Vuosina 2005–09 Kanada voitti kaikki alle 20-vuotiaiden kisat. Vuodesta 2010 alkoi kuitenkin kuiva kausi.
Ensin Yhdysvallat löi Kanadan loppuottelussa, sitten Venäjä. Kaksi vuotta sitten Kanada hävisi Venäjälle jo välierässä, ja vuosi sitten oli Yhdysvaltojen vuoro pudottaa vaahteranlehtipaidat pronssiotteluun. Kun Venäjä vielä vei pronssit Valeri Nitšuškinin jatkoaikamaalilla, jäi Kanada mitalisijojen ulkopuolelle ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1998.
Nuorten MM-turnaus on Kanadassa iso asia. Monet ovat sitä mieltä, että kisat pitäisi pelata jääkiekon kotimaassa joka vuosi, sillä vain siellä muutkin kuin isäntäjoukkueen ottelut keräävät yleisöä. Niinpä mestaruuskantaan palaaminen olisi maan jääkiekkoliitolle tärkeää.
Kanadan joukkue kuuluu joka vuosi turnauksen mitalisuosikkeihin. Kärkiketjuissa on taitoa ja maalinteko-osaamista, puolustuksessa liikkuvuutta ja kovuutta – tuttu tarina. Jokin on kuitenkin pielessä, kun ylivoimaisesti suurimmasta pelaajamassasta ei saada valittua voittavaa joukkuetta.
Yksi Kanadan perisynneistä joukkueen valinnassa on ollut yliroolitus. Liian usein rannalle on jäänyt liikaa huippuluokan kiekollista taitoa, kun mukaan on pitänyt saada rymistelijöitä ja alivoiman erikoisosaajia.
Suurin yksittäinen syy Kanadan kultaputken katkeamiseen löytyy kuitenkin maalin suulta. Viime vuosina niin Ruotsi, Yhdysvallat kuin Venäjäkin on marssinut maalivahtien kehittämisessä Kanadan ohi.
Sama ilmiö näkyy myös NHL-vahtien määrässä. Kun vielä kaudella 1999–2000 lähes kolme neljästä NHL:ssä torjuneesta maalivahdista oli kotoisin Kanadasta, tällä kaudella lukema on enää alle kaksi viidestä. Samaan aikaan kanadalaisten kenttäpelaajien osuus on laskenut vain muutaman prosenttiyksikön verran.
Maan jääkiekkoliitossa ongelma on tiedostettu – ja siihen on reagoitu. Menee kuitenkin vuosia, ennen kuin mahdollisia tuloksia on näköpiirissä. Siihen asti Kanadassa toivotaan, että joka vuosi löytyisi edes yksi alle kaksikymppinen maalivahti, joka valmennusjärjestelmän heikkouksista huolimatta olisi tarpeeksi hyvä.
