyökkäyspelaamisen, erityisesti ylivoiman, umpisolmuja. Osoitti olevansa kelpo pelaaja, mutta ei pystynyt olemaan toivottu täsmälääke. Katosi lopulta kuvasta kauden edetessä.
8
Jere Jokinen
23. 4+3=7, +1
Harvinainen tapaus viime kauden HPK:ssa. Oma kasvatti, joka murtautui ennakkoluulottomasti kokoonpanoon. Isokokoinen maalintekijä teki tuhojaan pääasiassa sarjaporrasta alempana Forssassa, mutta Liigassakin esitykset olivat sitä luokkaa, että jatkosopimuksen myötä häneltä voidaan odottaa verkon heiluttamista ensi kaudella myös HPK:n paidassa.
8
Tommi Tikka
51. 7+19=26, +3
Fyysinen hämmentäjä ajautui hieman liian isoon rooliin, kun keskikaistan ykköshankinta floppasi pahasti. Isoin kehitysaskel Tikan osalta oli turhien jäähyjen karsiminen minimiin ja siitä osoituksena liigauran pienin lukema jäähysarakkeessa. Fanien suosikki vaihtaa kuitenkin seuraa, sillä ura jatkuu Ilveksessä.
8,5
Markus Nenonen
55. 17+11=28, -3
Kapteeni pyyhki itsestään viimeistään nyt yksipuolisen snaipperin leiman pois. Nenonen on HPK:ssa muovannut pelaamistaan kokonaisvaltaisempaan suuntaan ja hänestä on kuoriutunut erinomainen kahden suunnan laitahyökkääjä. Samalla hän iski kuitenkin 17 maalia. Nenonen loistaa erityisesti alivoimalla. Kevät jatkui pitkään myös Leijonien leirillä, mutta MM-kisoihin ei lopulta irronnut paikkaa. Sopimus HPK:n kanssa vuoteen 2024.
6
Santtu Hakanen
12. 0+0=0, -2
Ei pystynyt vakiinnuttamaan paikkaansa Liigasta. Taitava ja älykäs, mutta pienikokoinen pelaaja pelasi valtaosan kaudesta Mestiksessä. FPS:n riveissä tehoja syntyikin mukavasti ja kokonainen kausi sarjaporrasta alempana isommalla vastuulla olisi paikallaan urakehityksen kannalta.
8
Miro Ruokonen
56. 7+13=20, +13
Odotuksiin nähden suorastaan fantastinen kausi. Liigassa ura näytti polkeneen tyhjäkäynnillä. Fyysisesti väkevä, nopea luistelija, mutta ei tarjoa muuten mitään, millä saisi pelkän alaketjujen energiapelaajan leiman karistettua. Päättyneellä kaudella Ruokonen löysi kuitenkin yhteisen sävelen Joel Janatuisen ja Artturi Toivolan kanssa. Tuloksena uran ennätyspisteet. Tikan ja Latvalan tapaan ura jatkuu Ilveksessä.
7
Henri Kanninen
50. 6+8=14, -2
Potentiaalia olisi nähtyä parempaankin, mutta ura polkee paikallaan. Monipuolinen pelaaja pystyy pelaamaan sekä laidassa että keskellä. Voi tuurata myös ylemmissä ketjuissa, mutta tasaisuus puuttuu, jotta voisi vakiinnuttaa paikkansa siellä. Ei jatka HPK:ssa.
5
Philippe Cornet
46. 4+6=10, -2
Saapui jo kolmatta kertaa Hämeenlinnaan, tällä kertaa kaksivuotisella sopimuksella. Oli lopulta iso pettymys. Kanadalaisen liike oli jopa aiempaa verkkaisempaa ja jahtaajan asemassa ei päässyt hyödyntämään hyvää kamppailu- ja tilantekopelaamistaan. Kauden jälkeen sopimus purettiin toisen vuoden osalta ja ura jatkuu Saksan kakkostasolla.
8,5
Joel Janatuinen
57. 10+14=24, +10
Oli hyvin HPK-mainen hankinta TPS:stä. Oli ollut jo Turussa hyvä, HPK:ssa ajoittain jopa erinomainen. Työtä pelkäämätön ja vauhdikas Janatuinen muistuttaa Hämeenlinnassa takavuosina nähtyjä läpimurtohankintoja. Hiipui runkosarjan loppua kohden, mutta ura jatkuu HPK:ssa ja Janatuiselle voidaan kaavailla nähtyä isompaa roolia.
4,5
Matt Marcinew
17. 0+4=4, -2
Maalintekijä ECHL:stä ei nähnyt kevättä Kerhossa. Pelaamissaan 17 ottelussa oli kyllä paikkoja tehdä edes yksi osuma, mutta saaliiksi Hämeenlinnan visiitiltä jäi ainoastaan neljä syöttöpistettä. Pelasi kauden loppuun Ruotsin Allsvenskanissa.
4
Sean Collins
53. 5+10=15, -5
Yli 250 KHL-ottelun kokemuksella ykkössentteriksi hankittu Collins oli floppien floppi. Harjoitusotteluissa näytti vielä hyvin kamppailevalta ja taitaville laitureille tilaa tekevältä sentteriltä. Runkosarjan alettua kaikki muuttui. Hävisi kamppailuja liukuhihnalta, jos siis ylipäätään ehti tilanteeseen mukaan. Kiekollisena tilastoihin kertyi lähinnä menetyksiä. Pelasi kuitenkin käsittämättömästi kauden loppuun HPK:ssa, mutta jatkaa uraansa muualla.
5
Juuso Ikonen
55. 7+8=15, -14
Kolmen kanadalaisen ohella suurin pettymys viime kauden HPK:ssa. Tuntui, että kaikki mitä yritti, epäonnistui. Pelaaminen oli todella turhauttavan näköistä ja toissakauden 37 tehopisteen jälkeen todellinen mahalasku. Jatkaa uraansa muualla.
7,5
Oliver Kiljunen
40. 4+7=11, +4
Fyysisesti valmis paketti haki vielä tuntumaa liigarytmiin. Ajoittain väläytteli niitä ominaisuuksia, joilla edelliskaudella oli Mestiksessä syntynyt 28 ottelussa 16 maalia. Hakee seuraavaa askelta HPK:ssa myös ensi kaudella.
8
Artturi Toivola
60. 7+11=18, +8
Otti paikkansa kapean keskikaistan nelospaikalta. Ketjussa missä Ruokonen toi ketjuun vauhtia ja ryminää, Janatuinen vauhtia ja taitoa, oli Toivola tasapainottava tekijä. Tunnollinen omassa päässä, riittävän taitava ja älykäs hyökkäyspäässä. Ura jatkuu Hämeenlinnassa. Rooli riippuu pitkälti siitä, kuinka paljon isänsä Mika Toivola pystyy viime kauden puutteita keskikaistalla paikkaamaan.
7
Aleksi Mustonen
10. 1+5=6, -3
Saapui loppukaudesta Kärpistä, missä tehtiin tilaa lisävahvistuksille. Peluutettiin keskellä, vaikka ominaisempi paikka olisi laidalla. Aloitti hyvin uudessa seurassaan ja vauhdikkaan Mustosen peli kulki hyvin erityisesti Pihlströmin ja Jolyn välissä. Pikkarainen peluutti kuitenkin myös muissa ketjuissa ja Mustonen hiipui kauden loppua kohden. Jatkaa HPK:ssa myös ensi kaudella.
10
Michael Joly
58. 21+29=50, +18
Uniikki tapaus. Kiekollista pelaamista vaikea kuvailla, siihen ei tahdo olla sopivaa ylisanaa. Teki pihapelitemppuja liigakaukalossa. Myös puolustuspelaaminen oli pitkään pihapelitasoa. Joly oli lopulta kenties koko liigakauden suurin kasvutarina yksilötasolla. Pikkaraisen alaisuudessa kehittyi kokonaisvaltaiseksi liigapelaajaksi. Ei ollut enää taakka puolustuspäässä ja kannatteli usein yksin hämeenlinnalaisten hyökkäyspeliä. Vaikuttaa lottovoitolta, että jatkaa HPK:ssa ensi kaudella.

Kenttäpelaajista alle kymmenen ottelua pelasivat Elmeri Kaksonen, Daniel Mäkiaho, Topi Rönni, Atso Lehtinen, Jaakko Niskala, Alex Lindroos sekä Miihkali Teppo ja maalivahdeista Niko Heikkilä.

» Lähetä palautetta toimitukselle