Jatkoaika julkaisee Wayne Gretzkyn 60-vuotissyntymäpäivän kunniaksi uudelleen jutun vuodelta 2019, jossa kerrataan legendan vähemmän tunnettu visiitti St. Louis Bluesiin vuonna 1996.
Särkyneiden haaveiden kaupunki
Los Angeles Kingsillä ei mennyt hyvin talvella 1996. Oli selvää, että joukkue oli jäämässä kolmannen kerran peräkkäin pudotuspelien ulkopuolelle, ja koko kaudesta oli tulossa kehnoin miesmuistiin. Ongelmat organisaatiossa heijastuivat pelikentille, kun saamatta jääneet palkkašekit demoralisoivat joukkuetta.
Vähiten tyytymätön ei ollut Wayne Gretzky. Jälleen yksi lyhyt kevät oli tulossa, eikä näköpiirissä ollut mitään, mikä olisi antanut odottaa parempaa tulevaisuudessa. Kingsin paidassa Gretzky oli rikkonut kaikkien aikojen piste- ja maaliennätykset ja vienyt joukkueen reppuselässään Stanley Cup -finaaleihin 1993, mutta myöhemmät vuodet olivat vaisuja. Kingsin materiaalissa ei yksinkertaisesti ollut riittävästi leveyttä.
Ja koska aika ei säästäisi edes lajin suurinta legendaa, oli tehtävä kova päätös siirtyä joukkueeseen, jossa olisi aitoa menestyspotentiaalia. Jo työsulkukaudella 1994−95 oli Gretzky pyytänyt siirtoa, mutta seurajohdon oli vaikea suostua. Gretzkyn mukana joukkue menettäisi paitsi parhaan pistemiehensä, myös pelillisen johtajansa ja henkisen pelotteensa.
Vuotta myöhemmin siirto tuli jälleen ajankohtaiseksi. Kingsin GM Sam McMaster oivalsi, että pudotuspelit jäisivät haaveeksi, oli Gretzky joukkueessa tai ei. Edessä olisivat perinpohjaiset uudistamistalkoot. Vakavan harkinnan tuloksena Gretzky rajasi vaihtoehdot kahteen, New York Rangersiin ja St. Louis Bluesiin.
Kummallakin seuralla oli alla vahva kausi, jos kohta kumpikaan ei kuulunut konferenssiensa terävimpään kärkeen. New Yorkissa Rangersin GM Neil Smith oli parin vuoden ajan rakentanut kärsivällisillä täsmähankinnoilla voittavan joukkueen, mistä osoituksena mestaruus 1994, ja lisäksi siellä odottaisivat Edmonton- ja Kings -aikojen tehomiehiä kuten Mark Messier sekä Luc Robitaille.
Blues oli puolestaan värvännyt vuoden 1994 mestarivalmentajan Mike Keenanin, ja tehoista vastasi aikakauden tulivoimaisimpiin hyökkääjiin kuulunut Brett Hull. Kokemusta ja voittamisen kulttuuria edustivat Edmonton Oilers -aikojen pelikaverit Glenn Anderson, Grant Fuhr ja Craig MacTavish.
Lopulta Gretzky antoi rahan puhua, ja Bluesin pahvi artikuloi Rangersia kauniimmin. Vaihdossa Kings sai kolme pelaajaa, mutta − kaikella kunnioituksella − Craig Johnsonia, Roman Vopatia saati Patrice Tardifia ei parhaalla tahdollakaan voinut lukea liigan tähtitaivaalle. Lisäksi kaupan kylkiäisiksi saadut kaksi seuraavien kausien varausoikeutta osoittautuivat torsoiksi - Peter Hogan ja Matt Zultek eivät pelaisi yhtäkään ottelua NHL:ssä.
Riitasointuja
Keenan toimi St. Louisissa sekä GM:n että päävalmentajan tehtävissä, ja oli toden teolla antanut palaa. Blues oli vanhastaan tunnettu nopeasta ja sulavaliikkeisestä pelitavasta, ja sen tunnetuimmat pelaajat olivat suoraviivaiset hyökkääjät kuten Hull ja Brendan Shanahan.
Keenan mullisti Bluesin pelitavan, muovaten joukkueen peli-ilmeen puolustusvoittoiseksi, aggressiiviseksi ja kovaotteiseksi. Keenanin joukkueen kasvot eivät olleet Hull, Shanahan tai Al McInnis vaan pikemminkin Stephane Matteaun ja Brian Noonanin kaltaiset työjuhdat – molemmat olivat voittaneet Stanley Cupin Keenanin alaisuudessa.
Joukkue oli ensisijainen; edes suurimmat tähdet eivät olleet koskemattomia. Fanien suursuosikki ja joukkueen kapteeni Shanahan kaupattiin Hartford Whalersiin, josta saapui nuori fyysinen ja monikäyttöinen puolustaja nimeltä Chris Pronger, keenanilaisen pelitavan ruumiillistuma.
Kulttuurišokki johti vaihteleviin peliesityksiin. Edes ajoittain kohdalle osuneet voittoputket eivät herättäneet joukkueen jakamatonta luottamusta valmentajaansa. Erään heikomman vaiheen aikana Hull rohkeni julkisesti kritisoida Keenania, joka kiitokseksi paiskasi seuraikonin koirankoppiin ja syrjäytti "Golden Brettin" kapteeninpaikalta.
Miten ihmeessä Wayne Gretzky sopisi tällaiseen yhtälöön?
Ikääntyneiden eilispäivän tähtien ryydittämä Blues oli päättänyt antaa kaikkensa. Moni veteraani oli uransa viimeisen hurraan kynnyksellä, vaikka tosiasiassa Fuhria lukuun ottamatta yksikään takavuosien oilereista ei kuulunut joukkueen avainpelaajiin.
Gretzky saapui Bluesiin helmikuun lopulla seuran nousuvaiheen aikana. Vahvan kuukauden aikana Blues oli hivuttautunut pudotuspeliviivan yli, ja Keenan uskoi Gretzkyn olevan viimeinen puuttuva palanen pudotuspeli- ja sitä kautta Stanley Cup -haaveille.
Ensi töikseen Keenan nimitti Gretzkyn joukkueen kapteeniksi ohi pestin Hullilta perineen Shayne Corsonin – olihan Gretzky ollut kapteenina liki puolentoista vuosikymmenen ajan Oilersissa ja Kingsissä. Nimitystä voidaan toki spekuloida sillä, että epäsuosittu Keenan sai valinnallaan Gretzkystä vahvan liittolaisen, ja toisaalta Gretzkyyn kohdistunut mielenkiinto vei pois huomiota välirikosta Hullin kanssa.
Fanit olivat vesi kielellä. Gretzkyn pelikäsitys ja syöttötaidot yhdistettynä Hullin viimeistelykykyihin tuntui taivaassa solmitulta liitolta. "He ovat kuin Gretzky ja Kurri ennen," kirjoitettiin eräässä fanijulkaisussa kaupan varmistuttua.
Bluesin loppukausi oli kuitenkin vaikea. Gretzkyn saapumisen jälkeisestä 20 ottelusta se voitti vain kuusi. Vaikka joukkue sijoittui Läntisen konferenssin sarjataulukossa näennäisen kelvollisesti viidenneksi, niin huipputasaisessa runkosarjassa pudotuspeliraja jäi vain kaksi pistettä taakse. Loppuluisun perusteella voisi sanoa gongin pelastaneen Bluesin.
Ainakin Gretzky nautti pelaamisesta vanhojen tuttujen keskellä. Hän tehoili piste per peli -tahdilla, ja hämmästyttävää kyllä, vain 21 pisteellä hän oli koko kauden yhdeksänneksi tehokkain Blues-pelaaja. Se kertoi yhtä paljon Gretzkystä kuin joukkueesta. Gretzky oli entisensä, ja siinä piili osa ongelmaa.
Onnistuiko tutkapari Gretzky-Hull? Osittain kyllä, enimmäkseen ei. Pitää muistaa, että hyökkäysketju koostuu kolmesta tekijästä. Gretzkyn ja Kurrin yhteistyöstä puhutaan aina paljon, mutta ratkaisevaa on toisen laiturin kyvykkyys. Bluesilla ei ollut omaa Esa Tikkastaan, ei edes Dave Semenkoa tai Jaroslav Pouzaria.
Gretzkyn ja Hullin rinnalla kokeiltiin Bluesin koko laituriosastoa, kuten Corson, Geoff Courtnall, Stephane Matteau, Juri Himlev, Tony Twist. Tämä puhuu karua kieltään siitä, miten epätasapainoinen Bluesin kokoonpano todella oli. Ironista tai ei, Tikkanen oli pelannut St. Louisissa alkukauden, mutta hänet kaupattiin syksyllä New Jersey Devilsiin. Gretzky ei tehnyt joukkueen peruspelaajia suuremmiksi pelaajiksi, vaan kutisti heidät.
Pudotuspeleissä Blues piristyi, ja Gretzky otti jälleen vastuuta suurissa otteluissa. Ysiysi näytti löytäneen uuden kevään johtamalla peliä illasta toiseen, ja yhteispeli Hullin kanssa alkoi viimein natsata. Samalla Blues ryhtyi pelaamaan Keenanin peräänkuuluttamaa kovaa peliä, johon Toronto Maple Leafs ei kyennyt vastaamaan, ja myös säkenöivän runkosarjan pelannut Detroit Red Wings oli vaikeuksissa.
Blues eteni toiselle kierrokselle, ja sarja kivikovia detroitilaisia vastaan meni seitsemännen ottelun jatkoajalle, jossa Steve Yzerman murskasi keskiläntisen haaveet. Jotta ympyrän sulkeutuminen olisi täydellinen, voittomaaliin johtanut tilanne alkoi Gretzkyn kiekonmenetyksestä puolustussinisellä.Se oli Wayne Gretzkyn viimeinen ottelu Bluesin riveissä.
Kaikessa soi Blues
Grezkyn tehosaldo St. Louis Bluesissa: 18 runkosarjaottelua tehoin 8+13 ja 13 pudotuspeliottelua pistesaldolla 2+14. Pudotuspeleissä Gretzky oli ollut joukkueen paras pistemies, ja kenelle tahansa lukemat olisivat mykistäviä. Silti jälkimaku oli valju – ei vähiten tympeän loppuratkaisun takia. Väinön tekemisestä oli puuttuvinaan sama loistokkuus kuin esimerkiksi maagisena Kings-keväänä 1993.
Keenan huomasi tehneensä sopimuksen paholaisen kanssa. Oilers- ja Kings-vuosinaan Gretzky oli kapteenin ja liigan ennätysmiehen ominaisuudessa puuttunut kärkkäästi valmennustyöskentelyyn, ja toi saman metodin mukanaan St. Louisiin. Se kävi Keenanin luonnolle. Kahden jättiläisen egot eivät mahtuneet samaan pukukoppiin.
Pudotuspelien aikana Keenan moitti Gretzkyä tehojen (lue: maalien) puutteesta. Erikoinen lausunto, sillä Gretzkyä ei oltu edes kaavailtu viimeistelijäksi vaan Hullin ruokkijaksi (Hull iski pudotuspeleissä kuusi osumaa, Corson vielä kaksi enemmän). Sitä paitsi Blues oli kokonaisuutena pelannut vahvasti kahdessa sarjassa ennakkosuosikkeja vastaan. Oman arvonsa tuntenut Ysiysi veti kritiikistä omat johtopäätöksensä: "En pelaa Keenanin alaisuudessa."
Keenanin toimintaa Bluesin peräsimessä on kuvattu värikkäästi ja usein negatiivispainotteisesti. Hän otti riskejä vailla hallintaa, peluutuksessa ei ollut logiikkaa, ja keenanilainen johtamistyyli on jo käsite itsessään. Oliko aikalaiskritiikki kohtuutonta? Se on täysin perusteltu kysymys. Keenan olisi saanut ainakin suurelta yleisöltä paljon anteeksi, jos kiekko olisi pomppinut Bluesille suotuisammin Red Wings- sarjan seiskapelin jatkoajalla.
Konferenssifinaalipaikka sekavan identiteettikriisin hämmentämältä joukkueelta olisi ollut ylisuoritus, ja Keenania olisi ylistetty rohkeasta riskinotosta ja nerokkaasta kokeilevasta peluutuksesta. Nyt hänet muistetaan Bluesista miehenä, joka pani kaiken sekaisin, suututti fanit ja katkeroitti tähdet.
Kesällä Gretzky hylkäsi Bluesin tarjoaman esisopimuksen, joka olisi jatkunut kevääseen 1999 ja lähestyi seuraa, jolle oli aiemmin antanut rukkaset. Seuraavan syksyn Gretzky aloitti Rangers-paidassa. Tuossa paidassa ei ollut C- ja A-täpliä.
Vaikka 99:n St. Louis -vaihe oli ristiriitojen sävyttämä, Gretzky ei missään vaiheessa katunut siellä pelaamaansa kevättä.