NHL on muuttunut kokonaisuudessaan viimeksi pelatulta kaudelta erittäin paljon. NHL on kokenut ensimmäisen pelaamattoman kautensa koko historiassaan, sarjaan on tullut palkkakatto ja uusia radikaaleja sääntömuutoksia ajetaan sisään suuressa määrin. Moni joukkue on uusinut rivejään paljonkin. Kaikkeen ympärillä tapahtuvaan muutokseen nähden Canucks on pysynyt suhteellisen hiljaisena pelaaja- ja valmentajamarkkinoilla. Joukkue lähteekin kauteen pelaajapuolella vain pari hallittua ja osittain pakotettua muutosta kokeneena.
Puolustuksestaan joukkue menetti kaksi pitkän linjan runkopakkiaan kun sekä Brent Sopel että Marek Malik lähtivät vuolemaan taaloja New Yorkiin. Joukkueen suurempien menetyksien joukkoon pitää laskea myös nelosketjussa pelanneen Brad Mayn yllättävä lähtö verivihollisen Colorado Avalanchen riveihin ja nelosketjun keskushyökkääjän Artem Chubarovin jääminen Venäjälle. Tulopuolella merkittävistä nimistä nähtiin Anson Carterin, Richard Parkin, Steve McCarthyn ja Brent Johnsonin siirtyminen valaspaitaan. Tulleista pelaajista etenkin Anson Carteria voidaan pitää varsin mielenkiintoisena tulokkaana, sillä Carter tuo Sedinin kaksosten ketjuun kauan kaivatun maalintekoon pystyvän laitahyökkääjän.
Joukkueen suurin muutos nähdään manageritaholla, jossa kokeneen, kuusi vuotta seuraa vetäneen Brian Burken sopimusta ei uusittu ja hänen tilalleen palkattiin Burken pitkäaikainen apulainen Dave Nonis. Nonis teki vuosia hienoa työtä värikkään Burken takana hoitaen Canuckseissa niin pelaajien sopimuksia kuin joukkueen farmitoimintaakin. Niin erinomaista työtä kuin Burke tekikin pitkässä managerin työssään Vancouverissa, muutos Canucksin "yläkerrassa" oli tarpeellinen ja siirto loppujen lopuksi varsin onnistunut. Nonis on osoittanut kykynsä managerina varsin nopeasti ja tehnyt paitsi onnistuneita sopimuksia kautta linjan joukkueen kokeneiden pelaajien kanssa, myös hankkinut varsin päteviä korvaajia lähteneiden pelaajien rinnalle.
Maalilla syvyyttä
Vancouverin maalivahtitilanne näyttää näin kauden alla paremmalta kuin viimeksi pelatun kauden alla. Joukkueen nimellisenä ykkösmaalivahtina jatkaa paljon parjattu, mutta jo useita hienoja runkosarjakausia pelannut Dan Cloutier. Cloutier on pelannut Martin Brodeuria lukuun ottamatta viimeisen kolmen kauden ajan enemmän voittoja kuin kukaan toinen NHL maalivahti. Hän on ollut runkosarjassa viimeisen kolmen kauden ajan Canucksin arvokkaimpia pelaajia ja torjunut näiden kausien aikana 97 voittoa ja yhdeksän nollapeliä. Cloutieriin pystyykin luottamaan ainakin runkosarjassa, mutta toinen asia on ollut miehen playoff pelaaminen.
Cloutier on pettänyt Canucks fanien odotuksia niin vuosien 2001, 2002 kuin vuoden 2003 playoff sarjoissa. Vaikka koko joukkueen playoff pelaaminen ei olekaan aina ollut parhaimmalla mahdollisella tasolla, syyttävä sormi on kääntynyt kriittisillä hetkillä nimenomaan maalille. Tosiasia on, että Cloutier ei ole toistaiseksi pystynyt viemään joukkuetta suuriin voittoihin ja tosiasia on myös se, että miehen playoff pelaaminen on ollut välillä jopa surkeaa. Kauden 2003-04 playoff sarjan alussa Cloutier näytti tosin paremmalta kuin koskaan ja hän torjuikin Calgarya vastaan kolmessa ottelussa mukavasti 92.2 % tehokkuudella ennen loukkaantumistaan.
Canucksin maalivahtivalmentaja Ian Clark on tehnyt Cloutierin kanssa edellisten kahden kauden aikana hienoa työtä ja Cloutierin perustekniikka onkin parantunut silmissä. Hän on vähentänyt riskejä ja vaikka hän pelaakin hieman syvemmällä kuin NHL uransa alussa, hän on edelleen aktiivinen maalivahti. Uusien sääntömuutosten pitäisikin suosia Cloutierin tyylisiä maalivahteja, jotka pelaavat aktiivisesti ja luottavat liikkeeseen ja perustekniikkaan enemmän kuin passiivisempaan peittämiseen.
Alex Auldia pidettiin muutama kausi sitten varmana Canucksin tulevaisuuden maalivahtina. Hän pelasi hienoja pelejä NHL:ssä ja torjui harvat näyttöpaikkansa lupauksia lunastaen. Edellisen kerran Auld sai näyttöpaikan NHL:ssä vuoden 2004 playoffeissa Cloutierin loukkaantumisen jälkeen, eikä pettänyt odotuksia tässä kovassa paikassa. Hän vei Canucksin kahteen sarjavoittoon ja torjui kiekkoja alle 2.5 päästetyn maalin ottelukeskiarvolla. Kaikki näyttikin hyvältä ennen viime kautta, jolloin Auld pelasi alle odotusten AHL joukkue Manitoba Moosessa. Ensi kausi tulee olemaan Auldin uran kannalta varsin ratkaiseva. Nyt hänen pitää pystyä ottamaan selkeä askel urallaan eteenpäin.
Joukkue hankki kesällä myös vapaana-agenttina liikkuneen kokeneen Brent Johnsonin tuomaan kilpailua nuoremmalle Alex Auldille, mutta koska Johnsonilla oli kahden suunnan sopimus, hänet laitettiin kauden alla farmiin. Johnson on pelannut 2000-luvulla 155 NHL ottelua St. Louisissa ja Phoenixissa pääosin melko hyvällä menestyksellä ja tämä parin kauden takainen St. Louis Bluesin ykkösmaalivahti onkin varteenotettava kilpailija myös Cloutierille. Mikäli Johnson nousee vielä NHL:ään ja ottaa paikan joukkueesta, hän pystyy varmasti tuomaan kaivattua kilpailua kakkosmaalivahdin rooliin.
Tärkeintä olisikin nyt saada hyvää kilpailua maalille, sillä Cloutierin heikkojen playoff pelien yhtenä suurena syynä on pidetty jo pari vuotta miehen liikaa vastuuta runkosarjassa ja etenkin runkosarjan lopussa. Cloutier on kärsinyt jo muutaman kauden ajan pienistä loukkaantumisista ja koska Canucks on taistellut runkosarjasijoituksista kauden loppuun saakka, loukkaantumisten jäljiltä puolikuntoista Cloutieria ei ole ollut aina playoffeja silmällä pitäen järkevää peluuttaa niitä pelimääriä mitä hän on joutunut pelaamaan.
Muuttunut puolustus
Canucksin puolustus on ollut jo muutaman kauden ajan yksi NHL:n tehokkaimmista ja ennen kaikkea silmiin pistävää on ollut puolustuksen hyvä liike ja kiekkokontrolli - ominaisuudet, jotka sopinevat uusien estämissääntöjen alle erinomaisesti. Canucksin puolustus oli koko NHL:n toisiksi tehokkain kaudella 2002-03 ja seuraavalla kaudella saatiin työnäyte hyvästä oman pään pelaamisesta kun puolustus teki maalivahtien kanssa seuraennätyksen päästämällä ensimmäistä kertaa seuran historiassa alle 200 maalia kaudessa.
Nyt lähtevään kauteen puolustus lähtee kuitenkin muuttuneena ja kaksi kokenutta puolustajaa menettäneenä, joten suoria vertauksia aiempaan on hankala tehdä. Liikkuvan, hyökkäävän puolustajan Brent Sopelin lähtö Islandersiin tuntuu etenkin seuran ylivoimapelissä, mutta toisaalta Sopel ei ole ollut aina parhaimmillaan omassa päässä kenttää ja lisäksi Chicagosta tullut Steve McCarthy pystynee paikkaamaan Sopelia kokonaisuutena. Isokokoisen Marek Malikin lähtö oli loppujen lopuksi odotettua ja vaikka Malik sai koko NHL:n parhaan tehosaldon viimeksi pelatulla kaudella, pelillisesti tämä tilasto mairittelee Tshekkipakkia. Vaikka Malikille ei löydykään suoraa paikkaajaa, Canucks puolustus pystynee yhdessä korvaamaan Malikin 18 minuutin ottelukohtaisen peliajan.
Canucksin puolustuksen kärkipakkeina tulevat pelaamaan - joskin eri pareissa - jälleen Ed Jovanovski ja Mattias Öhlund. Jovanovski on yksi NHL:n parhaista puolustajista ja hänen erikoistaitonsa sopivat uusien, liikkuvampaan ja avoimempaan pelityyliin pakottavien sääntöjen alle erinomaisesti. Viimeksi pelatulla NHL kaudella Jovanovski kärsi loukkaantumisista, eikä päässyt koko kaudella omalle tasolleen, mutta tätä ennen tämä vuoden 1994 NHL:n ykkösvaraus iski kolmella peräkkäisellä kaudella keskimäärin 47 pistettä kautta kohden.
Kanadan World Cup joukkueen vakiopuolustajiin kuuluvan Jovanovskin tasosta saatiin hyvä näyte vuonna 2003 kun mies äänestettiin NHL:n kuudenneksi parhaaksi puolustajaksi Norris Trophy äänestyksessä. Ensi kaudella häneltä voi hyvällä syyllä odottaa jälleen vahvaa kautta. Ensinnäkin hän perustaa peliään pitkälle liikkumiseen sekä vahvaan kiekkokontrolliin ja nyt siihen ainakin pitäisi olla mahdollisuuksia. Toisekseen hän pelaa sopimuskauttaan ja usein sopimuskauttaan pelaavat pelaajat ovat onnistuneet keskiarvokausia paremmin. Ja kolmannekseen koska uusien estämissääntöjen alla jäähymäärät tulevat lisääntymään, Jovanovski pääsee pelaamaan tutun tehokasta hyökkäyspeliään Canucksin ylivoimaviisikossa.
Canucks puolustuksen kärjen tasosta kertoo paljon se, että vaikka Jovanovskia pidetäänkin yleisesti yhtenä NHL:n kärkipakeista, toinen joukkueen kärkipakki Mattias Öhlund on useiden seuran fanien silmissä jopa Jovanovskia parempi puolustaja. Tänä kesänä uuden rahakkaan nelivuotisen sopimuksen tehnyt ruotsalaispakki onkin ollut Canucks puolustuksen oman pään paras pelaaja jo vuosia. Valmennusjohto on antanut Öhlundille järjestäen vastustajan tehokkaimman ketjun varjostajan roolin, eikä mies ole ainakaan pettänyt kovia vaatimuksia. Edellisten kolmen kauden aikana isokokoinen Piteån kasvatti on saanut tehosaldon +31 - pelaamalla järjestäen vastustajan kovia tehonyrkkejä vastaan.
Jovanovskin ja Öhlundin jälkeen seuran selvä kolmospakki ennakkoon ajatellen on Sami Salo, joka on pelannut joukkueen superkaksikon takana tasaisesti jo muutaman kauden ajan. Salon erikoisominaisuus, hyvä laukaus, tuo Canucksille arvokkaan variaation joukkueen ylivoimaan. Salon parina tullee pelaamaan Chicagosta tullut B.C lähtöinen, entinen ykköskierroksen varaus Steve McCarthy, joka on kärsinyt urallaan loukkaantumisista, mutta joka saattaa olla yksi kauden yllättäjistä hyvän pelinlukutaidon ja liikkeen ansiosta. Kokonaisuutena kaksikko Salo-McCarthy vaikuttaa varsin toimivalta kahden suunnan puolustajaparilta.
Tämän ennakkoon laadukkaan pakkinelikon jälkeen joukkueen viidentenä puolustajana tullaan näkemään jälleen entinen ykköskierroksen varaus Bryan Allen. Isokokoinen puolustava puolustaja Allen on harjoitellut onnistuneemmin kuin kertaakaan koko urallaan ja häneltä voikin odottaa selkeää tason nostoa aiempaan. Canucks valmentaja Marc Crawford on luvannut Allenille paikkaa joukkueen neljän eniten pelaavan puolustajan joukosta ja tämä saattaa hyvinkin toteutua, sillä Allen tullee pelaamaan Ed Jovanovskin parina tasavaihtoja. Edellisellä NHL kaudella tämä erittäin hyvä joukkuepelaaja sai kolmosparissa noin minuutin vähemmän peliaikaa ottelua kohden kuin Jovanovskin vakipari Malik, mutta nyt Allenilta kehittyneeltä voi hyvin odottaa muutamaa minuuttia aiempaa enemmän.
Canucksin kuudennen puolustajan pelipaikka on tällä hetkellä menossa farmijoukkueen kapteenille Nolan Baumgartnerille, jonka vahvuus, liike ja peliäly sopii uusien estämissääntöjen alle huomattavasti paremmin kuin vanhaan systeemiin. Washingtonissa aiemmin pelannut Jason Doig taisteli pelipaikastaan, mutta loukkaantui kesken harjoitusleirin ja saa etsiä paikkansa muualta. Mukana kuvioissa olivat myös isokokoinen ja kokenut Sven Butenschon, viime kaudella farmijoukkueessa Manitobassa kaikki yllättänyt Kevin Bieksa, hienosti liikkuva Tshekkipakki Tomas Mojzis ja Canucksin tämän vuoden ykkösvaraus Luc Bourdon, mutta nelikko saa etsiä pelipaikkaa ainakin alkukaudesta muualta.
Riittääkö hyökkäyksen fyysisyys
Canucksin ykkösketju on seurahistorian paras ja se onkin ollut tällä vuosituhannella NHL:n tehokkain yksittäinen ketju. Tulevallakin kaudella tämä Markus Näslundin, Todd Bertuzzin ja Brendan Morrisonin muodostama tehokolmikko on joukkueen hyökkäyksen terävin ase. Erinomaisten pelaajien muodostaman ketjun vahvuus moneen muuhun hyvään NHL:n ykköskenttään lepää ketjun yhteisessä kokemuksessa ja lähes täydellisesti roolitetussa kokonaisuudessa. Ketjusta löytyy maalintekotaitoa, syöttötaitoa, suoraviivaisuutta, fyysistä taitoa ja puolustusosaamista paljon ja kaiken lisäksi hyvässä suhteessa.
Ykkösketjun vasen laitahyökkääjä, joukkueen kapteeni Markus Näslund on NHL:n 2000-luvun tehokkain pelaaja. Viimeksi pelatulla kaudella tämä Örnsköldsvikin taituri sijoittui NHL:n pistepörssin neljänneksi ja hänet valittiin jo toisen kerran peräkkäin NHL:n ensimmäiseen all-stars kenttään. Nyt moni odottaa jälleen samanlaista kautta. Näslundin sopimus oli kesällä katkolla ja hän oli rajoittamaton vapaa-agentti, mutta hän teki Canucksin kanssa kolmivuotisen jatkosopimuksen, vaikka olisi saanut muualta enemmän rahaa. Joukkueen kapteeni näytti näin koko joukkueelle jälleen kerran olevansa uskollinen seuralleen.
Ketjun toisella laidalla pelaavan Todd Bertuzzin ura oli lähellä katketa kaudella 2003-04, jolloin Bertuzzi iski Steve Moorea raukkamaisesti takaapäin päähän ja saattoi jopa lopettaa Mooren uran. Bertuzzi kärsi temppunsa jälkeen pitkän pelikiellon, mutta NHL:n komissionaari Gary Bettman vapautti miehen pannasta kauden alla ja näin Bertuzzi pääsee jälleen keskittymään peleihin. Niin ikävän leiman kun "tapaus Moore" Bertuzzin uralle lopullisesti jättikin, pelillisesti Bertuzzi kuuluu NHL:n nykypäivän harvoihin loistaviin voimahyökkääjiin. Kaudella 2002-03 Bertuzzi oli NHL:n pistepörssin viitonen ja tätä edeltävällä kaudella NHL:n pistepörssin kolmas.
Alkavalla kaudella Canucks joukkueen suurimmat katseet ja kysymykset kääntyvät Bertuzzin suuntaan. Tekikö "tapaus Moore" miehen uralle lähtemättömän negatiivisen vaikutuksen ja pystyykö Bertuzzi keskittymään peleihin samalla tavalla kuin aiemmin? Miestä tullaan muistuttamaan median ja vastustajajoukkueen fanien toimesta tästä likaisesta tempustaan varmasti usein kauden mittaan ja avainkysymys on se, miten Bertuzzi tämän ottaa. Pahimmassa tapauksessa tämä episodi kääntyy täydellisesti miestä vastaan, mutta hän voi kääntää tämän asian myös voitoksi.
Aivan varmasti mies tietää sen, että pelaamalla huonosti "tapaus Moore" tullaan nostamaan esiin kauden aikana useita kertoja ja tästä suosta on hankala nousta. Paras tapa hiljentää miehen ympärillä liikkuva madia ja vastustajajoukkueen fanit on siis pelata paremmin kuin edellisellä kaudella. Paljon riippuu kauden alusta ja siitä, miten pelit alkavat kulkemaan. NHL:n sääntömuutosten pitäisi ainakin suosia Bertuzzin kaltaisia fyysisiä ja taitavia pelaajia. Aikaisemmin oikeastaan ainoa keino pysäyttää vauhdissa ollut reilusti päälle 100 kiloinen ja erittäin taitava Bertuzzi oli koukkiminen ja ronkkiminen, mutta nyt tämä tekijä jää ainakin ennakkoon pidettyjen lausuntojen mukaan pois.
Näslundin ja Bertuzzin lisäksi joukkueen ykkösketjussa pelaa kolmas Canucks yleisölle tuttu pelaaja, Vancouverin lähistöllä varttunut oman kylän poika Brendan Morrison. Morrison on jäänyt supertähtiluokan ketjukavereiden varjoon muutamalla aikaisemmalla kaudella, mutta jokainen ketjun peliä pidempään seurannut pystyy antamaan kaiken arvostuksensa myös tällä nöyrälle oman pään puurtajalle. Morrison on mainettaan parempi kiekkoilija ja myös nopealle Morrisonille uusien sääntömuutosten pitäisi sopia hienosti.
Myös Canucksin kakkosketjussa jatkaa kaksi tuttua naamaa. Sedinin kaksoset pelasivat edellisen NHL kauden suorastaan erinomaisilla tehoilla saatuun peliaikaan nähden ja he lunastivatkin viimein lupauksia niistä odotuksista, mitä joukkue aikanaan heihin asetti varatessaan kaksoset vuoden 1999 Draftin toisena ja kolmantena pelaajana. Sedineiden liikkuvaan ja paljon kiekkoa kontrolloivaan peliin uusien sääntömuutosten pitäisi niin ikään sopia hienosti. Sedineiden ketjussa toisella laidalla on totuttu näkemään Trent Klattin, Donald Brashearin ja Magnus Arvedssonin kaltaisia puurtajia. Ensi kaudelle kaksoset saavat ketjuunsa kuitenkin aikaisemmasta poikkeavan pelaajan kun uusi manageri Nonis päätti uudistaa kakkosketjunsa tekemällä vuoden mittaisen sopimuksen vapaana agenttina liikkuneen Anson Carterin kanssa.
Isokokoinen ja maalintekoon pystyvä tummapintainen Carter tuo kaksosille aivan uudenlaisen vaihtoehdon ja hän tuleekin varmasti vaikeuttamaan vastustajien pelinlukua ketjua kohtaan. Kun vanhassa mallissa vastustajille usein riitti kaksosten pelaaminen pois pelistä, nyt puolustava joukkue joutuu varjostamaan enemmän ketjun kolmea pelaajaa ja tämä tietää taitaville Sedineille enemmän tilaa. Uudet sääntömuutokset ja uusi maalintekoon pystyvä laitahyökkääjä tekee kaksosten kaudesta varsin mielenkiintoisen seurattavan. Joko vihdoin olisi aika ottaa iso askel kohti NHL:n kirkkaimpia valoja ja helpottaa ykkösketjun maalipaineita tiukoissa peleissä?
Muiden ketjujen kokoonpanot ovat toistaiseksi vielä avoinna, mutta kolmosketjussa saattaa pelata kolmikko Trevor Linden, Matt Cooke ja Ryan Kesler. Joukkueen henkinen kapteeni ja hyökkäyksen todellinen isähahmo Trevor Linden pelaa rakastamassaan seurassa vielä 35-vuotiaanakin tärkeitä minuutteja. Toisella laidalla viilettää mahdollisesti joukkueen taistelun ilmentymä, pienikokoinen, mutta erittäin kovalla pelisydämellä varustettu monipuolinen Matt Cooke. Ketjun keskellä luultavasti aloittava nuori Ryan Kesler on Canucksin lahjakkain hyökkäyspään pelaaja ja moni pitääkin häntä joukkueen tulevaisuuden kapteenina. Tämä viime kaudella AHL:n Manitoba Moosen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu keskushyökkääjä on erittäin mielenkiintoinen seurattava, sillä nuori jenkki on ottanut todella isoja askelia urallaan kahden viime kauden aikana.
Joukkueen kolmosketjun rooli on joukkueen kokonaismenestyksen kannalta erittäin tärkeä. Ketjun pääasiallisena tehtävänä on luoda energiaa ja taistelutahtoa koko joukkueeseen ja mikäli katsoo ketjun pelaajien ominaisuuksia ja lahjakkuutta, näille odotuksille on olemassa myös katetta. Terrierimäinen Cooke sytyttää joukkuetta peräänantamattomalla pelityylillä ja kun mies tunnetaan rooliinsa nähden tehokkaana hyökkääjänä, hän pystyy nostattamaan joukkuehenkeä niin tehojen kuin taistelunkin kautta.
Linden tunnetaan nykyisin enemmänkin vahvana oman pään pelaajana kuin tehokkaana pistemiehenä, mutta tämä ex-kapteeni pystyy nousemaan esiin myös tehojen puolesta. Nuoressa Keslerissa on paljon samoja ominaisuuksia kuin esikuvassaan Lindenissa ja mikäli jälleen fyysisesti kehittynyt Kesler pystyy ottamaan edes osan niistä odotuksista, mitä miehelle on kasattu, joukkueen kolmosketjun onnistuminen on lähes varmaa.
Canucksin nelosketjuun tulevat mahdollisesti jäämään Jarkko Ruutu ja divisioonakilpailija Minnesotasta siirtynyt korealaislähtöinen Richard Park, mutta ketjun kolmas osapuoli on toistaiseksi päättämättä. Nopealle Parkille uudet sääntömuutokset sopivat hienosti ja hän pystyykin varmasti korvaamaan Venäläissentteri Artem Chubarovin jäämisen Venäjälle. Ruutu on kehittynyt roolissaan nelosketjun agitaattorina hienosti ja hän pystynee pelaamaan Parkin tavoin isommassa roolissa kuin tähän asti. Ketjun kolmantena pelaajana tullaan näkemään todennäköisesti joku kolmikosta Lee Goren, Tyler Bouck tai Wade Brookbank.
Kaiken kaikkiaan joukkueen hyökkäys on erittäin mielenkiintoinen seurattava alkavalla kaudella. Ykkösketjussa Todd Bertuzzi on mielenkiintoinen tapaus "tapaus Mooresta" johtuen ja samalla mies on ehkä joukkueen suurin kysymysmerkki. Suurena huolen aiheena on kysymys; entä jos Bertuzzi ei selviydykään henkisesti ahdistavan tapauksen jälkeen. Mitä tämä merkitsisi koko joukkueelle? Toisaalta Bertuzzin sopeutumista helpottaa kakkosketjussa Anson Carter, joka tuo aivan uudenlaisen pelaajatyypin Sedineiden ketjuun ja helpottaa ykkösketjun paineita. Kolmosketjussa nuori Ryan Kesler on hyvin mielenkiintoinen seurattava ja nelosketjussa mahdollisesti aloittavat Jarkko Ruutu ja Richard Park ovat pelanneet erittäin hyviä harjoituspelejä, joten heille saattaa tulla nyt mahdollisuus nousta tikkailla ylöspäin.
Joukkueen hyökkäys näyttäisi kokonaisuutena jälleen vahvalta. Oikeastaan ainoa huolenaihe on jälleen kerran kysymys fyysisestä pelistä, mutta onko tähän huolestumiseen todellista aihetta? Tosiasia on nimittäin se, että vaikka Vancouverilla on ollut jo muutaman kauden ajan yksi NHL:n nopeimmista, taitavimmista ja tehokkaimmista hyökkäyksistä, moni on kritisoinut aiemminkin näin kauden alla hyökkäystä fyysisyyden osalta. Tosiasia on toki ollut se, että todellisia raskassarjalaisia Vancouverissa ei ole viime kausina montaa pelannut, mutta tästä huolimatta joukkue on kuitenkin hävinnyt viimeisten kausien aikana yhden käden sormilla laskettuna pelit fyysisyyden puutteeseen.
Ensi kaudelle NHL karsii tappelu- ja estämissääntöjään tiukemmiksi, mutta tästä huolimatta ilmassa on jälleen jo niin kovin tuttuja ja tyypillisiä epäilyjä joukkueen hyökkäyksen fyysisestä tilanteesta. Canucks lähtee kauteen hyökkäyksen osalta kuitenkin lähes muuttumattomalla kokoonpanolla ja mikä mielenkiintoisinta, hyökkäys on ennakkoon kiekollisesti taitavampi kuin viimeksi pelatulla NHL kaudella, jolloin Canucks oli NHL:n läntisen konferenssin kolmanneksi tehokkain joukkue. Onko syytä siis suureen huoleen?
Canucks jatkaa tutuissa käsissä
Canucksin valmentajina jatkavat tutut kasvot. Päävalmentajana toimii yhden Stanley Cupin voittanut ja kerran NHL:n parhaaksi valmentajaksi valittu, entinen Canucks pelaaja Marc Crawford ja hänen kakkosvalmentajinaan erinomainen taktikko Mike Johnston, pelaajavalmentaja Jack Mcllhargey sekä videovalmentaja Barry Smith. Maalivahtivalmentajana toimii Ian Clark. Valmentajista Crawford, Mcllhargey ja Johnston ovat toimineet Vancouverissa jo useamman kauden yhdessä ja vaikka Crawford kantaakin päävastuun, tiimi toimii hyvin yhdessä.
Tiukalla ja vaativalla Crawfordilla ei ole liikaa ystäviä pelaajiensa keskuudessa, mutta hän saa joukkueestaan paljon irti ja hän on tämän vuoksi pelaajiensa arvostama valmentaja. Crawford luottaa pelissään liikkeeseen ja peluuttaa joukkuettaan aktiivisella tyylillä. Hän antaa pelaajilleen vapauksia hyökkäyspäässä niin kauan kuin nämä muistavat myös puolustusvelvoitteensa ja tekevät töitä kiekottomina. Canucks on nopeana joukkueena erittäin vahva kääntämään peliä keskialueella. Puolustus tukee hyökkäystä paljon ja puolustajilla on lupa nousta hyökkäyksiin mukaan.
Puolustuspelissä Crawfordin pelisysteemissä puolustajat ovat aktiivisia kun vastustajalla on kiekko. Mikäli kiekonhallinta menetetään hyökkäyspäässä, Canucks muodostaa puolustuksekseen 1-3-1 aluemuodostelman. Yksi puolustaja jää keskialueen yläosaan kahden hyökkääjän kanssa ohjaamaan peliä ja pakottaa vastustajia kiekon menetyksiin aktiivisella pelillä. Yksi hyökkääjä häiritsee ylhäällä pelin avausta ohjaamalla peliä ja toinen puolustajista pelaa varmistavassa roolissa alhaalla. Kiekolliseen mieheen ajetaan ylhäältä saakka aggressiivisella kärkikarvauksella kiinni ja hyvä takakarvaus on puolustuksen avainsana.
Alkava kausi on Crawfordille jo kuudes peräkkäinen kausi Canucksin päävalmentajana. Näiden edellisen viiden kauden aikana Canucks on voittanut runkosarjassa Crawfordin johdolla 196 ottelua, hävinnyt 158 ottelua ja pelannut tasan 46 kertaa. Hyvää runkosarjamenestystä on kuitenkin varjostanut heikko playoff menestys. Crawfordin johdolla Canucks on pelannut 31 playoff ottelua, joista se on voittanut 12 ja hävinnyt 19 ottelua. Huolimatta hyvästä runkosarjamenestyksestä, nyt olisi Crawfordin aika viedä joukkueensa loppuun saakka. Mikäli tällä kaudella ei tule menestystä, Crawford saatetaan korvata toisella valmentajalla.
Nouseeko ylivoimateho?
Canucksin ylivoima oli viimeksi pelatulla kaudella yllättävän heikkoa. Ylivoima oli ennalta luettavissa, ylivoimalla yritettiin liian monimutkaisia kuvioita ja se jäikin koko NHL:n mittakaavassa sijalle 22. Sijoitus oli huomattavan korkea siihen nähden, että joukkue oli ollut NHL:n kärkeä samalla ylivoimaviisikollaan kaksi edellistä kautta. Viimeksi pelatulla kaudella joukkueen paras ylivoimamaalientekijä, Todd Bertuzzi, iski kiekon maaliin vain kahdeksan kertaa. Paljon joukkueen heikosta ylivoimasta ja pelaajien tukkoisuudesta kertoi se, että joukkueessa vain 47 ottelua tulokkaana pelannut Jason King osui ylivoimalla joukkueen toisiksi eniten, kuusi kertaa.
Näslund ja Bertuzzi ovat olleet kuitenkin viimeisten kolmen kauden ajan NHL:n parhaimmistoa ylivoimissa ja viimeksi pelatun kauden tukkoisuus taisikin olla enemmän poikkeus kuin sääntö. Periaatteessa joukkueella onkin kaikki edellytykset pelata jälleen tehokkaasti ylivoimalla ja ainakin harjoituspelien perusteella joukkue näyttää jälleen vaaralliselta ylivoimajoukkueelta. Ykkösylivoimaviisikossa 110 kiloinen Bertuzzi seisoo maalilla maskissa, Näslund hakee laukaisupaikkaa b-pisteen kaarelta ja puolustaja Ed Jovanovski tuo kiekkoja ylös ja pelaa taitavana pelaajana siniviivalla, jossa toisella puolella nähdään usein joko kovaa laukova Sami Salo tai hyvällä pelisilmällä varustettu Henrik Sedin. Brendan Morrison toimii ykkösylivoiman rauhoittajana ja toiseen variaatioon jäävät vielä Daniel Sedin ja Anson Carter.
Alivoimilla Canucks oli edellisellä NHL kaudella hienosti NHL:n kolmanneksi paras joukkue ja joukkue jatkaa nyt tutulla kaavalla. Canucksin alivoima on joukkueen viisikkopelaamiseen nähden yllättävän passiivista ja esimerkiksi kaudella 2003-04 joukkue teki yhteensä koko kauden aikana ainoastaan kuusi alivoimamaalia (esimerkiksi Detroitin kaksikko Draper-Maltby teki kaksistaan yhdeksän alivoimamaalia). Canucksin eniten peluutetut alivoimapuolustajat tulevat olemaan jälleen Mattias Öhlund ja Sami Salo, mutta myös Bryan Allen ja hyvin peliä lukeva Steve McCarthy saanevat suurempia minuuttimääriä. Alivoimalla pelatessa hyökkäyksessä Canucks luottaa Matt Cookeen, Ryan Kesleriin, Jarkko Ruutuun, Trevor Lindeniin ja Richard Parkiin.
Vain yksi tavoite
Vancouver on ollut kahden viimeisen kauden ajan yksi NHL:n parhaista joukkueista. Viimeksi pelatulla kaudella joukkue oli läntisen konferenssin kolmas ja sitä edellisellä kaudella neljäs. Joukkue on kuitenkin pettänyt kannattajiensa odotukset playoffeissa. Ensin kaudella 2002-03 joukkue kaatoi ensin St. Louisin playoffien ensimmäisellä kierroksella, mutta putosi sitten Minnesotaa vastaan jatkosta, vaikka johti sarjaa jo otteluvoitoin 3-1 ja viimeistä seitsemättäkin peliä toisessa erässä 2-0. Viimeksi pelatulla kaudella ilman tähtihyökkääjäänsä Todd Bertuzzia ja ykkösmaalivahtiaan Dan Cloutieria pelannut joukkue putosi avauskierroksella Calgarya vastaan niin ikään seitsemässä pelissä ja tuolloin vielä kaiken lisäksi seitsemännen pelin jatkoajalla.
Nyt joukkueella ei ole kuin yksi tavoite ja se on Stanley Cupin voittaminen. Tähän tavoitteeseen on olemassa myös mahdollisuuksia, sillä Canucksilla on kaksi hyvää ratkaisuihin pystyvää ketjua, erinomaisia roolipelaajia, hyvä puolustuksen kärki ja riittävästi syvyyttä. Lisäksi joukkueen runkopelaajat ovat pysyneet yhdessä, runkopelaajat ovat hyvässä iässä, joukkueen pelaajat ovat kokeneet yhdessä niin ala- kuin ylämäkiäkin ja pelaajilla on viime kausien playoff pettymyksistä johtuen paljon voitettavaa. Kun myös NHL:n uudet sääntömuutokset suosivat Canucksin tapaista erittäin hyvin luistelevaa ja taitavaa joukkuetta ja joukkueen tuttu pelitapa on tehty nimenomaan hyökkäyspeliä tukevaksi, joukkue voi mennä pitkälle.
Ryan Keslerilla suuri tulevaisuus
Canucksin mielenkiintoinen nuori hyökkääjä Ryan Kesler on noussut NHL:ään nopeammin kuin hänen varausvuotenaan odotettiin. Kesler pelasi juniorivuosiaan yliopistosarja CCHA:n Ohiossa. Hän oli Vancouverin ensimmäisen kierroksen varaus vuoden 2003 Entry Draftissa. Canucks teki nuoren lupauksensa kanssa yllättävän sopimuksen heti varauksen jälkeen ja manageri Dave Nonis kertoi Keslerilla olleen mahdollisuuksia heti ensimmäisellä kaudella NHL:ään saakka. Harva Nonisin puheita otti tosissaan, mutta lähes kaikkien yllätykseksi mies otti kuin ottikin heti kauden 2003-04 syksyllä paikkansa Vancouverin kovasta NHL joukkueesta.
Vuodenvaihteessa 2003-04 Kesler pelasi suomessa pelatuissa nuorten MM-kisoissa ja vakuutti hänen peliään seuranneet katsojat yllättävän valmiilla pelillä ja erinomaisella luistelulla. Hän kuului turnauksen voittaneeseen USA:n joukkueeseen ja vaikka mies kärsikin kisoissa lievästä loukkaantumisesta, hän teki finaalissa Kanadaa vastaan finaalin tasoittaneen huipputärkeän 3-3 maalin. Nuorukaisen puolustustaidoista kertoi jo tuolloin paljon se, että hän pelasi finaalissa viimeisestä kahdesta minuutista puolitoista minuuttia kun jenkit turvasivat johtoaan.
Kun USA oli voittanut historiansa ensimmäisen nuorten mestaruutensa Keslerin merkittävällä panoksella, Kesler palasi Vancouverin joukkueeseen ja pelasi loppukauden niin NHL:ssä kuin farmijoukkue Manitoba Moosessakin. Nuorten kisoja lukuun ottamatta ensimmäinen kausi miesten tasolla pelattiin enimmäkseen nelosketjun puolustavassa roolissa, mutta se, että nuorukainen pääsi pelaamaan heti varauksensa jälkeen NHL:ssä 28 ottelua, oli jo paljon ja herätti suuria lupauksia miehen tulevaisuuden suhteen.
Kaudella 2004-05 Kesler olisi jo ollut Canucksin NHL joukkueen vakipelaajia, mutta NHL:n työsulkukaudesta johtuen nuorukainen joutui pelaamaan kauden farmijoukkue Manitobassa. Kesällä 2004 paljon voimaa hankkinut lupaus aloitti kautensa kovassa, NHL pelaajien täyttämässä AHL:ssä erittäin hyvin ja nousi vielä juniori-ikäisenä miesten kanssa pelatessaan joukkueensa tärkeimmäksi pelaajaksi, voittaen AHL:n neljänneksi parhaan joukkueen arvokkaimman pelaajan palkinnon. Kesler teki AHL:n runkosarjassa 30 maalia, otti fyysisellä pelillään 105 jäähyminuuttia ja varjosti ilta illan jälkeen vastustajan tehoketjuja.
Puhtaasta puolustavasta hyökkääjästä tuli viime kauden aikana lahjakas kahden suunnan keskushyökkääjä ja nyt miehen tulevaisuus näyttääkin erittäin hyvältä. Kun hänet aikanaan varattiin, innokkaimmat miehen ylistäjät puhuivat Joel Ottosta tai Trevor Lindenista – siis pelaajatyypeistä, jotka ovat jokaisen menestyvän joukkueen tärkeimpiä palasia monipuolisuuden ansiosta. Nyt nämä pelaajakuvaukset näyttävät osuneen Keslerin kohdalla melko lailla oikeaan ja kun 21-vuotiaasta pelaajasta puhutaan tämän lisäksi jo nyt Canucksin tulevaisuuden kapteenina, puhutaan poikkeuksellisesta lahjakkuudesta.
Kahden viimeisen kauden aikana Kesler onkin ylittänyt mieheen asetetut odotukset selvästi molemmilla kausilla. Ensi kaudella realistiset odotukset Keslerin suhteen ovat kolmosketjun roolia lupaavia odotuksia ja tulevaisuudessa Keslerista saattaa kehittyä huipputärkeä kakkosketjun isokokoinen kahden suunnan keskushyökkääjä. Nuoren miehen kehityskäyrä näyttää juuri nyt niin lupaavalta, että mikä tahansa on mahdollista. Harjoitusleirille huippukunnossa tullut nuorukainen tuleekin yllättämään monet alkavalla kaudella.
Canucksin parhaat
Paras kiekonkäsittelijä: Henrik Sedin
Paras laukoja: Markus Näslund
Paras luistelija: Ed Jovanovski
Paras aloittaja: Trevor Linden
Paras taklaaja: Matt Cooke
Paras ärsyttäjä: Matt Cooke
Paras pelinrakentaja: Henrik Sedin
Paras puolustava hyökkääjä: Matt Cooke
Paras hyökkäävä puolustaja: Ed Jovanovski
Enforcer/tappelija: Wade Brookbank
MVP: Markus Näslund
