Uudet pelaajat
Kauden alussa joukkueen runko Modano, Nieuwendyk, Hull, Lehtinen, Langenbrunner, Morrow, Keane, Zubov, Hatcher, Sydor, Matvichuk ja Belfour oli pysynyt kasassa
ja sen päälle lähdettiin rakentamaan kuorrutusta muutaman uuden hankinnan sekä farmisarjoissa pelanneiden nuorten pelaajien turvin. Puhuttiin nuorennusleikkauksesta ja siirtymisestä aktiivisempaan pelityyliin. Kesken
edellisen kauden hankituista vahvistuksista vain Kirk Muller jatkoi tällä kaudella tähtipaidoissa. Voimahyökkääjä Scott Thornton sai paremman tarjouksen San Josésta, Dave Mansonille olisi ollut tarjolla vain 6. tai 7. puolustajan paikka (teki diilin Toronton kanssa), eikä Sylvain Cotén kanssa edes neuvoteltu jatkosta, joten hän häipyi Washingtoniin.
Puolustuspäässä oli siis tilaa nuorille Brad Lukowichille, Richard Jackmanille sekä Coloradosta hankitulle Sami Heleniukselle. Ensimmäiseksi valmentaja Hitchcock kyllästyi katselemaan hyökkäävän puolustajan, Jackmanin,
epävarmuutta omassa päädyssä, ja näin luotettavuutta sekä kokemusta tuomaan hankittiin Torontosta veteraanipuolustaja Gerald Diduck lokakuun 29. päivänä. Samana
päivänä hyvin luisteleva ja laukova Jackman sai käskyn ilmoittautua Utahin farmijoukkueessa. Jackmanin kauden saldoksi tuli 0+0 16 ottelussa.
Nuorennusleikkaus näytti ensimmäisen kerran epäonnistumisen merkkejä. Lukowich ja Helenius sitävastoin vakiinnuttivat paikkansa Stars-puolustuksessa ja Lukowich oli jopa joukkueen paras +/- -tilastossa sekä runkosarjassa (+28) että
play offeissa (+2). Kovaotteinen Helenius pääsi pelaamaan 57 runkosarjan pelissä jääden plussan puolelle (+1) ja napaten 99 jäähyminuuttia. Viimeisessä St. Louis
-kohtaamisessakin Sami pääsi mukaan maistelemaan play-off -tunnelmaa. Heleniuksen sopimus Dallasin kanssa oli yksivuotinen, mutta Sami on ilmaissut
halukkuutensa jatkaa Stars-organisaation palveluksessa. Muutenkin pitkän kaavan mukaan urallaan edenneen Heleniuksen kautta voidaan pitää onnistuneena hänen kyettyään vakiinnuttamaaan paikkansa pelaavassa kokoonpanossa.
Hyökkäyspäässä nuorista pelaajista eniten (48 ottelua) pääsi pelaamaan Tyler Bouck tehoilla 2+5. GM Bob Gaineyn poika Steve Gainey pelasi yhden ottelun ja
pariin otteluun jäivät myös Jamie Wrightin, Greg Leebin ja puolustaja Mark Wottonin esiintymiset. Loppukausi sujuikin farmissa. Kauden alussa kolmoskentän
sentteriksi kaavailtiin joko Jon Simiä tai Roman Lyashenkoa. Sim mursi solisluunsa jo harjoitusleirillä ja pääsi pelaamaan vain 15 ottelussa. Lyashenko
pelasi hajavaihtoja 60 pelissä ja joutui helmikuussa Utahiin, tulevaan olympiakaukaloon, farmijoukkue Grizzliesin riveihin. Myös vikkelä laituri Blake Sloan joutui jo alkukaudesta Houstonin farmijoukkueeseen ennen kuin Columbus nappasi hänet waivers-listalta. Brenden Morrow pelasi vahvan sophmore-kauden saalistaen 44 pistettä (20+24) ja napaten toisena vuonna peräkkäin Dallasin
jäähykuninkuuden 128 minuutilla. Tulokasmaalivahti Marty Turco teki kauden alla Starsin kanssa uuden kaksivuotisen sopimuksen ja pelasi todella vakuuttavasti: 26 ottelussa
sekä torjuntaprosentti 92,5 että päästettyjen maalien keskiarvo 1,9 olivat koko NHL:n parhaat. Luultavaa onkin, että itseluottamusta uhkuva Turco haastaa ensi kaudella Belfourin tosissaan kilpailussa ykkösmaalivahdin paikasta.
Ennen viime kauden alkua Stars teki sopimukset vapaiden agenttien Ted Donaton (32v, 8+16) ja Shaun Van Allenin (33, 7+15) kanssa. Kesken kauden hankittiin vielä Benoit Hogue (34, 3+7), John MacLean (36, 4+2) ja siirtorajan umpeutuessa Grant Ledyard (39, 0+1). Play offeihin mennessä Starsin pelaavan kokoonpanon keski-ikä nousi jälleen yli 30 vuoden (31,25), kun se kauden alussa oli ollut
vain 27,9. Voidaan siis puhua nuorennusleikkauksen lievästä epäonnistumisesta.
Runkosarja
Stars aloitti kauden ailahtelevasti ja oli eräässä vaiheessa jopa oman
divisioonansa viimeinen. Viimevuotinen loukkaantumissuma ei onneksi näyttänyt
vaivaavan enää yhtä pahasti ja syksyn edetessä Dallas alkoi tavoittaa Sharksin
etumatkaa kamppailussa Pacific-divisioonan ykköspaikasta. Otteiden vaihtelevuus näkyi
kuitenkin epävarmuutena omassa päässä ja tehottomuutena hyökkäyksessä. Kauden
pahin tappio tuli keskitalvella Los Angelesille, kun Kings nöyryytti Starseja 8-
0! Suurinumeroisin voitto tuli, kun tähtinippu riepotteli Pittsburghia
8-2 -lukemin joulukuussa. Brett Hull iski maaleja jälleen kuin ennen vanhaan
päätyen lopulta 39 osumaan (39+40) ja esiintyen taas muutaman vuoden tauon
jälkeen All Stars -ottelussa. Runkosarjassa tehokkain pistemies oli jälleen Mike
Modano 84 pisteellä (33+51). Modano on reilussa kymmenessä vuodessa kasvanut
nättinaamaisesta ja pehmeänä pidetystä maalintekijästä erinomaiseksi all-round
-pelaajaksi, josta osoituksena Selke Trophy -ehdokkuus John Maddenin ja Joe
Sakicin kanssa.
Kausi ei sujunut kuitenkaan ilman ongelmia. Tammikuun 7. päivänä Starsin piti
kohdata Boston Bruins vieraissa keskellä pitkää vieraskiertuetta, kun Eddie
Belfour -niminen aikapommi räjähti. Hitchcock aikoi lepuuttaa epävarmasti
pelannutta tähtimaalivahtiaan Bruins-kohtaamisessa ja antaa Turcolle tilaisuuden
pelata. Lisäksi, kuten varamaalivahdin käytäntöön kuului, hän määräsi Belfourin
torjumaan päivän harjoitusten lopuksi hyökkääjien lämmittelyvetoja. Belfour,
joka mielestään tarvitsi vain lisää peliaikaa päästäkseen torjuntaongelmistaan,
hermostui, häipyi hallilta ja Bostonista takaisin Teksasin lämpöön. Stars
hyllytti Belfourin välittömästi ja Turco loisti maalissa Crazy-Eddien
poissaollessa. Muutamaa päivää myöhemmin osapuolten rauhoituttua Gainey, Belfour
ja Hitchcock kokoontuivat Atlantassa ja pääsivät yhteisymmärrykseen
peluuttamisesta siten, ettei kummankaan (ainakaan näennäisesti) tarvinnut
menettää kasvojaan. Belfour asetti kuitenkin törttöilyllään jälleen oman etunsa
joukkueen edun eteen, eikä tarvitse olla ennustaja päätelläkseen, että heti kun
johto katsoo Turcon pystyvän toimimaan luotettavana ykkösveskarina miljardi-
Eddien taru tähtipaidassa on ohi. Tämähän ei ole todellakaan ensimmäinen kerta
kun Eagle lipeää "voiman pimeälle puolelle".
Kamppailu Sharksien kanssa Pacific-divisioonan herruudesta jatkui tiukkana All
Star -viikonloppuun saakka, jonka alla Nolan typeröi itselleen 11 ottelun
pelikiellon ja sai Starsit tarkistamaan uudelleen runkosarjan tavoitettaan:
Tavoitteena ei ollut enää divisioonan voitto, vaan Sharksin divisioonavoiton
estäminen. Ehkä Nolanin isku oli juuri se herätys, mitä joukkue kaipasi, sillä
runkosarjan loppu sujui loistavasti: 14 viimeistä ottelua tappioitta, joista
8:ssa peräkkäisessä päästettyjä maaleja oli enintään yksi! Joukkue päästi
toiseksi vähiten maaleja koko liigassa (187) häviten Buffalolle kolmella
maalilla. Siirtoajan umpeutuessa Stars ei hankkinut ketään muita kuin Ledyardin
puolustukseensa. Hyökkäyspäässä tehtyjä maaleja (241) oli 30 enemmän kuin
edellisellä kaudella. Runkosarjassa Stars keräsi viidennen kerran peräkkäin yli
100 pistettä (106). Samalla saavutettu Pacific-divisioonan voitto oli viides
peräkkäinen.
Pudotuspelit
Runkosarjan jälkeen kaikki näytti olevan hyvin: joukkue oli terveenä ja
voittoputkessa, mutta jo Edmonton-sarjassa Stars näytti haavoittuvalta. Toisessa
kamppailussa polvensa vääntänyt Nieuwendyk palasi jäälle viidennessä pelissä ja oli
lopulta ratkaisumaalin tekijä, kun öljymiehet tippuivat. Modano sai neljännessä
pelissä kiekon kärsäänsä ja siitä seuranneet 35 tikkiä saivat miehen alkamaan
käyttää visiiriä. Pysyvästi? Edmonton hoitui kuitenkin kuudessa ottelussa
lähinnä joukkueen rutiinin ansiosta, mutta sitten vastaan asettui St.Louis. Jo
ensimmäisessä ottelussa Modano väänsi nilkkansa yhteentörmäyksessä Gusarovin
kanssa ja pystyi palaamaan vasta kolmanteen peliin. Kammottavat oman pään
virheet, alimman miehen kiekonmenetykset ja ylivoimapelin tehottomuus
vaivasivat. Maalintekijöitä kaivattiin kipeästi, kun Hull (2+5), Morrow (0+3) ja
Lehtinen (1+0) olivat syvällä yössä. Jälkiviisaana voi pohtia, olisiko Gaineyn
pitänyt hankkia lisää maalintekotaitoa. Silti tuskin kukaan olisi uskonut, että
Blues nuijii Dallasin suoraan neljässä ottelussa. Viimeksi Stars oli pudonnut
suoraan neljässä vuonna 1984 Edmontonille.
Mikä meni pieleen?
Dallasin äkkiputoamisen selitykseksi eivät mielestäni riitä loukkaantumiset. Siitä huolimatta, että
Modano, Nieuwendyk ja Lehtinen joutuivat pelaamaan puolikuntoisina, olisi loukkaantumisiin
vetoaminen vain tekosyy. Katsokaapa esimerkiksi Coloradon peliä, vaikka Sakic, Forsberg
ja Bourque ovatkin olleet loukkaantuneina! Tietysti, jos kyseessä on sittenkin vain
yhden ketjun joukkue Anaheimin tyyliin... Joukkueessa oli/on kuitenkin jotain syvemmällä olevaa vikaa. Mielestäni se on Starsia vakavasti vaivaava hitaus ja jarrutteleva
pelityyli. Toisaalta pelityyli todennäköisesti johtuu juuri pelaajamateriaalin
hitaudesta. Kun katsoo tällä hetkellä konferenssien finaaleissa pelaavia
joukkueita, ei voi olla ilokseen toteamatta, että puolustavan pelityylin aika on
sittenkin ohi. New Jersey pelaa täysin erilaista kiekkoa kuin vuonna 95, jolloin
heidän käyttämänsä "trap" oli myrkkyä Detroitille. Buffalon ja Dallasin putoaminen
jatkosta on mielestäni paras osoitus siitä, että puolustusvoittoisen pelityylin
aika NHL:ssä on tällä erää ohi.
Tulevaisuus
Tästä pääsemmekin kiperämpään kysymykseen eli mitäs nyt? Mielestäni ensimmäinen
ja tärkein pointti on ukkiosastosta eroon pääseminen ja nuorennusleikkauksen
jatkaminen: Donato, Van Allen, Hogue, Muller, MacLean, Ledyard ja Diduck... oli
kiva kun kävitte, mutta adios! Mike Keane loistavana alivoimapelaajana ja
hengenluojana sekä Brett Hull maalintekijänä pitäisi säilyttää joukkueessa.
Toinen seikka on kesän vapaat agentit. Koska Stars menestyi jälleen hyvin
runkosarjassa, on turha odottaa huippulupauksia aikaisilla varausvuoroilla.
Siispä Tom Hicksin sekkivihko käyttöön ja sen turvin tosissaan metsästämään Sakicia,
LeClairia, Roenickia, Mogilnya, LaPointea tai Blakea. Yhdestä kahteen isoa nimeä
tarvittaisiin täyttämään uusi AA-Arena (nimetty Belfourin mukaan?) :) ja
takaamaan menestys jatkossakin. Sakic tuskin lähtee Coloradosta, joten LeClair
tai Roenick voisivat olla parhaat ja todennäköisimmät vaihtoehdot. LaPointe
hinnoittelee todennäköisesti itsensä ulos ja vilkaisu Stars-rosteriin kertoo,
ettei (valitettavasti) eurooppalaisia hyökkääjiä ole ennenkään ollut liiaksi
asti, joten Mogilny jatkanee muualla. Blaken hankkiminen johtaisi siihen, että
peliaika alkaisi olla Sydorilla ja Matvichukilla kortilla ja nämä miehet ovat liian
kallispalkkaisia pelatakseen alle 20 min/ottelu.
Kolmas kohtalonkysymys Starsilla on pelityylin muuttaminen. Hitchcock voi
osoittaa nyt taitonsa valmentajana lanseeraamalla Starsille uuden, hyökkäävämmän
(ja katsojia miellyttävämmän, tehokkaamman, vähemmän tylsän...) pelityylin. Tämä
vaatii tietysti GM:ltä oikeanlaisten pelaajien hankkimista, joka taas vaatii
omistajalta rahaa.
Lopuksi
Kun vetää kauden yhteen, on ainoa mieleen nouseva sana PETTYMYS. Tietysti
joukkueen menestystä vertaa edellisiin kausiin ja niiden saavutuksiin. Tässä
valossa ei voi tulla muuhun johtopäätökseen. Jään mielenkiinnolla odottamaan
mitä heinäkuun 1. päivä tuo tullessaan...
