Jatkoajan toimittajat Sami Iilomo sekä Joonas Sillanpää valitsivat vuorotellen Liiga-kauden viisi mielestään parasta keskushyökkääjää. Syksyn listauksesta vain HIFK:n Eetu Koivistoinen säilytti paikkansa läpi kauden. Syyskauden listalta lopulliseen kärkiviisikkoon onnistui murtautumaan kolme muutakin pelaajaa.
1. Lukáš Jašek, Pelicans
Sillanpää: Mahtavan kauden Pelicansissa pelannut tšekkihyökkääjä oli ison osan kaudesta täysin pitelemätön kaukalossa. Maagisen pelisilmänsä ansiosta Jašek oli lahtelaisten tärkein yksittäinen pelaaja tällä kaudella. Miehen kyky nähdä kenttä ja vapaat syöttölinjat on maailmanluokkaa. Jasek on klassinen pelintekijäsentteri, joka kelpaisi jokaiseen Liiga-joukkueeseen.
2. Juuso Pärssinen, TPS
Iilomo: Harvalla sentterillä oli yhtä merkittävä rooli oman joukkueensa pelaamisessa kuin Pärssisellä. Sentteri oli joukkueensa kolmanneksi tehokkain pelaaja, vaikka missasi kolmasosan otteluista. Jos tehokkuutta mitataan pistekeskiarvolla, Pärssinen oli turkulaisten kärkinimi. Sijoitusta ei ainakaan heikennä kevät, jonka aikana Pärssisen tehoketju, rinnallaan Markus Nurmi sekä Mikael Pyyhtiä, upottivat vuorollaan sekä HIFK:n että Ilveksen matkalla finaaleihin. Syksyllä, ennen kautta häirinneitä loukkaantumisia, Pärssinen näytti pelaavan väärässä sarjassa.
3. Aatu Räty, Jukurit
Sillanpää: Kärpissä tukehtunut urakehitys sai helpotuksen, kun Räty siirtyi Olli Jokisen Jukureihin. Siirto oli loistava kaikkien kannalta. Räty pääsi jälleen osoittamaan, miksi hänestä puhuttiin vielä muutama vuosi sitten jopa mahdollisena ykkösvarauksena. Vastuuta seurasi onnistumiset ja Räty oli siirtonsa jälkeen sarjan tehokkaimpia pelaajia. Rädyn merkitys Jukureiden nousussa taisteluun runkosarjan voitosta oli suuri.
4. Eetu Koivistoinen, HIFK
Iilomo: Koivistoisen kausi oli ailahteleva. Tehopisteiden valossa kausi jatkoi nousujohteista uraa, mutta sentteri katosi ajoittain kuvasta, mikä esti kärkikolmikkoon nousun. Koivistoinen oli kauden toiseksi tehokkain keskushyökkääjä, lisäksi hän kuului läpi kauden alivoimamiehitykseen, mikä osiltaan söi terävyyttä hyökkäyspelaamisesta.
5. Ville Petman, SaiPa
Sillanpää: Kultaista kypärää koko sarjassa useimmin tällä kaudella kantanut Ville Petman oli valmentaja Pekka Virralle tuttu pelaaja Raumalta. Virran luottopelaajaksi noussut Petman löi urallaan uuden vaihteen silmään ja nelinkertaisti uransa pistesaldon Liigassa. Petman oli SaiPan kehnon kauden ainoita onnistujia ja joukkueensa ylivoimainen pistenikkari.
Kommentit valinnoista kokonaisuutena
Iilomo: Jos Jašek oli päivänselvä ykkönen, haastajajoukkoon olikin sitten tunkua. Listan ulkopuolelle jäi nippu pelaajia joiden listalla olo olisi ollut täysin perusteltua. Arttu Ilomäki olisi runkosarjan perusteella kiilannut listalle, mutta tehottomuus pudostuspeleissä vaikutti arvioon. Listaa voisi jatkaa pitkään, mutta annetaan kärkiviisikon paistatella ansaitsemissaan parrasvaloissa.
Sillanpää: Silmiinpistävää valinnoissa on pelaajien ikäjakauma. Tällä kaudella oli ilo nähdä nuorta verta ratkaisevilla keskushyökkääjätonteilla, pelipaikalla, jossa kokemus vie usein pitkälle. Liigan kokeneimpiin lukeutuvat Petri Kontiola ja Jarkko Immonen ovat yhä Liiga-tasolle arvokkaita pelaajia, mutta etenkään Immosen pistetahti ei enää riittänyt kärkisijoille − ei ainakaan tällä kaudella.