Kuka haastaisi isännät?

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Filip Forsberg tuikkii Ruotsin jalokivistä kirkkaimmin. Kolmen kruunun kultajahdissa tärkeintä on kuitenkin leveys.
Kuva © Miro Pesonen
Nuorten MM-kisat alkavat tuttuun tapaan tapaninpäivänä. Turnauksen suurimmaksi ennakkosuosikiksi on noussut isäntämaa Ruotsi, jonka mestaruusrattaisiin pohjoisamerikkalaiset yrittävät heitellä kapuloita.

Alle 20-vuotiaiden MM-turnauksen voimasuhteet ovat viime vuosina vaihdelleet varsin maltillisesti. Edellisten seitsemän vuoden aikana mitaleille on selvinnyt vain neljä maata: Kanada, Yhdysvallat, Ruotsi ja Venäjä.

Sama nelikko kuuluu ennakkosuosikkeihin tänäkin vuonna, mutta etukäteisarvioissa muiden yläpuolelle on noussut Ruotsi. Kolmessa kruunussa jalokivinä loistavat NHL-vahvistukset Filip Forsberg ja Elias Lindholm, mutta länsinaapurin suurin vahvuus on joukkueen tasaisuus.

Toisin kuin esimerkiksi Suomen Karri Kivi, Ruotsin päävalmentaja Rikard Grönborg voi rakentaa vielä kolmannenkin ketjunsa sen olettamuksen varaan, että kiekko pysyy oman joukkueen hallussa suurimman osan peliajasta. Kuuden viime vuonna mukana olleen hyökkääjän runkoa täydentävät esimerkiksi SHL:n maalipörssin kutonen Andreas Johnsson ja Washington Capitalsin viime kesän ykkösvaraus Andre Burakowsky.

Ruotsin puolustuksen kulmakiviä ovat jo viime vuonna MM-hopeaa voittaneet Linus Arnesson, Christian Djoos ja Robert Hägg. Kolmikon vahvuudet ovat nimenomaan puolustuspelissä, mutta erityisesti Häggiltä ja Djoosilta Ruotsi odottaa myös hyökkäyksien tukemista.

Mielenkiintoisen kolmosparin muodostavat Gustav Olofsson ja Lukas Bengtsson. Isokokoinen peruspakki Olofsson on pelannut suurimman osan junioriurastaan Yhdysvalloissa. Tällä hetkellä hän edustaa Colorado Collegen yliopistojoukkuetta. Bengtsson puolestaan on nakuttanut tänä syksynä pisteitä Allsvenskanissa vakuuttavaan tahtiin.

Kun puolustuksesta on varaa pudottaa Ludwig Byströmin tasoinen huippulupaus, kertoo se paljon kilpailutilanteen kovuudesta. Dallas Starsin toissa kesän toisen kierroksen varaus on ollut SHL:ssä syyskaudella Färjestadin valopilkkuja, mutta Grönborgin suunnitelmiin Byström ei mahtunut.

Ruotsin joukkueen suurin kysymysmerkki on maalin suulla. Burakowskyn joukkuekaveri Oscar Dansk on pelannut OHL:ssä oivan alkukauden, mutta turnauksen parhaaksi maalivahdiksi hän tuskin nousee. Toisaalta Ruotsille saattaa riittää mestaruuteen pari hyvää peliä oikeassa vaiheessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös