Lahteen vierailulle saapunut KalPa oli katkaissut viiden ottelun tappioputkensa edellisessä ottelussa Kiekko-Espoota vastaan. Sarjan toiseksi parhaalla maaliodottamaerolla operoiva KalPa on tuskaillut viime aikoina maalinteon kanssa, mikä näkyi osaltaan myös Pelicans-ottelussa.
Pelicans vuorostaan vajosi syvemmälle ahdinkoon viikonloppuna, kun joukkue hävisi molemmat ottelunsa KooKoota vastaan. Pelicans pelasi kaksi erilaista ottelua uuden päävalmentajansa Jussi Taipaleen alaisuudessa, kun ensimmäisessä koitoksessa nähtiin pystysuunnan peliä ja jälkimmäisessä enemmän rytmittävämpää jääkiekkoa.
Tämä loi mielenkiintoiset lähtöasetelmat illan otteluun, kun KooKoon tavoin luisteluvoimainen ja juonikas KalPa saapui Lahteen.
Maalihanat auki
Kolme maalia tarjoillut avauserä oli tasainen, vaikka erän edetessä 5vs5-pelin virtaus alkoikin siirtymään vahvemmin vierasjoukkue KalPalle.
Etenkin erän alkupuolella Pelicans loi useamman erinomaisen maalipaikan, mutta edellisessä ottelussa Kiekko-Espoota vastaan nollapelin torjunut Juha Jatkola oli mies paikallaan. Lopulta avauserän neljäs huipputontti Pelicansilta oli kuitenkin hänellekin liikaa, kun Tim Lindfors laukoi ykkössektorista kiekon ohi Jatkolan.
Kahdella erilaisella pelisuunnitelmalla viikonloppuna KooKoo-peleissä pelannut Pelicans oli jälleen enemmän pystysuunnan perässä KalPaa vastaan. Pelinrakenteluvaiheissa Pelicans jätti hyödyntämättä painotonta puolta ja hyökkäsi paljon alivoimaisena yhtä tai kahta kaistaa pitkin.
KalPa vuorostaan eteni tiiviimmällä viisikolla kenttätasapainoisesti ja hyödynsi hyökkäyssiniviivaa ylittäessään usein kolmea kaistaa. Tämä loi vieraille hyvät edellytykset päättää suorat hyökkäykset kohti maalia ja joukkue oli jatkopelejä ajatellen hyvissä asemissa. KalPa onnistui osin tämän johdosta pelaamaan kourallisen pidempiä päätypelejä avauserään.
Nousujohteisen erän pelannut KalPa pääsi 2–1-johtoasemassa toiseen erään.
Torjuntavoitto Pelicansille
KalPa löi toiselle erälle alkutahdit jo ensimmäisen minuutin aikana, kun se karkasi kahden maalin johtoon Kasper Simontaipaleen osumalla.
Tämän jälkeen KalPa ei menettänyt otetta, vaan hallitsi toista erää suvereenisti pelivälinettä halliten. Laukaukset menivät toisessa erässä vierasjoukkueelle yhteensä peräti lukemin 27–3.
Puolenkymmentä päätypeliä luonut vierasjoukkue sai toisen erän aikana kolme ylivoimamahdollisuutta, mutta maalipaine jäi pakkopelin kautta sanalla sanoen vaisuksi niin toisessa erässä kuin koko ottelun mitassa.
Tästä meni toki kunnia myös Pelicansin erinomaisesti uhrautuneelle alivoimalle ja maalilla torjuneelle Patrik Bartošákille.
Eräs tämän kauden yksipuolisimmista eristä ei lopulta ollut sitä kuitenkaan maalien muodossa. Pelicans pääsi toisen erän viimeisellä minuutilla ylivoimalle ja hetken kuluttua tulostaululla komeili tuttuja nimiä. Lars Bryggman viimeisteli maalin edestä, kun syöttöpisteille pääsivät Ryan Lasch sekä Elias Vilén.
Pelicans tasoittaa, Mäenpää ratkaisee
Pelicans jatkoi päätöserässä siitä mihin toisessa erässä jäi, kun tuttu ruotsalaishyökkääjä viimeisteli jo kauden yhdeksännen ylivoimamaalinsa. Bryggman tasoitti ottelun 3–3:een, ja herran maalien myötä Pelicans sai selvästi vahvemmin otetta pelistä.
Kolmas erä oli tasaisin erä niin pelillisesti kuin tilastojenkin valossa. Molemmat joukkueet loivat muutaman erinomaisen tontin, mutta lisämaaleja ei enää nähty.
Joukkue | Maalipaikat tasakentällisin | Maalipaikat erikoistilanteissa |
Pelicans | 6 | 6 |
KalPa | 11 | 5 |
Maaliodottamat (Liigamon) 2,49 – 3,49
Ratkaisu haettiin lopulta jatkoajalta, joka oli pitkälti KalPa-merkkinen. Vierasjoukkue hallitsi kiekkoa, loi muutaman maalipaikan ja ratkaisi lopulta ottelun, kun Juuso Mäenpää laukoi kiekon ohi Bartošákin.
KalPa voitti toisen ottelunsa peräkkäin. Pelicans taas on viiden ottelun tappioputkessa ja joukkue metsästää edelleen avausvoittoaan Taipaleen alaisuudessa.