Maanantain ja tiistain välisenä yönä aloitetaan Bostonin alueen miesten NCAA-joukkueiden vuotuinen Beanpot-turnaus, jota pidetään yhtenä yliopistokiekon tärkeimmistä tapahtumista. Boston Universityn (BU), Boston Collegen (BC), Harvardin ja Northeastern Universityn kiekkojoukkueet ottavat toisistaan mittaa kaksipäiväisessä turnauksessa.
Ensimmäisenä pelipäivänä pelattavien välierien parit vaihtuvat vuosittain, ja viikkoa myöhemmin loppuottelupäivänä ratkaistaan lopullinen järjestys.
Suomen aikaa tiistaina 6. helmikuuta keskiyöllä ensimmäisessä välierässä kohtaavat Harvard ja Northeastern, ja heti perään kello 3.00 alkaa BC:n ja BU:n välinen taisto. Parien voittajat kohtaavat Suomen aikaa tiistaina 13. helmikuuta klo 2.30 alkavassa loppuottelussa, ja häviäjät pelaavat toisiaan vastaan tätä ennen Suomen aikaa maanantaina 12. helmikuuta kello 23.30 alkavassa ottelussa.
Jo turnauksen ensimmäisellä kierroksella nähdään siis kutkuttava jännitysnäytelmä, kun rakkaiden vihollisten kohtaamisessa BC ja BU selvittävät paremmuutensa.
Turnaukseen osallistuvien joukkueiden vahvuuteen kuuluu peräti 46 NHL-varauksen saanutta pelaajaa. BC marssittaa jäälle erittäin nimivahvan nipun, johon kuuluu USA:n juniorimaajoukkueissakin pelonsekaista kunnioitusta herättänyt vuoden 2023 NHL-varaustilaisuuden ykköskierroksella varattu superketju Will Smith (San Jose Sharks, #4) – Ryan Leonard (Washington Capitals, #8) – Gabe Perreault (New York Rangers, #23).
BU:n kirkkaimpana tähtenä nähdään tulevan kesän varaustilaisuuden ykkösnimeksi nostettu Macklin Celebrini. Joukkueen puolustuksessa häärivät kesän 2023 Vancouver Canucksin ykköskierroksen 11:s varaus Tom Willander sekä umpitaitavuudellaan henkeä haukkomaan saava Montreal Canadiensin kesän 2022 toisen kierroksen varaus Lane Hutson.
Suomalaisedustuksesta tämän vuoden Beanpotissa vastaa Harvardin maalivahti Aku Koskenvuo, jonka Vancouver varasi vuoden 2021 varaustilaisuudessa viidennellä kierroksella. Koskenvuo on jakanut torjuntavastuun Harvardin maalilla tasapäisesti varaamattoman Derek Mullahyn kanssa.
Historian havinaa ja paikallisotteluiden kiihkoa
NCAA:n ylimmän divisioonan 64 joukkuetta jakaantuvat kuuteen lohkoon ja tämän lisäksi sarjassa on tukku lohkoihin kuulumattomia itsenäisiä joukkueita. Lohkoissa pelataan myös eri määrät otteluita kauden aikana, joten yhtenäisen sarjataulukon sijaan voimasuhteista puhutaan yleensä viikoittain päivittyvien listausten avulla.
Boston University ja Boston College kuuluvat NCAA:n kirkkaimpaan kärkeen ja molemmat ovat sarjan mestarikandidaatteja. Joukkueet pitivät kaksoisjohtoa joulukuun alusta tammikuun loppuun kaikkien yliopistojoukkueiden listauksessa. BC on pysynyt kärkipaikalla, mutta BU joutui luopumaan tammikuun lopussa kakkossijastaan pudoten kolmanneksi.
Northeastern on listauksessa kahdenkympin hujakoilla, Harvard sen sijaan on listattu sarjan heikoimpaan neljännekseen sijalle 50.
Viime vuoden voittaja Northeastern on vienyt viidestä edellisestä pokaalista neljä. Vuonna 2022 Boston University onnistui lyömään kiilan Northeasternin voittoputkelle, ja Boston Collegen edellinen Beanpot-mestaruus on vuodelta 2016. Harvard voitti edellisen kerran turnauksen vuonna 2017.
Mikä ihmeen "Beanpot"?
Turnauksen hieman koomiselta tuntuva nimi viittaa Bean Towniin, yhteen Bostonin lempinimistä. 1600-luvulla alueelle Englannista rantautuneet uskonnolliset puritaanit suhtautuivat sunnuntain pyhittämiseen levolle tiukasti. Niinpä he valmistivat lauantaina suuria papupatoja, jotka pidettiin lämpiminä sunnuntain yli. Näin vältyttiin työnteolta sunnuntaina, ja Boston tuli tunnetuksi papupadoistaan.
Beanpotin pelit eivät vaikuta NCAA:n runkosarjapisteisiin, joten turnauksen voitolla saa siis lähinnä mainetta ja kunniaa kovana lätkäkaupunkina tunnetussa Bostonissa – toisaalta yksikään turnauksen osanottajista ei ole saavuttanut koko NCAA:n mestaruutta voittamatta kaudella myös Beanpotia. Itsessään turnauksesta on muodostunut arvostettu instituutio, jota seurataan erityisesti Pohjois-Amerikan kiekkopiireissä tarkasti.
Bostonin yliopistoturnaus on ainutlaatuinen yliopistokiekossa, ja jääkiekosta alkunsa saanut tapahtuma on levinnyt myös muuhun yliopistourheiluun koripallosta pöytätennikseen. Perinteisen kovia ottelupareja sarjassa toki on runsaasti, kuten Mainen ja New Hampshiren välinen "Border War" ja Michiganin ja Minnesotan lukuisat kiistaparit.
Beanpot pelattiin ensimmäistä kertaa Helsingin olympiavuonna 1952. Boston University on vienyt miesten turnauksen voiton 31 kertaa, Boston College 20 kertaa, Harvard on voittanut 11 turnausta ja Northeastern 8. Vuosikymmenten saatossa turnauksessa on pelannut melkoinen lista tulevia NHL-tähtiä, kuten Tony Amonte, Johnny Gaudreau, Jake Oettinger ja Chris Drury.